Kawasaki VN 800 - Easy rider
25.05.2006
Tällä kertaa koeajossa oli ensimmäistä kertaa varsinainen custom, Kawasaki VN 800. Pyörän antoi tälläkin kertaa ajoon Vantaan Bike World. www.bikeworld.fi
Taustaa
Kawan VN-mallisto on jo ehtinyt miehen ikään, mallinimen juuret löytyvät aina 80-luvulta asti. Ajettu pyörä on nykyisen VN-malliston juniori sikäli, että kuutiotilavuutta on mahticustomeihin verraten maltilliset 800 cc. Toista ääripäätä edustaa kaksilitraisella padalla varustettu VN, jonka esittämät tekniset tiedot ovat jo melko vaikuttavat.
Kylmät tyypit
Huolimatta siitä, että tyypitetty pyörä on customiksi pienehkö, on VN 800 kuitenkin prätkän oloinen, kokoinen ja painoinen. Kokonaisuus on hyvin perinteinen, elektroniikkaa ja kalliita osia on turha lähteä hakemaan. Selkeys ja helppous leimaavat kaikkea. Kromi kiiltää, pinnavanteet ja yksi ainoa tankkimittari kruunaavat traditioiden vaalimisen. Satulaan ei tarvitse kavuta, istuinkorkeus on esimerkiksi KTM:n Super Dukeen verrattuna 15 cm matalampi. Painopiste on lisäksi hyvin matalalla, joten pyörän fyysinen olemus ei rajaa käyttäjäkuntaa pienemmästä päästä yhtään. Yksi tärkeä kohderyhmä muodostuneekin ensimmäistä pyöräänsä hankkivista kuskeista.
Ajoon…
Virtalukko sijaitsee pyörän vasemmassa kyljessä. Virrat päälle, ryyppy ulos ja napin painallus. Perinteistä, harvatahtista ja jykevää twinin papatusta odottaneena ensimmäinen reaktio oli äänimaailmaan kohdistuva pettymys. Putket tukahduttavat sykkeen tehokkaasti. Virkavalta sanokoon mitä hyvänsä, customissa kuuluu olla suorat putket. No, tämähän on itse kunkin päätettävissä ja toteutettavissa.
Viimeiset muutamat kymmenettuhannet kilometrit on tullut ajettua joko sporteilla tai nakupyörillä. Liikkeelle lähtiessäni tämä kävi ilmi pienenä vaappumisena. VN:n ergonomia eroaa luonnollisesti edellä mainituista tyystin, ohjauskulmaa ja ajoasentoa myöten. Meno on pienen totuttelun helppoa kuin heinänteko, peileistä näkee automaisen hyvin ja kone vastaa kaasuun ihan tyydyttävästi. Koneen teholukemat eivät järisytä, mutta käytännössä mylly toimii tarmokkaasti. Kone kiertää melko iloisesti ja yläkierroksilla papatuskin yltyy. Kiihtyvyys on maltillisen tasaista, silti rivakahkoa. Kovin moni perheauto ei Suomen nopeuksissa perässä pysy.
Sanottakoon vielä kerran: koeajokilometrejä leimasi todellinen seesteisyys. Tällä pyörällä on oikeasti helppo ajaa rauhallisesti. Mikään ei houkuttele nopeaan ja nykivään matkantekoon. Keula on melko lötkö, etujarru ei herkimmästä päästä, takajarru mallia rumpu – iisisti vaan. Sopiva pykälä silmään, jalat suoriksi ja kruisaillaan. Allekirjoittaneen kohdalla ainoa varsinainen moite ei oikeastaan kohdistu pyörään vaan kuskin liialliseen pituuteen. Ojentaessani kädet suoriksi tuli tangossa roikuttua apinan lailla, jalkatapit puolestaan osuivat pohkeiden alaosaan. Käsivarret tuli siis pitää koukussa, mutta jalat saatoin pitää suorina siksi, että vaihdevipuun ei jatkuvasti tarvitse kajota. Kajota ei myöskään tarvitse takajarruun yksinkertaisesti siitä syystä, ettei sillä tässä pyörässä juuri mitään tee. Mutkateilläkin ajoi mielellään, maltillisesti kantattaessa kallistusvarat riittävät.
