Triumph Street Triple RS edustaa kahden peribrittiläisen arkkityypin toista äärilaitaa. Siinä missä Bonneville-sarja ja Street Twin edustavat yltiökohteliasta aristokraattia, on Street Triple tummaa olutta särpivä arrogantti futishuligaani. Silti ja ehkä juuri siksi se on niin vastustamattoman ihana.
Ensimmäinen Street Triple –sukupolvi lanseerattiin 1050-kuutioisen Speed Triplen vanavedessä, kun Triumph huomasi, että kuluttajilla saattaisi olla kiinnostusta hieman edullisempaan ja säyseämpään nakupyörään.
Street Triplen pata pohjautui tuolloin ja itse asiassa edelleen Triumph Daytonan 675-kuutioiseen moottoriin. Uutuusmallissa sen iskutilavuutta on kasvatettu lukemaan 765 ja tehoreservi on kasvanut mukavasti. Moottori on onneksi edelleen kolmesylinterinen.
Härski, härskimpi, Street Triple
Vaikka perusta on uudessakin mallissa tuossa kymmenen vuoden ikäisessä 675-kuutioisessa, ei siinä juuri ole yhtäläisyyksiä vanhaan. Uusi Street Triple on tehokkaampi, vääntävämpi ja valovuoden härskimpi.
Jo pelkkien lukujen valossa eroa edeltäjämalliin on melkoisesti. Uusi moottori tuottaa versiosta riippuen 113, 118 tai 123 hevosvoimaa. RS-version teholukema on siis viisi tai kymmenen hevosta muita versioita korkeampi. Vääntöä pienestä kolmisylinterisestä myllystä otetaan mukavat 77 Nm.
Moottori on Yamaha MT-09:n kolmemukisen motin tavoin todella ruudikas. 123 hevosvoiman lukemaa on hankala uskoa, sillä se tuntuu huomattavasti olettamusta tehokkaammalta. Mosa on toki tonnisiin verrattuna hieman ylävireinen, mutta ruutia kyllä piisaa.
Uusi Street Triple on harvoja alle 1000-kuutioisia moottoripyöriä, joiden ohjaimissa kokee ajoittain pientä kunnioitusta tehoreserviä kohtaan. Kun arrogantti Britti päästää kaiken tappuran valloilleen, ovat menohalut pirulliset. Isompaa vaihdetta voi potkia sisään raakana ja shifterin hoitaessa vaihdot äänimaailma on melko räävitön.
Keskiluokkaan on tunkua
800-kuutioisten luokkaan on viime vuosina putkahdellut äreitä nakupyöriä. Yamaha MT-09, MV Agusta Brutale 800 ja nyt julkaistu Street Triple. Kolmikko luottaa kolmeen sylinteriin, mikä tuntuu olevan juuri oikea ratkaisu tämän kokoluokan pyöriin. Mm. takavuosien klassikkonaku Kawasaki Z800 jää kauas taakse tehontuotossa ja raa’assa voimassa.
Triplen kanssa kiivaammin kilpailee MV Agusta Brutale 800, sillä Yamahan alusta ja varustelu ei valitettavasti yllä Trumpan ja Agustan tasolle. Brutalen hintalappu tosin on Tripleä pari reippaat pari tonnia suolaisempi. Yamaha on kolmikosta selkeästi edullisin, mutta sitä onkin parempi verrata Triplen karvalakkiversioon.
Triumph Street Triple RS:n hienous ei toki rajoitu pelkkään moottoriin, joka tosin kantaisi sekin yksistään melko pitkälle. Brittitehdas kun on lyönyt pikku-Tripleen sellaiset palikat, että se suorastaan huutaa ajettavaksi radalla. RS:n alusta on Showan ja Öhlinsin käsialaa ja jarrut luonnollisesti Brembon radiaalit.
Alusta on jämäkkä ja johdonmukainen. Tehdassäädöillä se on tiukka, mutta ei liian kova. Katuajossa se nielee epätasaisuudet nätisti ja käytös on rauhallista ja erittäin johdonmukaista. Pientä ja kevyttä pyörää on ilo viedä kovaa, sillä se tottelee kuskin jokaista pientä liikettä.
Niin mahtavan kevyt
Street Triplen ehdoton etu on se, että se on vaikkapa Speed Tripleä huomattavasti kevyempi. Kuivapainoa on 166 kiloa, mikä lähentelee tehdasratapyörien lukemia. Painoeroa Speediin on lähes 30 kiloa, minkä kyllä huomaa mutkatiellä.
Koeajolla ei valitettavasti tarjoutunut mahdollisuutta pyörähtää radalla, mutta siitä ei ole epäselvyyttä, etteikö uusi Street Triple olisi järisyttävän lipevä peli myös suljetulla pätkällä.
Street Triple RS on siinä mielessä huono lanseeraus, että se lähentelee hieman liikaa isoveljeään Speed Tripleä. Vaikka Speed Triplessä on toki reilut 30 Nm enemmän vääntöä ja reippaat 15 hevosta enemmän tehoa, on Street Triple todella suorituskykyinen pyörä. Ja mikä parasta, se toimii hyvin myös alakierroksilla.
