Taustaa…
Supersportit arkiliikenteessä-sarjaa jatkaa siis Yamahan maankuulu R1. Kyseisen mallin edeltäjä, YZF 1000 R Thunderace ei vuosituhannen vaihteen tienoilla enää aivan kyennyt vastaamaan kilpailijoiden hyökkäykseen. Vastaukseksi kehitettiin R1,
Kylmät tyypit…
Ulkomuodoltaan R1 muistuttaa paljon alkukesästä ajettua saman vuoden CBR 900 RR:ää, Yamaha on ehkä vielä piirun verran kiilamaisempi olemukseltaan. Millään tavalla muotoilua ei voi pitää vanhahtavana, putket vedetään nykyään usein satulan alle mutta muuten muutokset ovat viime vuosina olleet melko maltillisia.
Liikkeelle...
Ryyppyvipu ääriasentoon ja napin painallus. Kierrokset hakevat hiukan paikkaansa asettuen sitten kolmen tonnin nurkille. Nopeus ja kierrokset ilmenevät analogisesti, muut lukemat LCD-näytöistä. Micronin putki on tyyppiä naapuriystävällinen, ainakin alakierroksilla murina on inhimillistä. Ajoasento tuntuu siltä, miltä sen tällaisessa pyörässä pitääkin. Melko radikaali etunoja ja jyrkkä polvikulma pitävät huolen siitä, että tunne on jo konetta lämmitettäessäkin koko lailla urheilullinen. Lämmöt nousevat muutamassa minuutissa, katu kutsuu.
Vaikka kaasaritekniikka tavallaan henkii menneisyyttä, on tilanne kuitenkin se, että hyvin säädöissä oleva kaasarikone usein toimii selkeästi pehmeämmin kuin ruiskut. Tämä korostuu Yamahassa vedon ja moottorijarrutuksen rajalla liikuttaessa. Nykäyksiä ei esiinny, alakierroksillakaan meno ei ole nuhaista. Tehoa on rutkasti. Puolillakaan ei oikeastaan tee mitään. Tai sanottakoon, että puolillakin pärjäisi. Ykkösellä saa maantiellä kortin parempaan talteen, kakkosella ei periaatteessa voi kierrättää kovinkaan korkealle. Neljässä tonnissa pata herää kunnolla. Maantiellä tämä toimii hienosti, kierrokset ovat maantienopeuksissa juuri neljän tuhannen hujakoilla. Näin ollen sellaista ohitustilannetta harvemmin tulee, että vaihteistoon välttämättä tarvitsisi kajota. Tulee kajottua kuitenkin. Hiukankin kierroksia käyttämällä potku on rajua, voima tulee tasaisesti mutta sitä on paljon. Haittapuoli on se, että vauhti oikeasti vahingossa nousee lukemiin, joihin sheriffi ei ole tyytyväinen. Testeissä tämän sukupolven R1:n jarruja on hiukan moitiskeltu. Normaaliajossa ainoa poikkeava piirre on ehkä hiukan raskaampi kahva, enempää varsinaista jarrutehoa kukaan tuskin jää kaipaamaan.
Mutkateillä meno on todella vakaata, vaikka pyörää ei taaskaan voinut viedä edes liki niitä oloja, joita kutsutaan rajoiksi. Aktiivisesti ajamalla pyörä kanttaa nätisti puolelta toiselle, ei herhiläismäisen herkästi mutta hallitun vakaasti. Kesän mittaan on entistä selvemmin käynyt ilmi se, ettei kuivapaino alkuunkaan ole ratkaisevin seikka herkän ja halukkaan kaarrekäyttäytymisen saavuttamiseksi. Pyörän mitoitus, etuhaarukan kulma ja ajoasento vaikuttavat kaikkein eniten siihen, kuinka herkästi kukin pyörä korvalle asettuu. Supersportteja yhdistää se, että niitä oikeasti täytyy ajaa. Hallitseva tunne on se paljon mainittu vakaus, jonka lopulliseksi varmistamiseksi olisi varmasti ajettava pitkiä loivia kaarteita jossain kahden markan hujakoilla. Alusta on tehty toimimaan nopeuksissa, joissa monikaan meistä ei koskaan edes käy kokeilemassa. Peruspyörät ovat normaalinopeuksissa herkempiä kääntymään, toisaalta niiden vakaus pitkissä nopeissa mutkissa ei ole samaa tasoa. Se, kumpaa ominaisuutta kuski arvostaa, on itse kunkin päätettävissä.
Jälkimainingeissa…
Räyhäkkä, voimakas, hyökkäävän oloinen. Kaikkien litraisten supersporttien voimataso on häkellyttävä, lopullinen valinta merkin suhteen tapahtunee useimmiten tunteen perusteella. Jos kysymykseen omasta pyörästä voi vastata sanoin ”No mulla on R1”, ei jatkosepostuksia tarvita. Ei muuta kuin rahat tiskiin ja sen jälkeen… Feel the power between your legs. Lisätietoja Jannelta, 040-7385669