Jälkilöylyt…
Kawasaki VN 800 ei tarjoa sellaisia ominaisuuksia, jotka itsessään sykähdyttäisivät. Sillä ei tee mieli elvistellä, brassailla tai repiä, siihen tätä pyörää ei ole kehitetty. Mikäli siihen suhtautuu oikealla tavalla, tarjoaa se helppoa ja letkeää moottoripyöräilyä aidoimmillaan. Lisäksi se onnistui allekirjoittaneessa herättämään sen verran customeihin suuntautuvaa mielenkiintoa, että suven aikana on päästävä mahticustomin sarviin kokemaan, mitä vääntö oikeasti on… Lisätietoja Bike Worldista, puh. 09-61 541 201

Also read
-
Onko tässä tämän hetken paras enduromoottoripyörä? Tanja Kaitaisen valinta on Kawasaki KX250XC
Jutut MAINOSOnko tässä tämän hetken paras enduromoottoripyörä? Tanja Kaitaisen valinta on Kawasaki KX250XC -
Kawasaki Z 650 RS – Rennompi retroherkku
Kawasaki Z 650 RS – Rennompi retroherkku -
Kawasaki Z 900 - Keskiluokan tehokuningas
Kawasaki Z 900 - Keskiluokan tehokuningas -
Keskiluokan nakuvertailu – Kawasaki Z900 & KTM 890 Duke R
Keskiluokan nakuvertailu – Kawasaki Z900 & KTM 890 Duke R -
Kawasaki Z H2 – THE SUPERNAKU
Kawasaki Z H2 – THE SUPERNAKU -
Kawasaki H2 SX SE – Peto tuulipuvussa
Kawasaki H2 SX SE – Peto tuulipuvussa
Motoristit yhdistivät voimansa koulukiusaamista vastaan
Jutut
06.08.2026
Motoristit yhdistivät voimansa koulukiusaamista vastaan
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Triumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailija
KoeajotTriumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailijaKoeajot -10.11.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025
nettivaraosa
Motorcycle spare parts, tyres and accessories
-
Triumph
PorvooTriumph
550 € -
Suzuki GSX-R 750
HyvinkääSuzuki GSX-R 750
90 € -
Kawasaki
VantaaKawasaki
470 € -
Hepco - Becker easyrack
VantaaHepco - Becker easyrack
100 € -
Honda 750k
PorvooHonda 750k
Not priced -
Arai Pinlock
AsikkalaArai Pinlock
23 €
MOST POPULAR
-
Kape Aihinen haukkui ruoat syömäkelvottomiksi – Näin tv:stä tutulla ravintolalla menee nykyään
Kape Aihinen haukkui ruoat syömäkelvottomiksi – Näin tv:stä tutulla ravintolalla menee nykyään -
Kelan tukia korotetaan – Näitä kaikkia koskee
Kelan tukia korotetaan – Näitä kaikkia koskee -
Heidät julistetaan kuolleiksi 22. tammikuuta – Toimi näin, jos löydät itsesi listalta
Heidät julistetaan kuolleiksi 22. tammikuuta – Toimi näin, jos löydät itsesi listalta -
Trumpilta uusi ilmoitus Grönlannista – Grönlanti tyrmää
Trumpilta uusi ilmoitus Grönlannista – Grönlanti tyrmää -
Martinlaakson epäilty murha: 24-vuotias mies pakeni maasta
Martinlaakson epäilty murha: 24-vuotias mies pakeni maasta -
Kollegalta kovaa arvostelua Jarno Limnellille: "Ei millään lailla järkevää"
Kollegalta kovaa arvostelua Jarno Limnellille: "Ei millään lailla järkevää" -
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten -
”Yhtäkkiä he olivatkin kiinni takapuolessani” – Simo ei enää halua vaieta seksuaalisesta ahdistelusta

Autot ja liikenne
Julkistaako Tesla tällä viikolla rajun uutuusauton - "Hurjempi kuin Bond-autot yhteensä"
Iltalehti
21:15
Kia PV5 -pakettiauton saa pian myös alustana, josta on helppo rakentaa omaan käyttöön sopiva
Tekniikan Maailma
20:33
Suurin osa ulkomaalaisista jättävät parkkisakot maksamatta parkkisakot - suomalaiset joutuvat maksamaan!
Autotoday
20:21
Tesla pyyhki Y-mallilla muut tieltään syyskuussa
Maaseudun Tulevaisuus
20:01
Volkswagen ID. Tiguan sai hinnat - halvimman version hinta pudonnut ID.4:ään verrattuna
Tekniikan Maailma
19:10
Onko tässä tuleva Astra? Opelin futuristinen farmari keräsi ihailijoita Pariisin autonäyttelyssä
Kauppalehti
19:01
Rodoksella tulvii, ainakin yksi kuollut: "En ole nähnyt vastaavaa missään päin maailmaa"
Keskisuomalainen
18:03
Tyrmäys ruuhkamaksuille - "Uusi keino rahastaa"
Verkkouutiset
17:57
Ville, 20, oli matkalla töistä kotiin - pelti kolisi
Ilta-Sanomat
17:35