Diavel on sporttipyöriin keskittyneen italialaistehtaan äpärälapsi. Se on moottoripyörä, joka ei oikeastaan sovellu millään muotoa tyylitietoisten ja kauniiden Ducati-mallien kanssa saman katon alle. Ehkä juuri siksi se on yksi markkinoiden hienoimmista kaksipyöräisistä.
Ducatin mörkömalli on erityisesti suomalaisten suosiossa, sillä Diavel on kuluvan vuoden eniten myynyt Ducati-malli. Tilanne on tuskin sama kovinkaan monessa muussa maassa maailmassa.
Suomi onkin pyörämyynnin näkökulmasta kummajainen, sillä meillä kuluttajille ovat aina kelvanneet ne kaikkein järjettömimmät ja tehokkaimmat moottoripyörät. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Suzuki Hayabusa, joka on vuosi toisensa jälkeen yksi kotimaan myydyimmistä prätkistä.
Ducati Diavel sopii tuohon määritelmään hyvin, sillä 162 hevosvoimainen nakupyörä ei ole sieltä käytännöllisimmästä päästä. Tai näin voisi ainakin ulkonäön ja teknisten tietojen perusteella olettaa. Totuus on kuitenkin hieman toinen.
Yllättävän järkevä
Diavel on yllättävän monikäyttöinen ja järkevä pyörä. Se on kuin kotonaan kaupunkipyörittelyssä, moottorikahviloissa näyttäytymisessä ja yleisessä sikailussa. Sen lisäksi Ducati on todella ketterä pyörä mutkateillä.
Ketteryyttä ei uskoisi katsellessaan Diavelin massiivista ulkonäköä ja takarenkaan leveyttä. Takaläski on härski, sillä leveyttä löytyy 240 mm. Takanakkia silmäillessä voisi kuvitella, että sen kanssa on turha käydä kuluttamassa polvipalaa radalla. Yllättäen Ducati soveltuu mitä parhaiten ratapäivillä iloitteluun.
Toki leveä takarengas tekee ajamisesta hieman kankeampaa, mutta Diavelia voi surutta viedä kovaa kallellaan. Loivemmissa mutkissa se menee ketterästi kuin kuusisatanen, mutta suuremmat kallistelut vaativat voimakkaampaa ohjastusta.
Alle kolmessa sekunnissa sataseen
Mutkaominaisuuksien lisäksi myös kulkupuoli on kunnossa, sillä Diavel kuluu siihen harvaan joukkoon, jotka alittavat 0-100 km/h kiihdytyksessä kolmen sekunnin haamurajan. Potkaisu Diavelin ohjaimissa on melkoinen ja tottumattomissa käsissä kuskista tulee helposti matkustaja.
Diavelin motti on edellisestä mallisukupolvesta tuttu Testastretta II, jonka moottorinohjaus on saanut päivityksen. Sen on määrä tuoda lisää alavääntöä, mutta ero edelliseen malliin on käytännössä olematon.
Muutokset edellisen ja nykyisen version kohdalla ovat muutenkin minimaalisia, sillä uutta on elektroniikan lisäksi lähinnä etuvalo, pakoputken ulkonäkö ja mukavampi ohjaustanko. Suurin vaikutus näistä on luonnollisesti stongalla, mikä tekee ajoasennosta astetta mukavamman.
Perusasiat ennallaan
Diavelin perusasiat ovat onneksi ennallaan. Ducatin mörköpyörä on edelleen yksi markkinoiden miehekkäimmistä powercruisereista. 163 hevosvoiman teho ja 130 Nm:n vääntö puhuttelevat jokaisessa ajotilanteessa.
Ducatin V-muodostelmaan rakennettu kaksisylinterinen ja 1200-kuutioinen voimanlähde toimii parhaiten juuri Diaveliin ruuvattuna. Saman moottorin eri versioita löytyy monestakin mallista, mutta Diavelin kohdalla tulee olo, että pata on leivottu juuri sen lanteita varten.
Alakierroksilla V-twinin tärinät ovat melkoisia, mutta pienen totuttelun jälkeen se lakkaa häiritsemästä kyytiä. Erityisesti koeajon alkuvaiheessa konetta tekee mieli huudattaa hieman normaalia korkeammilla kierroksilla, jotta tärinä ei olisi niin paha.
Raakalaismainen vaihteisto
Vaihdelaatikko on sekin raa’an miehekäs, sillä pykälän sisään polkaiseminen aiheuttaa kuuluvan kolahduksen, joten ohjaimissa ei tarvitse miettiä menikö vaihde sisään vai ei. Tuntuma on vastaava kuin vaikkapa Harley-Davidsoneissa.
Samaa voi sanoa äänimaailmasta, sillä Ducati osaa HD:n ohella loihtia laitteisiinsa puhuttelevat pakoäänet. V-twinin sointi on terävä, mutta murea ja Diavelin tulon kuulee pitkän matkan päästä jopa vakioputkilla.
Koeajopyörä on varustettu Termignonin E-hyväksytyillä piiipuilla ja sointi on sitäkin miellyttävämpi. Meteliä on riittävästi, mutta matalla murisevat pakoäänet eivät kuitenkaan herätä koko korttelia, ellei pyörää huudata punarajalle.
Ulkonäköä riittää
Erinomaisten ajo-ominaisuuksien ja ruudikkaan moottorin lisäksi ulkonäkö on edelleen puhuttelevaa. Ilmestyessään Diavel edusti muotokieltä, jollaista ei tehdasvalmisteisten moottoripyörien maailmassa oltu ennen nähty. Eikä itse asiassa nähdä vieläkään.
Diavel on mitoiltaan kookas ja röyhkeän aggressiivisen näköinen kokonaisuus on kruunattu Ducatin tavaramerkillä, eli yksipuoleisella takaswingillä. 9-puolaiset vanteet ovat Marchesinin valmistamat ja sopivat pyörään kuin nakutetut.
Ducatin mörköpyörän suosio on ymmärrettävää, koska sille ei juuri ole olemassa suoria kilpailijoita. Lähimmät kilpaveljet ovat Yamaha V-MAX ja Triumph Rocket III, joista eritysesti jälkimmäinen on valovuoden kankeampi kuin Diavel.
Haastajat vähissä
Käytännössä ainoa haastaja on siis Yamaha V-MAX, joka tarjoaa jopa Diaveliakin kovemman 0-100 km/h kiihdytyksen. Mutkapätkillä se ei kuitenkaan ole Ducatin veroinen ajettava, sillä painoa V-MAXille on siunaantunut 100 kg Diavelia enemmän.
Diavelin paino onkin jälleen yksi ällistyttävä asia pyörän muutenkin poikkeuksellisessa luonteessa. Painoa on luokkaan verrattuna minimaalisesti ja se on yksi asia, joka tekee siitä niin poikkeuksellisen moottoripyörän.
Ducati Diavel on kiistatta yksi markkinoiden rouheimmista moottoripyöristä. Se on todellinen äijälaite, jonka sarvissa moottoripyöräily näyttäytyy juuri sellaisena kuin se parhaimmillaan voi olla. Kapinallisena ja auktoriteeteista piittaamattomana.
Tuomas Rajala
Kehuja: rohkea konsepti, suorituskyky, ulkonäkö, tunnelma
Parantamisen varaa: -
