Taustaa
Rähinäpyörämarkkinoilla on viime vuosina ollut todellista vilskettä. Mallivuoden -05 aikana lusikkansa soppaan iskivät monet uudet, toinen toistaan radikaalimmat mallit. Päivänvalon näkivät esim. Yamahan MT-01, Benellin TNT ja Triumphin täysin uusi Speed Triple. Kun kuskeista aiemmin jo tappelivat Z 1000 ja Ducatin isompi Monsteri, on taistelu rähinäkuskeista veristä. Tälle taistelutantereelle karautti myös siis Super Duke, mutta millä eväillä?
Kylmät tyypit
Sovinnaisuus ei ole se adjektiivi, jolla Dukea kuvaillaan. Muotoilu ei millään osa-alueella ole perinteinen riippumatta siitä, mistä vinkkelistä pyörää tarkastelee. Takaa tuijottaa äkäisen näköinen vaimenninpari, sivusta katsoen käy ilmi pyörän mitoituksen tiiviys. Edestä näkymä on… sanottakoon mielipiteet jakava. Kokonaisuus ei ehkä ole klassisen kaunis, julman hyökkäävä kylläkin. Kylmiltään satulaan kavuttaessa käy ilmi melkoinen istuinkorkeus, joka tosin allekirjoittaneen kohdalla on silkka plussa. Tuhdolla on tilaa liikkua ja asento on ryhdikäs, kuten tämän kategorian pyörissä kuuluukin.
Tarkemmin pyörää tiirailtaessa käy ilmi, että Kotari on rakennettu osista, jotka eivät jätä mitään arvailujen varaan. Brembon jarrut teräspunosletkuineen ja WP:n vaimennus antavat olettaa, että alustassa on paukkua.
Ajoon…
Tvini hörähtää käyntiin välittömästi. Kierrokset ovat tovin parissa tonnissa tasaantuen pian normaalin tyhjäkäynnin tasolle. Rungosta aistii koneen konstruktion, käynti on kuitenkin tasaisempaa kuin MT-01:ssä, Buellista puhumattakaan. Pykälä silmään ja liikkeelle. Kuten kaikissa muissakin tvineissä, säestää menoa aivan alakierroksilla jämäkkä tutina. Miehekkäistä vääntökäyristä huolimatta kytkintä tulee luistatettua ehkä enemmän kuin todellisuudessa on tarpeen, aivan tyhjäkäynnin rajalla pata ei kuitenkaan viihdy. Muutama tuhat kierrosta kelloon ja meno maistuu. Kolmesta tonnista ylöspäin veto on väkevää, vastaus kahvan liikkeisiin on välitön. Pakollisen kehätien jälkeen päästään asiaan, hiljaiset mutkatiet kutsuvat. Alustassa käytetyt osat eivät osoittaudu pelkäksi hienojen logojen näyteikkunaksi, tässä ympäristössä KTM on todellinen herttua. Voimalassa on laajasti vääntöä, pyörä taittuu todella herkästi mutkiin ja kesken kaarteen ajolinjaa on helppo entisestään tiukentaa. Kierrosten noustessa yli kuuden, kiihtyvyys räjäyttää tajunnan. Täyskiihdytyksessä etufillari ei yksinkertaisesti pysy maassa millään, kakkosellakin kosketus asvalttiin on koko lailla ohut. Sujuvinta eteneminen on, kun jättää pienimmät pykälät sikseen ja antaa väännön lennättää pyörää kaarteesta toiseen. Tällöin meno on todella rivakkaa, muttei aivan yhtä repivää. Vaihdelaatikko ei tässäkään tapauksessa herkkyydessään yllä aivan japsivaihteistojen tasolle, toimien kuitenkin ihan tyydyttävästi. Jarrut ovat loistavat sekä teholtaan että tunnoltaan, yksi sormi riittää.
Sanomattakin on selvää, ettei näitä pyöriä moottoritieohjuksiksi ole tehty, ei myöskään Dukea. Pyörän herkkyys kaarreajossa ei kuitenkaan ole tuonut mukanaan levottomuutta suuremmissa nopeuksissa. Ero esimerkiksi viime vuonna ajettuun Buelliin on huomattava. Voimaa riittää, ja täkäläisissä nopeuksissa meno on ihan siedettävää. Maantienopeuksissa ei aina tullut käytettyä suurinta pykälää, tärinät ja tutinat vähenevät selvästi kun pitää kierrokset 4000 paikkeilla. Satasen nopeudessa kuutonen tuntuu näin ollen ehkä hivenen turhan pitkältä. Ajomukavuus ei pyörän kehittelyinsinööreillä toki ole ensisijaisena tavoitteena ollut, ja tämän huomaa väistämättä. Maantiellä toki pärjää, mutta jos joku rautaperseajon Super Dukella suorittaa niin hattua nostan. Korkealle.
Jälkilöylyt…
Provosoiva, raju, hyökkäävä. Kotari on tietyllä tavalla kompromissiton. Super Dukeen päätyvä kuski tuskin suree laukkusarjojen puutetta, lähinnä päänvaivaa tuottanee se, millaisen kilpitelineen pyöräänsä iskee. Super Duke haastaa kuskin aggressiivisuudellaan. Mikäli joku olettaa kykenevänsä ulosmittaamaan pyörän ominaisuudet, on Herttua valmis vastaamaan. Lisätietoja Bike Worldista, 09-61 541 201
tommi@nettimoto.com
