Husqvarna Norden 901 – Seikkailupyörien aatelinen
Husqvarna Nordenissa yhdistyy seikkailupyörän monipuolisuus sekä matkapyörän mukavuus erittäin käyttäjäystävällisellä tavalla.
Norden 901 on Husqvarnan ensimmäinen iso seikkailupyörä. Norden on ollut todella odotettu malli seikkailupyöräväen keskuudessa siitä lähtien kun konsepti ensi kertaa esiteltiin vuonna 2019. Tekniikka on lainattu miltei sellaisenaan konsernisisareltaan KTM 890 Adventurelta, mikä sinänsä on jo tae toimivasta perustasta.
Vaikka tekniikka KTM:n kanssa onkin yhteneväistä, on Norden silti aivan oma, itsenäinen lukunsa. Pyörän ajogeometria ja mitat ovat Husqvarnan käsialaa, kuten myös ulkomuoto, joten mikään suora Kotarin kopio Norden ei ole. Husqvarnan omalaatuinen ulkonäkö on selvästi massasta erottuva. Iso pyöreä ajovalo ja pysty tuulilasi tekevät olemuksesta rallimaisen, mutta selvästi omalla twistillään.
Norden ei itseasiassa näytä niin pystyvältä adventurepyörältä kuin se oikeasti on, vaan mukana on myös matkapyörämäistä muhkeutta ja rauhallisuutta. Pesäero emomerkkiin on tehty selväksi Kotarin ollessa olemukseltaan se sporttisempi vaihtoehto. Jos Nordenin maastokyvykkyyttä johonkin vertaa, voi sen sijoittaa suunnilleen KTM 890 Adventuren ja Adventure R:n välimaastoon.
Joustomatkaa löytyy edestä 220 milliä ja takaa 215 mm. Lukemat ovat varsin kelpoisia ihan maastoajoonkin, varsinkin kun maavaraa on tarjolla mukavat 252 milliä. Istuimen voi asentaa kahteen eri asentoon matalamman vaihtoehdon ollessa 854 mm ja korkeamman 20 mm ylempänä. Istuin on etuosastaan kapea, joten jalat ylettävät maahan helposti. Takaosastaan satula on leveämpi, jolloin matka-ajo maistuu mainiolta perskannikoiden levätessä tuhdolla rennommin.
Koeteltu ja hyväksi havaittu voimalinja

Kaksipyttyinen rivikone tuottaa 105 ripeää hevosvoimaa, jotka riittävät lennättämään Nordenia kiitettävästi. Pannu vääntää alakierroksilta asti voimalla, eikä ylenpalttinen kierrättäminen ole välttämättä tarpeellista vauhdikkaammassakaan ajossa, vaikka kone halukkaasti kyllä kiertääkin. Paras teho tulee esiin 8500 kierroksella ja messevä 100 Nm:n huippuvääntö esiintyy 6500 tuhannen kierroksen kohdalla. Käyttökelpoinen vetoalue alkaa kuitenkin jo 2500 kierroksen kieppeiltä.
Käyttöominaisuuksiltaan moottori ja itse asiassa koko voimalinja on parasta seikkailupyörien A-ryhmää. Ajossa se ilmenee niin, ettei koneen toimintaan tai käytettävään vaihteeseen tarvitse kiinnittää mitään ylimääräistä huomiota. Vetoa on aina tarjolla rutkasti, oli käytössä mikä pykälä tahansa. Pienempien vaihteiden välitys on verrattain tiuha ja ykkösellä pystyy metsäpolulla matelemaan hyvinkin hitaasti ilman kytkimen luistatusta.
Nordenin vaihdeavustin on vakiovaruste ja toimii hyvin matalillakin kierroksilla. Molempiin suuntiin avustava shifteri on kevytkäyttöinen ja hoitaa hommansa niin kauan, kun pyörän alla on pitävä pinta. Sen sijaan soratiellä renkaan sutiessa vaihde ei aina vaihdu pelkällä polkimella, vaan tilanne vaatii myös kytkimen käyttöä. Sama ominaisuus on läsnä myös Kotarin 890-mallissa, joten kiusa ei ole pelkästään Husqvarnan. Tämä pienenä kauneusvirheenä muuten hyvin toimivassa kokonaisuudessa.
Täydet pisteet taas ansaitsee erinomaisen herkästi toimiva, kallistuksen huomioiva luistonesto. Nordenista löytyy vakiovarusteena kolme ajotilaa, Street, Rain sekä Offroad. Lisävarusteena löytyy myös täysin muokattava Explorer-ajomoodi, jonka hankintaa voi varauksetta suositella. Sen myötä luistonestoa voi säätää haluamakseen peräti 9-portaisen valikon kautta ja toiminnaltaan systeemi on yksi markkinoiden parhaista, ellei peräti se paras.
