Ducati esitteli Scrambler-mallistonsa reilu vuosi takaperin sillä idealla, että yhdestä peruspyörästä saa pienillä muutoksilla aikaiseksi monta erilaista versiota. Eri malleja Scrambler-rivistöstä löytyy tällä hetkellä peräti 7 kappaletta ja niitäkin voi personoida ja tuunata haluamaansa muottiin lukuisilla tehdaslisävarusteilla.
Koko mallistoa leimaa tietty retro-henkisyys, vaikka varsinaisista retro-pyöristä ei olekaan kyse. Mallien ulkomuodot vetoavat niin nuorempaan väkeen, kuin entisaikoja haikaileviin seniorimotoristeihinkin. Scrambler ei ole ujon kuljettajan pyörä, sillä se herättää liikenteessä huomiota mallista riippumatta. Kuski joutuu tankkaustauoilla varautumaan kiinnostuneiden kanssaihmisten uteluihin lähes poikkeuksetta.
Jos ulkonäkö edustaakin jossain määrin mennyttä aikaa, on tekniikka puhtaasti tätä päivää. Usd-keula, Kayaban jousitus ja Brembon jarrut edustavat hyvinkin nykyaikaa ja kun tähän lisätään pyörän maltillinen 176 kg omapaino sekä sopivan sähäkkä moottori, on Scramblerin omalaatuinen identiteetti jotakuinkin kasassa.
Tyylipuhdas dirt track-pyörä
Scramblerin muutos katupyörästä enemmän soralle orientoituneeksi allrounderiksi, on tapahtunut käytännössä hyvin pienin ja lähinnä kosmeettisin muutoksin. Suurimmat muutokset näkyvät keulan alueella ylemmäs nostetun etulokarin ja ajovalon kivisuojan muodossa. Hintaa Urban Endurolle kertyy 14 990 euron verran, mikä on noin pari tonnia perusmalli Iconia enemmän.
Mittariston hommaa hoitaa yksi pyöreä LCD-näyttö, johon on kerätty kaikki tarvittava informaatio. Nopeus esitetään numeroina ja kierrosluku selviää mittarin alareunassa vaeltavaa ”palkkia” seuraamalla. Tosin ajon aikana kierrosluvun seuraaminen on mahdotonta, sen verran pieneksi näyttö on jäänyt. Punainen vaihtovalo kuitenkin ilmoittaa vaihtotarpeesta hyvissä ajoin ennen kierrosrajoitinta.
Leveä stonga sijaitsee melko korkealla, joten tapeilla seisten ajaminen luonnistuu helpommin. Alumiinivanteet on korvattu paremmin offroadiin soveltuvilla pinnavanteilla. Värivaihtoehtoja on tarjolla tasan yksi ja se on armeijan vihreä. Näillä muutoksilla Scramblerista on saatu vieläkin maukkaamman näköinen ja laite on kuin suoraan dirt track-kilparadoilta. Rengaskoko on sama kuin muissakin malleissa, eli edessä 18” ja takana 17 tuumainen gummi.
Kaikissa versioissa sama moottori
Lukuun ottamatta Scrambler-malliston pienintä 400-kuutioista SIXTY2-mallia, kaikki versiot perustuvat samaan perustekniikkaan. Moottori on 803-kuutioinen, ilmajäähdytteinen L-Twin, josta irtoaa tehoa 75 hevosvoimaa ja vääntöä 68 Nm. Jotta ajokokemus olisi mahdollisimman yksinkertainen ja sen myötä myöskin alkukantaisen hauska, on kokonaisuus pyritty pitämään simppelinä.
Näin ollen kaikki ajoa avustavat (ja toisinaan hidastavat) systeemit, kuten luistonestot ja vaihtoehtoiset tehokartat loistavat poissaolollaan. Ainoastaan ABS on jätetty turvallisuuden nimissä paikoilleen, mutta sekin on onneksi pois kytkettävissä. Jäljelle jää siis stonga, kaksi pyörää, moottori ja niiden onnellinen ohjastaja.
Scramblerin istuinkorkeus on melko matala 790 mm, mikä tekee siitä erittäin helposti käsiteltävän myös lyhyemmän kuskin voimin. Kun jalkatapit ovat vastaavasti asennettu melko ylös, paljastuu kolikon kääntöpuoli melko nopeasti. Polvikulmasta muodostuu väkisinkin tiukka, mikä taas verottaa tehokkaasti matkustusmukavuutta.
Tähän kun lisätään ulkomuodoltaan upean näköinen, mutta käytännössä persauksen nopeasti puuduttava penkki, voidaan todeta, että matkajuhdaksi Scramblerista ei ole. Toisaalta eipä sitä siihen ole suunniteltukaan, mutta iltalenkille lähtiessä, reitin riittävä kahvipaikkojen määrä on hyvä varmistaa.
