Harley-Davidsonin kehitystyö perinteikkäästä ja vanhahtavasta custom-valmistajasta kohti huippumodernia moottoripyörätehdasta on toden teolla alkanut. Uusi Pan-America haastaa isot adventurepyörät.
Monen puritanistin mielestä Harley-Davidson meni pilalle siinä vaiheessa, kun ilmajäähdytteinen moottori vaihtui nestejäähdytteiseen. Jotain autenttisuutta toki saattoi kadota, mutta uusi konetekniikka on tehnyt HD:lle pelkkää hyvää. Kuten myös se, ettei mallisto perustu enää pelkästään menneisiin aikoihin.
Syy amerikkalaisvalmistajan uuden kokeilussa on luonnollisesti markkinataloudessa. Harley-Davidson on nimittäin lasketellut tuloksessaan roisia alamäkeä vuoden 2006 jälkeen.
Piristeeksi moottoripyörämyynnille HOG on kehittänyt kalustoaan ja julkaissut moottoripyörämaailmassa vielä harvinaisen sähkömallin LiveWiren. Kaupallinen menestys ei ole ollut niin suurta kuin tuotteen erinomaisuus edellyttäisi ja se on sääli.
Uuden alun äärellä kehitystiimi on nivonut kasaan myös muita uusia prätkämalleja, joista viimeisin on seikkailupyörä Pan-America. Se lähtee kisaan isojen adventure-pyörien kanssa ja pyörä haastaa mm. BMW R1250GS:n, KTM 1290 Super Adventuren, Ducati Multistradan, Triumph Tiger 1200:n ja Yamaha Super Teneren.
Moderni näkemys Katuhaukasta?
Pan-America erottuu joukosta persoonallisella muotoilulla. Se lainaa paljon elementtejä muista HD-malleista, mutta se on silti erilainen. Erityisesti mustana kokonaisuus on rouhea ja näyttävä. Pan-America muistuttaa jollain hassulla tavalla 80-luvun Katuhaukka-sarjan päähenkilöä.
Pyörän voimanlähde on nestejäähdytteinen V-moottori, jollainen Harleysta luonnollisesti pitääkin löytyä. Revolution Max -moottorissa on 1250-kuutioita ja tehoa pata tuottaa kunnioitettavat 150 hevosvoimaa. Vääntöä irtoaa 128 Nm, joten pyörä pärjää verrokeilleen tehomielessä kirkkaasti.
Moottori on hieman ylävireinen, eli huipputeho tulee peliin vasta 8750 kierroksen kohdalla. Se on monella HD-kuskille vieras ajatus, sillä harva HD:n moottori edes kiertää tuohon lukemaan.
Vaikka Pan-Americanissa on reippaasti voimaa, tuntuu se ala- ja keskikierroksilla miedolta. Jopa Sport-ajomoodilla tuntuu, että moottori ei syty samalla tavalla kuin moni kilpailija. Fiilistä korostaa se, että pakoputkesta ei kuulu käytännössä mitään, vaan moottorin mekaaniset äänet hallitsevat. Vaimentajan vaihtaminen onkin varmasti monella kuskilla edessä pyörän hankinnan jälkeen.
Harley-Davidson Pan-Americanin speksit ovat vakuuttavat ja etenkin paremmin varustellussa Special-mallissa: tehokas moottori, semiaktiivinen sähköalusta, Brembon radiaalijarrut, säädettävät ajotilat, 6,8” TFT-näyttö, kahvalämppärit ja vakionopeudensäädin.
Itse asiassa ainoa varuste, mikä Pan-Americanista tällä haavaa puuttuu, on quickshifter, mutta sellainen on piakkoin tulossa lisävarusteena. Shifterin puuttuminen on monelle iso miinus, sillä tekniikka ei tätä nykyä ole mullistavan vaikea toteuttaa ja siihen tottuneelle ei ilman tee mieli olla.