Vaikka vääntöä ei ole kuin 77Nm, tarjoaa se hyvää arkisuorituskykyä ja on ala- ja keskikierroksilla yllättävän pirteä ilmestys. Mutta varsinainen tuli tarjoillaan 9000 kierroksen tuolla puolen. Mitään kovin selkeää tehopiikkiä tehokäyrässä ei ole, vaan vetoa riittää kautta linjan.
Uusi Street Triple on mahdutettu Euro 4 –normeihin, minkä vuoksi myös äänimaailma on suitsittu varsin hiljaiseksi. Se toki pätee vain ja ainoastaan alakierroksilla, sillä 7000 kierroksen tuntumassa kolmemukinen pata rääkäisee ilmoille uskomattoman äkäisen äänimaailman.
Ja se äänimaailma
Triplen äänimaailma on itse asiassa hyvin miellyttävä. Pienillä kierroksilla se on mukavan hiljainen, eikä matkavauhdissa tarvitse käyttää tulppia pakoäänien vuoksi. Se ei tuota ongelmia tiukoissakaan melumittauksissa, mikä helpottaa ajamista moottoriradoilla. Tosin kun kierrokset nousevat, nousee myös melutaso.
Kolmesylinterisissä moottoreissa on omanlaisensa äänimaailma ja Street Triplen kohdalla se on parhaimmasta päästä. Triumphin 765-kuutioinen polttomoottori tuottaa niin räkäisen ja aggressiivisen äänimaailman, että sen kohdalla todella tajuaa kuinka raakalaismaisesta prosessista moottorin sisällä on kyse. Paikoin se kuulostaa jopa niin repivältä, että herää epäilys siitä, onko koneen sisällä kaikki kunnossa.
Erinomainen moottori ja alusta on RS:n tapauksessa kuorrutettu mukavalla määrällä elektroniikkaa. Moottorikarttoja on viisi, luistonesto on säädettävissä ja pyörässä on luonnollisesti ABS-jarrut. Niiden lisäksi kalleimmassa RS-versiossa on shifteri, joka toimii tosin vain ylöspäin vaihdettaessa.
Ajotilojen välillä erot ovat melko pieniä. Sadekelin asetuksella tehoa tarjoillaan maltillisemmin, mutta muuten asetuksien välille on hankala tehdä sen suurempia eroja. Track-tilassa luistonesto antaa enemmän myöden, mutta toisaalta sutiminen ei Triplen tapauksessa ole ongelma. Pitoa on nimittäin aivan järjettömästi.
Pito on yksi asia, joka leimaa pikku-Tripleä. Välillä tuntuu, että se on kuin liimattu asfalttiin. Mutkiin voi mennä todella vauhdikkaasti ja luottamus pyörään syntyy todella nopeasti. Heti ensimetreistä Triple tuntuu tutulta ja oikealta.
Neljä eri versiota
Triumph on viime aikoina julkaissut uusista pyörämalleistaan läjän erilaisia versioita, eikä Street Triple ole poikkeus. Siitä on tarjolla neljä eri versiota: S A2, S, R ja RS. Niistä ensimmäinen on A2-luokkaan soveltuva kuristettu versio ja S-malli on riisuttu Triple 113 hevosvoimaisella moottorilla ja huonommalla alustalla.
R-mallissa on S:ää parempi alusta, valittavat ajotilat ja 5 hevosvoimaa lisää ruutia. Jarrut ovat S-mallissakin Brembon toimittamat. RS-malli taasen tarjoaa täydet tehot, huippulaadukkaan säädettävän alustan ja järeät jarrut. RS-malli on suoraan sanoen se johon rahat kannattaa sijoittaa. Eroa S-malliin on 2700€ ja tuolla rahalla saa melkoisesti.
Parhaimmillaan Street Triple on reippaassa mutka-ajossa. Ajoasento on mukavan pysty ja sen erinomaiset ajo-ominaisuudet houkuttelevat vetämään koko ajan kovempaa. Tosin sillä ajaa mielellään myös kadulla, sillä vaikka polvikulma onkin kohtuullisen tiivis.
Trumpasta on vaikea löytää negatiivista sanottavaa. Se on erittäin näyttävä ja kiivas nakupyörä, joka on eittämättä todella nopea peli niin radalla kuin kadulla. Sen lisäksi Street Triple RS tarjoaa ajomukavuutta ja huippuluokan varustelua kohtuuhintaisessa paketissa.
Triple RS hakkaa mennen tullen isoveljensä Speed Triplen. 1050-kuutioinen nakupelle on 765:een verrattuna kömpelö tankero. Triple pieksää niin ikään erinomaisen Yamaha MT-09:n ja laittaa kampoihin MV Agusta Brutale 800:lle. Street Triple RS on yksi markkinoiden parhaista nakupyöristä.
Tuomas Rajala
Kehuja: raaka suorituskyky, alusta, varustelu, johdonmukainen käytös
Parantamisen varaa: no voisihan se edullisempikin olla
