Can-Am Outlander 450 on todettu ja tunnustettu useampaankin otteeseen erittäin kyvykkääksi maastopeliksi. Konseptin toimivuus perustuu ennen kaikkea laitteen keveyteen ja ketterään käsiteltävyyteen. Vielä kun pieni mylly vetää kokoisekseen pontevasti, on Outlander nelipuolikkaanakin viekoitteleva tuttavuus.
Vuodelle 2019 Outlander 450-mallisto jalostui kuusipyörävetoisella versiolla. Aiempien 650- ja 1000-kuutioisten ”kuusikkojen” rinnalle tullut nelipuolikas on hinnaltaan huomattavasti lompakkoystävällisempi vaihtoehto. Edullisimmillaan perusvarusteisen Base-mallin saa omakseen juuri alle kymppitonnilla.
Hintaeroa kertyy pykälää isompaan 650-kuutioiseen yli 5000 euroa, joten pelimerkkejä jää laitteen varusteluun vielä melkoisesti. Enemmän ammattikäyttöön varusteltu Max Pro+-malli kustantaa sekin maltilliset 11 790 euroa ja kaksipaikkainen Max Pro+ tonnin enemmän.
Uutuus on siis markkinoiden edullisin kuusipyörävetoinen ja erittäin tervetullut lisä paitsi Can-Amin mallistoon, myös koko mönkkärimarkkinoille. Isompiin verrattuna ei hinauskapasiteetista, eikä varsinkaan etenemiskyvystä tarvitse tinkiä.
Isompiaan selvästi kevyempi
Peräkoukussa saa vetää parhaimmillaan 750 kiloa jarrullista painoa, eli saman verran kuin isommissakin malleissa. Takatelineelle voi lastata kuormaa 159 kilon verran. Kuivapainoa perusmallille kertyy 435 kiloa, eikä n. 20 senttiä pidempää ja kahden istuttavaa Max Pro-malliakaan voi 468 kilon massallaan vielä ylipainoiseksi kutsua.
Yli 100 kiloa 650-kuutioista isoveljeään kevyempi nelipuolikas on yllättävän ketterä vietävä oikeastaan missä vain. Kuusipyöräinen on noin 70 senttiä pidempi kuin nelipyöräinen malli ja kaksipaikkaisena pituutta on lähemmäs kolme metriä. Tästä huolimatta 6×6 kääntyy kapeassa rännissä kuitenkin kohtuullisen sujuvasti.
Aivan tiukimmissa käännöksissä kuusipyöräinen vaatii väkisinkin ylimääräisiä vekslausliikkeitä, mutta kaikkiaan laite kääntyy kerkeämmin kuin ulkomuodon perusteella luulisi. Vakiovarusteinen kolmiasentoinen DPS-ohjaustehostin helpottaa huomattavasti ison laitteen pyörittelyä ja ehkäisee kivikon iskujen johtumista ohjaustankoon saakka.
Perustekniikka noudattaa nelivetoisesta Outlanderista tuttua linjaa. Keskimmäinen perä on läpivetävä ja takavedolla ajaessa molemmat taka-akselit vetävät. Etupyörät kytkeytyvät mukaan erillisestä kytkimestä ja pidon hallinnassa auttaa Visko Lok-tasauspyörästö. Vaihteisto on kaksialueinen variaattori, jonka hidas puoli on välitetty todella lyhyeksi. Vetokykyä pitäisi näin riittämän aivan hitaimmassakin ryöminnässä.
Kone tuntuu numeroitaan pirteämmältä
Rotaxin 1-sylinterinen moottori tuottaa paperilla maltilliset 38 hevosvoimaa. Käytännössä koneen voimavarat riittävät kuusipyöräisenkin liikutteluun mainiosti. Kaasua saa käsitellä röykkyisessäkin maastossa melko huolettomasti ilman pelkoa liiallisesta hyökkäilystä. Tämänvuotisista isommista Outlandereista löytyvää ajomoodivalikkoa ei nelipuolikkaassa ole, eikä sitä jää kaipaamaankaan. Tuntuma kaasuvipuun on oikein hyvä sellaisenaan.
Koeajettu yksilö oli 450-malliston karskein versio, eli kaksipaikkainen Max Pro+. Kaksipaikkaisuuden myötä pituutta on laitteella noin 20 senttiä yhden istuttavaa enemmän, mikä ei kuitenkaan ajossa muodostu isoksi ongelmaksi. Ahtaammissa paikoissa ajolinjaa joutuu tietysti enemmän ennakoimaan, vetävä teli, kun lisää selvästi mönkijän puskemistaipumusta. Toisaalta kiinnijäämisen pelkoa ei juuri ole, vaikka ajouralta hieman poikkeaisikin nohevamman ajolinjan toivossa.
Koeajon ympäristö oli valikoitunut parhaalla mahdollisella tavalla. Ajomaasto koostui kymmenien kilometrien pituisista metsään rakentuneista reiteistä, joissa vaikeustaso vaihteli isosti. Kuusipyöräisellä reitin valinnalla ei suuremmin ole väliä, riittää että kuskilla kantti kestää, ajokki hoitaa loput.
Jos kiipeliin jostain syystä onnistuu itsensä saattamaan, on Pro-mallin 1360 kilon vinssi varsin pätevä pälkähästä pelastaja. Lisävarustelistalta löytyy myös peräpäähän asennettava ”katumusvinssi”, jolla suosta noustaan takaisin omille jäljille.