Huikea peli erityisesti asfaltilla
Toinen selkeä puute on ehdottomasti se, ettei koeajopyörän ABS-jarruja saa kytkettyä pois. Ominaisuus ei kuulemma riivaa kaikkia pyöriä, vaan koeajetussa pyörässä on softaongelma, jonka vuoksi järjestelmä ei toimi kuten pitäisi. Offroad+ -tilassa takarenkaan pitäisi lukittua kokonaan. Hyvä näin, sillä tällaisenaan järjestelmä pilaa pitkälti maastossa ajamisen nautinnon.
Maastoajon ehdoton edellytys on se, että pyörää saa ohjailtua lukitsemalla takarengas. Ilman lukkiutuvia jarruja hiekalla pysähtyminen on muutenkin turhauttavaa, sillä jarrutusmatkat kasvavat pahasti.
Pan-America ei muutenkaan ole markkinoiden paras pyörä kestopäällysteen ulkopuolella. Jos sitä vertaa vaikkapa KTM Super Adventureen, on eroa kuin yöllä ja päivällä. Yksi kompastuskivi on maavara, joka on esimerkiksi Kotariin verrattuna 6,5 senttiä pienempi.
Myös keula on hiekalla ajettaessa hieman hervoton, ainakin vakiorengastuksella. Pannarin alla pyörivät Michelinin valmistamat Scorcher -renkaat, jotka toimivat paremmin asfaltilla ja hyväkuntoisella hiekkatiellä. Kevyessä hiekkatieajossa homma siis toimii, mutta pahemmassa maastossa haasteet alkavat näkyä.
HD:n ajaminen seisten on ainakin stongan vakioasennossa vaikeaa, sillä 183-senttinen kuski joutuu kyyristymään reippaasti. Toki ohjaustanko kääntyy voimakkaasti taaksepäin, joten sitä saa nostettua reippaasti korkeammaksi niin halutessaan.
Pyörä on selkeästi luotu enemmän satunnaiseen, kuin jatkuvaan hiekka-ajoon. Asfaltille homma puolestaan toimii huikean hyvin. Pan-America on vakaa ja johdonmukainen ajettava. Se nielee mutkatiet sulavasti ja etenee moottoritiellä kuin juna. Harley-Davidson onkin erinomainen matkapyörä, mikä ei toki ole lainkaan yllättävää.
Stonga täynnä namiskaa
Stongassa on järjetön määrä nappuloita, mikä on seurausta siitä, että toimintoja on reippaasti. Oikeasta kahvasta valitaan ajotila ja säädetään äänentoistoa, startataan ja säädetään luistonestoa. Vasemmassa on puolestaan vakionopeudensäädin ja mittariston valikkonapit. Namiskaa on niin reippaasti, että sormet hakevat paikkaansa pitkään.
Harleyn sähköalusta on hienosti rakennettu kokonaisuus, jonka hankkimista Special-mallin muodossa kannattaa ehdottomasti harkita. Semi-aktiivinen jousitus optimoi toimintaansa ajo-olosuhteiden mukaan ja käytös muuttuu myös eri profilien mukaan. Erityisen ilahduttavaa ovat kaksi erilaista offroad-tilaa: kova ja pehmeä.
Pan-Americanin hinnoittelu on houkuttelevaa, sillä Special-mallissa on vakiona melkoinen lista varusteita, eikä niitä välttämättä tarvitse juuri ruksia lisää. Spessu maksaa 24 220 euroa ja perusmalli 21 070 euroa. Suora verrokki BMW:n iso-GS maksaa vastaavilla varusteilla noin 30 000 euroa.
Harleyn ensimmäinen adventure-malli on varsin onnistunut kokonaisuus. Se on vertaansa vailla oleva matkajuhta, jolla on ilo ajella pitkin pikiteitä. Vielä kun shifteripäivitys saadaan maailmalle, on Pan-America kova luu.
Tuomas Rajala
Kehuja: käytös kestopäällysteellä, ajomukavuus, alusta, mittaristo
Parantamisen varaa: shifteri uupuu