Muuten ajoasento on levollinen. Korkea ohjaustanko mahdollistaa luontevan tapeilta ajamisen ja tätä keinoa tuli pidemmällä reissulla käytettyä useamman kerran, kun ahterin verenkierto piti saada palautumaan.
Aito ja ehta Ducati
Moottori käynnistyy ärähtäen ja käyntiäänestä tunnistaa pyörän merkin välittömästi. Paperilla katsottuna moottorin 75 hevosvoimaa vaikuttavat määrältään kovin vähäiseltä, mutta käytännön ajossa Scrambler kulkee virkeästi. Vääntöä riittää koko kierrosalueelle ja veto on tasaista kautta koko rekisterin. Moottori kiertää halukkaasti punarajalle, mutta mitään tehopiikkejä se ei tarjoile.
Koeajettuun yksilöön oli asennettu Termignonin kokoputkisto ja se teki pyörälle pelkkää hyvää. Vakioon verrattuna alakierrosten veto oli parantunut selvästi, eikä yläkierroksillakaan pientä lisäpuhtia pannut pahakseen. Parantuneen vedon lisäksi Scramblerin äänimaailma on putkiston myötä, kuin luokkaa isommasta prätkästä.
Vaihteisto on välitetty hyvin tiuhaksi, mikä osaltaan lisää pirteää liikkuvuutta. Varsinkin isompien vaihteiden välit ovat niin pienet, ettei käytössä olevan vaihteen arvioiminen aina onnistu korvakuulolta. Vaihdenäyttö olisi poikaa, olkoonkin että se taistelee pyörän ideologiaa vastaan. Vaihteet kytkeytyvät napakasti ja ongelmitta, vaikka testipyörä oli milteipä uunituore.
Pintakova jousitus
Mutkiin Scrambler kääntyy herkästi ja pakottamatta. Ajettavuus on erittäin helppo ja valittu ajolinja säilyy haluttuna keväisen asfaltin railoista huolimatta. Ducatilla uskaltaa melko hyvin painaa kurveihin hieman kovempaakin vauhtia, kunhan tiessä ei ole suurempia monttuja. Urban Enduron jousitus on nimittäin hieman kovan puoleinen, ja sen ainoa säätömahdollisuus löytyy takajousen esijännityksestä.
Pelkällä asfaltilla ajellessa seikka ei suuremmin häiritse, mutta roudan rouhimilla sorateillä jousiin kaipaisi pehmoisempaa otetta. Huonokuntoisen hiekkatien kuopat tuntuvat turhan selvästi selkärangassa saakka ja parhaimman tuntuman ajoon saakin tapeilla seisten. Pehmeämpi jousitus sopisi kuitenkin paremmin enduron luonteeseen.
Ducatin jarrut tarjoavat sitä vastoin rauhallisempaa tunnelmaa. Etujarruna toimivan yksilevyisen Brembon teho riittää pyörän vauhtivaroihin hyvin, mutta kahvatuntuma on pehmeän puoleinen. Jarruvoiman annostelu on kuitenkin helpon tuntuista. Ensiasennusrenkaina käytetään Pirellin MT 60:stä, ja sekarenkaana se hoitaa hommansa hyvin. Pito on kohtuullisen hyvä niin päällysteellä kuin sorallakin.
Jos ajo suuntautuu pidemmille hiekkapätkille, saattaisi rengaspaineiden hienoinen laskeminen tuoda lisää luottamusta ja tuntumaa ajoon. Scramblerilla tuli käytyä kokeilumielellä soramontullakin ja miksei sillä sielläkin huvittelumielessä voisi ajella. Mutta ehkä ne kaikista isoimmat loikat kannattaa kuitenkin jättää tekemättä.
Kahvilaraaseri
Sen sijaan kahvilareissulla ei pyörästä moitteita löydy. Urban Enduro kerää katseita osakseen ja taukopaikalta löytyy taatusti juttukavereita. Ducatin retro ulkonäkö ja mureat soundit hivelevät aisteja ja luovat kuljettajalleen juuri sitä, mitä tämän kaltaisen pyörän pitääkin, eli fiilistä.
Sen minkä Scrambler häviää kiivaissa mutka- tai soratiemittelöissä, se voittaa tunnelmassa monin verroin takaisin. Seikkailuhenkisestä nimestään huolimatta, pyörä on enemmän Urban, kuin Enduro. Vaikka sillä pärjää huonommillakin teillä, parhaimmat seikkailut se tarjoilee kuitenkin leppoisassa kaupunkicruisailussa lämpimässä kesäillassa, kanssaihmisten ihailevien katseiden alla.
Sami Puskala
Kehuja: Ulkonäkö, tunnelma, nöyrä moottori, helppo ajettavuus
Parantamisen varaa: Pintakova jousitus, takaliston puuduttava penkki
