Triumph Speed Twin – Retroisa ratakettu
Triumph Speed Twin on nimensä veroinen moottoripyörä. Vauhtia tämä ketterä retro tarjoilee sydämensä kyllyydestä.
Speed Twinin voimanlähteenä toimii Triumphin Bonneville 1200 -moottori, joka on viritetty tähän malliin varsin virkeäksi. Samaa moottoriahan tavataan mm. Bobberissa, perus-Bonnevillessa, Scramblerissa ja Thruxtonissa.
1200-kuutioinen rivikakkonen antaa peliin 100 hevosvoimaa ja 112 Nm. Huipputehoa ja -vääntöä ei tarvitse odotelle korkealle kierrosluvulle, sillä maksimivääntö on pelissä 4250 kierroksella ja hevoset ovat korkeimmillaan lukemassa 7250 rpm.
Kone ei kierrä kovin korkealle ja punaraja tulee eteen 7500 kierroksella. Kuusilovinen vaihteisto vaatii siis hämmentämistä tiuhempaan kuin monessa muussa. Tai toisaalta ei vaadi, sillä vääntöä on sen verran mukavasti, ettei vaihteita tarvitse mutkatiellä vekslailla koko ajan ylös-alas.
Moottori on aivan huikea tapaus, sillä sen tuottama voima on leppoisaa, mutta puhuttelevaa. 100 hevosvoimaa riittää oikein käytettynä hyvin tuottamaan sydämentykytyksiä. Aina pelissä ei välttämättä tarvitse olla 200 hevosta. Muhkea vääntö on toki myös miellyttävä asia. Kun Trumpalla ajelee 3000–5000 kierroksen välimaastossa, on voimaa pelissä todella mukavasti.
Polvipala savuaa tyylillä

Se, kuinka ketterä pyörä Speed Twin on, yllättää ulkonäköä katsellessa. Toki jotain osviittaa antaa rengasvarustus, sillä sen alla ovat katulailliset slicksit. Metzelerin Racetec RR on rengas, jota ei pelkkään katukruisailuun kannata edes hankkia.
Katetta rengasvalinnalle on olemassa, sillä Trumppa on sikamaisen hauska moottoripyörä mutkatiellä ja varmasti myös radalla. Speed Twin on niin ketterä pyörä, ettei sitä millään uskoisi katsomalla ulkonäköä. Triumph vaikuttaa siltä, että se on reväisty menneisyydestä, mutta tämä ei ole koko totuus.
Triumphin voi huoletta painaa mutkaan polvipala maassa, eikä pyörä säikähdä käsittelyä. Nopeat peräkkäiset mutkat mennään tarkasti ja johdonmukaisesti. Speed Twin on hykerryttävän hauska ja helppo pyörä ajaa urheilullisesti.
Moottorin lisäksi jarruvarustus on vakuuttava. Edestä löytyvät Brembon nelimäntäiset radiaalit, joiden avulla vauhti hiljenee ripeästi. Tehokkaiden jarrujen vuoksi kaasun äärellä voi viettää enemmän aikaa, mikä luonnollisesti nopeuttaa ajoa.
Alustassa ei hieman yllättäen ole käytännössä lainkaan säätövaraa. Ainoa säätö on stereomallisen perän esijännitys, joka ei sekään saa ihmeitä aikaan. Rata-ajoa silmällä pitäen jousitus kyllä voisi olla parempi, mutta tällaisenaankin sitä voi pitää yllättävän hyvänä.
Urheilullisessa mutka-ajossa alusta nielee epätasaisuudet hyvin ja tuntuma on hyvä kompromissi. Se ei ole liian pehmeä, mutta samaan aikaan todella mukava. Päällimmäinen fiilis on mukavuus, mutta töyssyistä ei tarvitse pelätä ponnahtavansa kohti taivasta.
Ei mikään matkapyörä
Mukavuuden näkökulmasta penkki ei ole sieltä kaikkein ihanimmasta päästä. Kyseessä on retrosti muotoiltu lankku, joka puuduttaa istumalihakset nopeasti. Matkapyöräksi Speed Twinistä ei siis välttämättä ole. Ei siksikään, että tuulensuoja on käytännössä olematon.
Bonneville-sarjan voimanlähteet ovat varsin onnistuneita äänimaailman suhteen. Speed Twinin äänet herättävät positiivisia mielikuvia ja kaksimukisen voimanlähteen äänet ovat juuri sopivat. Tyhjäkäynnillä papatus on maltillista, mutta kaasua avatessa putkisto herää paremmin henkiin. Äänet eivät missään vaiheessa ole kovat, mutta kuulostavat silti moottoripyörältä.
