Taustaa
Speed Triple-mallinimi on vanhempi kuin moni saattaa uskoakaan, ensimmäinen Triple tuli markkinoille jo vuonna 1994. Läpimurto tapahtui kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin, jolloin mallia päivitettiin
Yli vuosikymmenen ajan Tripleä on kuljettanut tutun trumppamaisen rakenteen omaava pata; nestejäähdytteisen rivikolmosen matalan miehekäs murina on kaikunut talojen seinistä ja kiirinyt pitkin teitä reunustavia peltoja kautta Euroopan. Viime vuosina sama kone on murissut myös Sprinttien, eli ST:n ja RS:n rungossa. Uusi 1050-kuutioinen kone on istutettu runkoon, joka silmämääräisesti vahvasti muistuttaa edellisvuoden runkoa, mutta joka tehtaan mukaan on täysin uusi. Näkyvin kosmeettinen muutos on kuitenkin tapahtunut pyörän peräosassa.
Liikkeelle...
Virta päälle ja elektroniikka tarkistaa itse itsensä. Mittaristoon on siro, kaikki tarvittava informaatio on silti saatu mahtumaan. Kone lämpiämään ja vielä kertaalleen pyörän ympäri. Triumph on onnistunut noudattamaan meludirektiivejä tukahduttamatta kolmipyttyisen moottorin sielua. Ääni kumpuaa jostain syvältä, kone ei pelkästään käy, se vaatii ajamaan.
Ensimmäisten taajamakilometrien aikana muutamat havainnot nousevat muiden yläpuolelle. Rähinäpyöriä pidetään yleisesti taajamiin soveltuvina, sitä Triple totisesti on. Koneen julma vääntö yhdistettynä ketterään alustaan on hauska yhdistelmä. Tuppia kannattaa käsitellä kunnioittaen, vääntö riittää nostamaan etupyörää kakkosellakin ilman vippaskonsteja. Nostamaan, ei keventämään. Neli- ja kaksipyttyisten kilpailijoiden vääntöhuippu majailee poikkeuksetta muutamaa tuhatta kierrosta ylempänä, Triplen moottori on upea.
Ketterä käytös korostuu entisestään maaseudun mutkateille ajettaessa. Nähtyäni pyörän ja keskusteltuani siitä muiden motoristien kanssa ajattelin ketteryyden ja koneen voiman synnyttävän tiettyä levottomuutta. Väärin. Tiukoissa mutkissa pyörä on ketterä, pitkissä loivemmissa kaarteissa silti tukeva. Kierrosluvusta ei tarvitse välittää yhtään, pannuhuoneessa ollaan hereillä riippumatta kuskin valitsemasta pykälästä. Nopeusrajoitusten noudattamiseen on pakko keskittyä kunnolla, lain asettamat raamit eivät tunnu yhtään miltään.
Koeajettu yksilö oli varustettu pienellä mittariston päälle asennettavalla lipalla. Sen todellisesta vaikutuksesta on paha sanoa mitään, kun vertailupohjaa lipattomaan pyörään ei ole. Yhtä kaikki, parikymmentä kilometriä moottoritiellä osoitti, ettei Triple alkuunkaan vierasta tätäkään ympäristöä, ainakaan Suomen nopeuksissa. Jälleen kerran on todettava, että pleksitön pyörä on kohtuunopeuksissa mukavampi kuin sopimattoman kokoisella pleksillä varustettu ajopeli. Lippa tuntui ohjaavan pahimman viiman keskivartalon ohi, samalla kypärän ympäristö tuntui pyörteettömältä. Toisaalta, vaikea on kuvitella päivää, jona Triplen valojen päälle jotain pleksiä yritetään sovitella. Ei näin. Matkailukäyttöön kukaan tuskin tätä Trumppaa hankkii. Jos hankkii niin matkatavaroiden on parempi koostua tankkilaukkuun ahdetuista varakalsareista ja lompakosta löytyvästä luottokortista.
Jälkilöylyt…
Triumph ei uuden mallin myötä ole edes yrittänyt puhutella mahdollisimman laajaa käyttäjäkuntaa. Tällä pyörällä ei matkusteta, sillä ajetaan. Kokonaisuus on yksinkertaisesti vain pirun cool, konetta, alustaa ja ulkonäköä myöten. Pysähdyt mihin tahansa niin katseilta ei fillari välty, sitä ihastelevat niin asiaan vihkiytyneet kuin täysin vihkiytymättömätkin. Pyörä on hauska liikennevaloissa, parkkipaikalla, kaistaa taajamaruuhkassa vaihdettaessa, pienellä mutkatiellä, missä hyvänsä. Rähinäpyörien ikonina monesti pidetty malli on uudistettu arvolleen sopivalla tavalla.
