Kylmät tyypit
Lähestyin pyörää suurella mielenkiinnolla jo siitäkin syystä, että koeajettava pyörä on oman siviilipyöräni, RS Sprintin ruudikkaampi ja urheilullisempi isoveli. Urheilullisuuden ensisignaalit huomaa heti kättelyssä. Penkki on kovahko, ajoasento melko etukenoinen
Kone on Triumphin tuttu 955-kuutioinen kolmimukinen pannu, jonka kesymmät 120 hv:n muunnelmat löytyivät sekä Sprintin että Speed Triplen rungosta aina mallivuoteen -04 saakka. Daytonaa varten koneesta on kutiteltu vajaat 30 kaakkia lisää, maksimivääntö on tismalleen sama, mutta löytyy noin 3000 tuhatta kierrosta ylempää kuin kahdessa edellä mainitussa. Jousitus on täysin säädettävissä sekä edessä että takana.
Liikkeelle...
Kone käyntiin ja liikkeen pihalta kadulle, edelleen pienien ennakkoluulojen saattelemana. Super-sport –luokan pyörien kaupunkiajo-ominaisuuksista ei kovin monta ylistyslaulua ole kirjoitettu. Daytona yllätti kuitenkin joustavalla luonteellaan. Kaupungissa ajaessani mikään ei ärsyttänyt. Tilaa löytyy yllättävän hyvin, takamus mahtuu liikkumaan satulassa ja jalat tapeilla. Meno on helppoa ihan ryömintänopeuksia myöten, peileistä näkee muutakin kuin olkapäät ja kone vetää kakistamatta alakierroksillakin. Silti mieli halajaa nopeasti sinne, minne Daytona on tarkoitettu – Länsiväylän kautta mutkateille.
Koneen nöyryydestä huolimatta urheilullisen luonteen huomaa lievänä nuhaisuutena alakierroksilla, alta 4000 kierroksen on turha odottaa kovia rynnäköitä. Kun rundikellon viisari ohittaa tuon lukeman, pannuhuone herää selvästi. Veto on väkevää aina tuonne seitsemään tuhanteen asti, tämän jälkeen rynnistystä voi kuvailla sanalla raivoisa… Voimaa on valtavasti, eikä suuremman pykälän valitseminen juuri kiihtyvyyttä hillitse. Vaikka kyseisen pyörän teholukemat eivät aivan pärjääkään nousevan auringon maasta tuleville ohjuksille, voima ei Daytonan sarvissa lopu kesken. Ikinä.
Moottori- ja maantiellä ajaessani kävi ilmi, ettei pidempikään yhtäjaksoinen siirtyminen tunnu lainkaan vastenmieliseltä ajatukselta. Ajoasento on kuten todettu verrattain tilava, ilmavirta vähentää käsiin kohdistuvaa painetta, eikä missään ohitustilanteessa tarvitse hakea viitosta pienempää pykälää. Paitsi jos haluaa nostattaa kypärän sisäisen hymyn korviin saakka. Maantiellä kolmonen sisään, tuppi nurin, ja morjens.
Syheröisemmillä maanteillä meno oli luvalla sanoen pirun nastaa. Kyykkypyörämaiseen tapaan kuskin antamien käskyjen tulee olla hiukan päättäväisempiä kuin peruskatupyörillä, jotka tapaavat lähteä kaarrokseen silkalla ajatuksen voimalla. Jollain tavalla tämä ”käskyttäminen” kiehtoo, tätä pyörää saa oikeasti ajaa! Ominaisuudet houkuttelevat aktiiviseen ajamiseen, pienempi pykälä silmään, kone väännön alueelle, töytäisy kahvaan, pyörä reilusti kantille ja mutkasta liukkaasti ulos. Sitä, mihin Daytona parhaimmillaan pystyy, on ihan turha lähteä yleisillä teillä hakemaan, ne rajat ovat täysin allekirjoittaneen tavoittamattomissa. Pokka ja ajotaidot loppuvat takuulla kesken ennen kuin tästä pyörästä ominaisuudet.
Jälkimainingeissa…
Koeajon loppupuolella huomasin ymmärtäväni Super-sport –luokan ajopeliin päätyvien ajatusmaailmaa hiukan paremmin. Toki olen edelleen sitä mieltä, että tämän luokan pyörä ei ikinä pääse täysin oikeuksiinsa normaalissa katukäytössä. Tästä pitävät huolen virkavalta ja toivottavasti myös kuskin itsesuojeluvaisto. Silti tunne siitä, että tankin alla laukkaa vajaat 150 konia, tuottaa outoa mielihyvää. Kaikkia pyörän voimavaroja ei tarvitse käyttää. Riittää, että tiedät, että se raivokas voima on olemassa. Varsinkin kun Daytona osoittautui oivaksi peliksi normaaliajossakin.
Lisätietoja Daytonasta saat H-D Centerin Jonnelta, puh. 09-68608112
