Nettimoton projekti-XJR – Viime silausta vailla
Nettimoton projektipyörä on valmistunut viimeisen kahden viikon aikana vauhdilla.
Vajaan kahden kuukauden mittainen puristus alkaa vihdoin olla loppumetreillä. Vakiokuntoisen XJR:n matka kahvilamuskeliksi on vihdoin lähellä toteutumista, vaikka usko meinasi projektin aikana kadota useampaan otteeseen.
MP16-messujen lähestyessä deadline alkoi puskea päälle niin vääjäämättä, että viimeiset kaksi viikkoa vietettiin hyvin pitkälle Luisu’s Garagen tallissa Hyvinkäällä. XJR:n valmistumisen vuoksi kalenterista raivattiin pois kaikki mahdollinen, jotta projekti onnistuttaisiin saattamaan loppuun ajoissa.
Edellisessä osassa ahkeroitiin rekisterikilven telineen ja pikkuosien maalauksen, sekä stongan asennuksen kanssa ja viimeiset työtunnit käytettiin pienten, mutta tärkeiden yksityiskohtien työstämiseen.
Luisu´s Garagen päämiehellä Luisulla riitti töitä mm. mittariston telineen valmistuksen, takakatteen työstämisen ja äänenvaimentimien paikan muuttamisessa ja harrastaja-rakentelijana keskityin homman tallentamiseen ja mm. stongan kytkimien, vilkkujen ja valojen ropaamiseen.
Koko projektin ehkä tärkein osuus on ehdottomasti maalaaminen, sillä koko pyörä perustuu retro-henkiselle väritykselle, joka saa hallitsevan takakatteen nousemaan arvoiseensa kuosiin. Pohjien tekemisessä ja maalaamisessa ei juuri ole sijaa epäonnistumiselle, sillä viimeinen värikerros ruiskutetaan pintaan neljä päivää ennen messujen rakentamisen alkamista.
Maalauksen jälkeen on edessä puunaaminen ja uusien renkaiden asennus. Kokonaisuus on vaarassa kaatua renkaiden toimitusvaikeuksiin, sillä niiden on määrä saapua maahan päivää ennen messujen rakennuspäivää. Normaalisti muutaman päivän tilausta on XJR:n tapauksessa jouduttu odottamaan reipas viikko. Täytyy vain toivoa, että nakit ehtivät paikalle ennen messuja.
XJR-projektin kaksi viimeistä rakennusviikkoa on puristettu Nettimoto-TV:n videoon, jossa ei rälläkkää ja hitsiä säästellä. Projektipyörä on nähtävänä livenä MP16-messujen Petrol Circuksessa, jossa esitellään kotimaisen prätkärakentelun tilaa laajemminkin.
Tuomas Rajala
Also read
-
Nettimoton Projekti-XJR – Valmis kahvilamuskeli
Nettimoton Projekti-XJR – Valmis kahvilamuskeli -
Nettimoton projekti-XJR – Diavelin jalanjäljissä
Nettimoton projekti-XJR – Diavelin jalanjäljissä -
Nettimoton XJR-projekti– Runkomuutoksia ja vaikeita valintoja
Nettimoton XJR-projekti– Runkomuutoksia ja vaikeita valintoja -
Nettimoto rakentaa – XJR:n uusi elämä
Nettimoto rakentaa – XJR:n uusi elämä -
Yamaha XJR1300 – Retronaku ja powercruiser
Yamaha XJR1300 – Retronaku ja powercruiser -
Yamaha R7 – Ketterä ratakärpänen
Yamaha R7 – Ketterä ratakärpänen
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Triumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailija
KoeajotTriumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailijaKoeajot -10.11.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025
-
Honda Mtx125 JD05
TampereHonda Mtx125 JD05
55 € -
Harley Davidson Sporster
NokiaHarley Davidson Sporster
250 € -
MZ TS
JyväskyläMZ TS
51 € -
Triumph
PorvooTriumph
550 € -
Suzuki GSX-R 750
HyvinkääSuzuki GSX-R 750
90 € -
Kawasaki
VantaaKawasaki
470 €
MOST POPULAR
-
Suomen etsintäkuuluttama miljonääri napattiin Turkissa – Asunnosta paljastui hyytävä näky
Suomen etsintäkuuluttama miljonääri napattiin Turkissa – Asunnosta paljastui hyytävä näky -
MTV: Pizzatilaus paljastui hätähuudoksi – Näin salakieli pelasti soittajan
MTV: Pizzatilaus paljastui hätähuudoksi – Näin salakieli pelasti soittajan -
Trump ihastui senaattorin takapuoleen
Trump ihastui senaattorin takapuoleen -
Kommentti: Luvut eivät valehtele – Trump on oikeassa
Kommentti: Luvut eivät valehtele – Trump on oikeassa -
Eturauhassyöpä alkaa tyypillisesti tällä häiriöllä
Eturauhassyöpä alkaa tyypillisesti tällä häiriöllä -
Pahamaineinen liivijengi aloittamassa Suomessa
Pahamaineinen liivijengi aloittamassa Suomessa -
Musk pesee kätensä Ukrainan Starlink-kohusta – Osoittaa Trumpia – IL seuraa
Musk pesee kätensä Ukrainan Starlink-kohusta – Osoittaa Trumpia – IL seuraa -
Zelenskyi vahvistaa: Trump petti
Zelenskyi vahvistaa: Trump petti