Erittäin sujuva ajonhallinta
Säätöjen vaikutuksen huomaa selvästi ja luistonhallinta on kaikkinensa erittäin sulavaa. Järjestelmä ei tökkää luistoa terävästi, vaan tarttuu toimeen päättäväisesti mutta pehmeästi. Säätövalikon yhdeksästä pykälästä voi valita itselleen sopivimman luistonkulman ja luottaa siihen, että luisto pysyy haluttuna, kunhan kaasun vain pitää sitkeästi pohjassa.
Husqvarnan TFT-näyttö on luettavuudeltaan hyvä. Värillisen näytön ulkoasu on muokattavissa muutamaan eri muotoon riippuen käytettävästä ajoasetuksesta. Valikoiden käyttöliittymä on sama kuin KTM:ssä ja käytöltään esimerkillisen helppo. Valikossa surffataan neljän napin avulla ja logiikan oppii nopeasti vaikka kesken ajon. Bluetooth-yhteys puhelimen ja näytön välille on saatavilla lisävarusteena.
Ajoergonomiansa puolesta Norden on letkeä matkakumppani. Ajoasento on rennon pysty ja enemmän matkaorientoitunut kuin urheilullinen. Tässäkin kohtaa Norden eroaa konsernisisarestaan selvästi. 19-litraisen tankin myötä toimintasäde muodostuu helposti lähemmäs 400 kilometriä ja matka-ajoa keventää myös vakionopeussäädin, joka on vakiovaruste. Ajoasentoa pystyy muokkaamaan satulankorkeuden lisäksi säädettävällä ohjaustangolla, joten erikokoiset kuskit löytänevät helposti sen mukavimman asennon.
Ainoa rentoa matkantekoa häiritsevä asia on katteen pystypleksi, joka aiheutti ainakin itselleni melko infernaalisen kypärämelun. Katelasi kaipaisi edes jotain säätöjä, että turbulenssin saisi jotenkin järkevämmäksi. Leveä tankki ja katteiden muoto suojaa kuskia kuitenkin erittäin hyvin. Sadekuuron sattuessa ajokamat pysyvät koko lailla kuivina hanskoja myöten.
Moneen mukautuva alusta
Nordenin alusta on WP:n valmistama ja sangen toimiva paketti. Etupäässä on säädettävissä esijännityksen lisäksi puristus- ja paluuvaimennukset, takana esijännitys ja paluuvaimennus. Vaikka mitään erikoisuuksia alustasta ei löydykään, toimii se riittävällä herkkyydellä kaikkialla mihin Nordenilla keksiikään ajautua. Alusta on rakennettu toimimaan hyvin niin kestopäällysteellä matka-ajossa, kuin sorateillä perä sivulla liidellen.
Sama homma koskee Nordenin jarruja. Hidastimet ovat hyvin ajan tasalla, vaikka ylimääräistä eksotiikkaa jarruosista ei löydykään. Etulimput ovat 320-milliset ja nelimäntäiset radiaalit. Kovassa hidastuksessa jarrut vaativat hiukan enemmän sormivoimaa, mutta näppituntuma on kuitenkin kohtuuhyvä. Kaarre-ABS kuuluu tietysti mukaan ja maastoajoa silmällä pitäen takajarrun ABS kytkeytyy pois Offroad- ja Explorer-asetuksella.
Norden on juuri se pyörä, jolla tekee mieli lähteä vaeltamaan kauas Lapin kairaan vailla aikataulua ja huolta huomisesta. Aikataulun puitteissa ei koeajopyörän kanssa ollut siihen mahdollisuutta, joten keula suuntautui kohti Hämettä ja Räyskälää, jossa sora- ja metsäautoteitä risteilee metsissä miltei loputtomasti.
Matkalle ja maastoon, mutta enemmän kuitenkin matkalle
Vaikka Norden pelaa mainiosti myös huonokuntoisella asfaltilla, on soratie sen oikea elementti. Pirelli Scorpion Rally STR-kumit on kiedottu 21- / 18-tuumaisille vanteille ja yhdistelmä on moneen kertaan todettu erittäin toimivaksi paketiksi soratiehurvitteluun. Hussea on erittäin helppoa lennättää mutkasta toiseen takarenkaan lingotessa maa-ainesta kauas metsän puolelle.
