Tämä lauantai on muutenkin osoittautunut kevään kynnyspuuksi, pyörien määrä katukuvassa on moninkertaistunut hetkessä. Testosteroni väreilee ilmassa ja välikaasua annetaan normaalia useammin. Joka ikinen pyörä kiiltää kilpaa auringon kanssa eikä talvisesta apatiasta ole tietoakaan, kun kuskin syke nousee koneen kierrosten kanssa kilpaa. Pitkääkin pidempi kuuden kuukauden odotus on ohi, tuhannet hormit uhkuvat voimaa.
Yleisen ihmettelyn ja pällistelyn ohella pääsin vetämään lyhyet tyypit Yamaha mammuttimaisen MT-01:n sarvissa. Parissakymmenessä minuutissa ei kovin syvällisiä analyyseja pysty kehittämään, alustavia tunnelmia kuitenkin.
1670 kuutioita, kaksi sylinteriä. Isku on pitkä ja mäntä todella miehekkään kokoinen, tämän huomaa nappia painaessaan heti. Pata ei hyrrää eikä kehrää, se jytisee tavalla, joka tunkeutuu syvälle kuskin ytimeen. Käynti ei ole yhtä vavahduttavaa kuin viime kaudella ajetun Buellin jytke, sykähdyttävää silti. 150 Nm:n vääntö on kunnioitettava lukema, vielä ihmeellisempää on kuitenkin se, että tämä vääntö majailee alle neljässä tuhannessa.
MT-01:ä on lehdistössä vertailtu esimerkiksi KTM:n Super Dukeen ja Buellin XB12S:ään. Vaikkakin kyseessä on rähinähenkinen kolmikko, perustuu valinta hyvin pitkälti fiilikseen, ei teknisiin ominaisuuksiin tai konkreettisiin käyttöominaisuuksiin. Kaikki ovat kalliita, yksikään ei ole järin käytännöllinen. Vaikka MT-01 on moottoriin liittyvältä ajattelultaan osin uraa uurtava, tuntuu se ehkä kuitenkin sovinnaisimmalta. Ainakin sikäli, että sen satulassa voisi kuvitella istuvansa pidemmänkin matkan. Yhtä kaikki, mutterikahvilan edustalla tällainen pyörä sävähdyttää.
Lopuksi muutama varoituksen sana. Talven jäljiltä karhea asvaltti on varsinkin uuteen rengaskertaan yhdistettynä tappava yhdistelmä, kitkakerroin on todella huono. Lisätkäämme tähän vielä renkaan alhainen lämpötila, kaikkialla vaaniva pöly ja vanha hiekoitussepeli niin turma on uhria vaille valmis. Viidessä plusasteessa nakki ei lämpene, märällä asvaltilla ei kovin kummoista kanttausta vaadita pidon katoamiseen. Talven jälkeen hartialukkokin iskee varoittamatta, pieni sladi saa nopeasti aikaan joko niin sanotun halvaantumisen tai ylimääräisiä liikkeitä, lopputuloksena todennäköisesti parhaimmassakin tapauksessa pöpelikköön päätyminen.
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Niinpä niin. Kovimmankin kuskin egon on syytä nöyrtyä sen edessä, ettei kahvoihin ole koskenut puoleen vuoteen. Käy isolla parkkiksella kokeilemassa, miten paniikkijarrutus toimii, miten matelu toimii, missä ne hallintalaitteet olivatkaan. Näitä asioita on parempi harjoittaa yksin aavalla kentällä kuin vilkasliikenteisellä väylällä jäniksen hypätessä eteen. Ehtii niitä mahtikanttauksia vedellä myöhemminkin. Lisäksi niitä on jälkikäteen mukavampi vedellä, mikäli pyörän katteet ja kuskin luut ovat kunnossa. Loistavaa ajokautta kaikille Nettimoton käyttäjille!
tommi@nettimoto.com