Retron ja modernin maailman yhdisteleminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Usein lopputulos on liian moderni tai liian retro. Speed Twin on sopivasti siitä väliltä. Myös värivalinnalla on helppo viedä kokonaisuutta joko modernimpaan tai retrompaan suuntaan. Musta ja punainen edustavat klassista suuntaa ja mattamusta hieman nykyaikaisempaa laitaa.
Onnistunut on myös mittaristo, jossa kierroslukumittari nopeusmittari ovat analogiset. Pyöreiden mittarien sisällä on pienet LCD-näytöt, josta käy ilmi mm. polttoainemäärä, trippimittarit ja muut tarpeelliset faktat. Kokonaisuus toimiva ja ennen kaikkea tyylikäs.
Speed Twinin kohdalla on jälleen todettava, että Triumphin kyky valmistaa klassisia moottoripyöriä on kiistaton. Moottori tarjoilee riittävästi voimaa, ajo-ominaisuudet ovat linjassa voiman kanssa ja ulkonäkö herättää tunteita. Speed Twin on huikea retro, josta on vaikeaa olla pitämättä. Se on itse asiassa yksi parhaista katupyöristä mitä tällä hetkellä on tarjolla.
Tuomas Rajala
Kehuja: upea retrosportti, moottori, ketteryys mutkatiellä
Parantamisen varaa: lankkumainen satula
Triumph Speed Twin Triumph Speed Twin
LUE MYÖS
-
Triumph Street Triple 765 RS – Sporttinakujen ykkönen
Triumph Street Triple 765 RS – Sporttinakujen ykkönen -
Triumph Daytona 660 – Uuden ajan Daytona
Triumph Daytona 660 – Uuden ajan Daytona -
Triumph Speed Triple 1200 RR – Raikulipoika ja herrasmies
Triumph Speed Triple 1200 RR – Raikulipoika ja herrasmies -
Triumph Tiger 1200 GT Pro – Adventure sporttipyörän sydämellä
Triumph Tiger 1200 GT Pro – Adventure sporttipyörän sydämellä -
Triumph Tiger Sport 660 - Pikkutiikerin isot elkeet
Triumph Tiger Sport 660 - Pikkutiikerin isot elkeet -
Triumph Scrambler 1200 XC – Miss Adventure
Triumph Scrambler 1200 XC – Miss Adventure
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Triumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailija
KoeajotTriumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailijaKoeajot -10.11.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025
-
Suzuki B king
TuusulaSuzuki B king
150 € -
Harley Davidson
OutokumpuHarley Davidson
750 € -
Beta
TuusulaBeta
1 200 € -
Richa Ajopuku
LieksaRicha Ajopuku
150 € -
Honda Xl 1000 varadero pakoputket.
KiteeHonda Xl 1000 varadero pakoputket.
110 € -
Yamaha YZF Thundercraft
LohjaYamaha YZF Thundercraft
80 €
LUETUIMMAT
-
Lavrov jyrähtää: "Suora uhka Venäjälle" – Suomi mukana
Lavrov jyrähtää: "Suora uhka Venäjälle" – Suomi mukana -
Perheenisä tuskautui ilkivaltaan ja asensi kameran – Turkulaisrouvan puuhat paljastuivat
Perheenisä tuskautui ilkivaltaan ja asensi kameran – Turkulaisrouvan puuhat paljastuivat -
IL seuraa: Jari-Matti Latvalan suhde esillä oikeudessa – ”Hän oli tyttöystäväni”
IL seuraa: Jari-Matti Latvalan suhde esillä oikeudessa – ”Hän oli tyttöystäväni” -
Tämä ruoka on terveyspommi – Erityisesti ikääntyville
Tämä ruoka on terveyspommi – Erityisesti ikääntyville -
Tyrmistyttävä paljastus Kotkasta – Nyt sataa kovia vaatimuksia valtiolle
Tyrmistyttävä paljastus Kotkasta – Nyt sataa kovia vaatimuksia valtiolle -
Näin kävi Jethro Rostedtin veropetostuomiolle hovioikeudessa
Näin kävi Jethro Rostedtin veropetostuomiolle hovioikeudessa -
Vaasalaismiestä epäillään kahdesta murhasta
Vaasalaismiestä epäillään kahdesta murhasta -
Aikuiset hämmentyvät Ninan pojan ulkonäöstä
Aikuiset hämmentyvät Ninan pojan ulkonäöstä