Käytöstä poistetulla metsäautotiellä huomaa WP Apex-alustan sietävän hyvin pieniä loikkiakin. Vaikka kyseessä ei mikään kevyt enskapyörä olekaan, toteuttaa Norden nopeatkin suunnanmuutokset nöyrästi. Satulassa on hyvin tilaa liikkua tilanteen mukaan ja seisten ajo sujuu mallikkaasti, kuten asiaan tietysti kuuluukin.
Toisaalta jos vauhdikas rymistely ei kiinnosta, voi Nordenilla myös körötellä rauhakseen maisemista ja kyydistä nauttien. Husqvarna ei provosoi kuljettajaansa jatkuvaan revittelyyn samalla tavalla kuin sporttisempi konsernisisarensa ja sehän se valmistajan mukaan tarkoitus onkin. Kokonaisuutena se on enemmänkin crossailuun kykenevä matkapyörä kuin matkailuun kykenevä crossipyörä. Molemmat hommat Norden hoitaa kuitenkin ensiluokkaisesti.
Sami Puskala
Kehuja: Ajettavuus, avustimien toiminta, voimalinja kokonaisuudessaan.
Parantamisen varaa: Kypärämelu, kaipaa säädettävää pleksiä
Husqvarna Norden Husqvarna Norden 901
Also read
-
Husqvarna Vitpilen 701 – Mukillinen raakaa voimaa
Husqvarna Vitpilen 701 – Mukillinen raakaa voimaa -
Husqvarna Svartpilen 401 – Notkea nurkkapatriootti
Husqvarna Svartpilen 401 – Notkea nurkkapatriootti -
Triumph Daytona 660 – Uuden ajan Daytona
Triumph Daytona 660 – Uuden ajan Daytona -
Indian Sport Chief – Pykälää sporttisempi päällikkö
Indian Sport Chief – Pykälää sporttisempi päällikkö -
Honda CL 500 Scrambler – Näppärä pikku-Scrambler
Honda CL 500 Scrambler – Näppärä pikku-Scrambler -
Moto Guzzi V100 Mandello S – Sadan vuoden kunniaksi.
Moto Guzzi V100 Mandello S – Sadan vuoden kunniaksi.
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025 -
Can-Am Outlander PRO XU HD7 T ABS - Uusin eväin luokkansa kärkeen
KoeajotCan-Am Outlander PRO XU HD7 T ABS - Uusin eväin luokkansa kärkeenKoeajot -26.05.2025
-
Kawasaki ZX10R
JoensuuKawasaki ZX10R
30 € -
Kawasaki Ke 125 Kawasaki Ke 125
NurmesKawasaki Ke 125 Kawasaki Ke 125
250 € -
Keeway RY6
ParainenKeeway RY6
Not priced -
Suzuki RM
TyrnäväSuzuki RM
700 € -
hornet 600 Hornet 600
Turkuhornet 600 Hornet 600
80 € -
honda gl
Lapuahonda gl
520 €
MOST POPULAR
-
Poliisi: Koiran purema nainen löytyi kuolleena
Poliisi: Koiran purema nainen löytyi kuolleena -
Mitä tiedetään vaarallisesta tilanteesta Suomenlahdella? Alexander Stubb median eteen – Suora lähetys noin kello 11.45
Mitä tiedetään vaarallisesta tilanteesta Suomenlahdella? Alexander Stubb median eteen – Suora lähetys noin kello 11.45 -
Valkoinen talo löysi uuden syyllisen Trumpin salamurhayritykseen
Valkoinen talo löysi uuden syyllisen Trumpin salamurhayritykseen -
Todella härski tuote ilmestyi urheilukauppojen hyllyille – Kiellettiin heti
Todella härski tuote ilmestyi urheilukauppojen hyllyille – Kiellettiin heti -
Fazerin suvun monimiljonääriä syytetään törkeästä veropetoksesta – Vältteli toimittajia oikeudessa
Fazerin suvun monimiljonääriä syytetään törkeästä veropetoksesta – Vältteli toimittajia oikeudessa -
Trump ja Charles poseerasivat kameroille – Sitten tapahtui etikettimoka
Trump ja Charles poseerasivat kameroille – Sitten tapahtui etikettimoka -
Ilmiriita A-studion suorassa lähetyksessä – Riikka Purra: ”Sanattomaksi vetää”
Ilmiriita A-studion suorassa lähetyksessä – Riikka Purra: ”Sanattomaksi vetää” -
Saatat syyllistyä rikokseen 1.7. alkaen, jos sinulla on tällainen laite
Saatat syyllistyä rikokseen 1.7. alkaen, jos sinulla on tällainen laite

