Aloittelijakin pärjää moottoripyöräkaupoilla asiantuntijan vinkeillä
Leuto talvi houkuttelee kaksipyöräisten harrastajat tavallista aiemmin moottoripyöräkaupoille.
Uutta menopeliä hankkiessa on kuitenkin hyvä pitää pää kylmänä, sillä kauppoja tehtäessä tulee huomioida monia yksityiskohtia.
Pohjoismaiden suurimmat moottoripyörämessut täyttivät viikonloppuna Messukeskuksen alan ammattilaisilla ja harrastajilla. Moottoripyöräkuume valtasi useat messukävijät ja monet pyörät vaihtoivat omistajaa viikonlopun aikana. Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT), Harley-Davidsonin kehityspäällikkö Mikko Summa toteaa, että suunnitelmallisuus pyörämarkkinoilla on tärkeää.
”Etukäteen on aina hyvä miettiä, mihin käyttötarkoitukseen moottoripyörän on hankkimassa. Ei kannata ostaa sellaista pyörää, joka ei vastaa omia toiveita”, Summa sanoo.
Huijausyrityksiin on aina hyvä varautua. Suurin osa yritysten myyjistä ovat kokeneita ja osaavat auttaa haastavissakin kysymyksissä, mutta aina on tärkeää muistaa tarkastaa perusasiat.
”Ennen ostoa on ehdottoman tärkeä suorittaa koeajo moottoripyörälle. Mikäli myyjä ei jostain syystä ole halukas suostumaan koeajoon, tulisi hälytyskellojen soida. Myös dokumentit ovat oltava kunnossa, kaikki tiedot tulee täsmätä pyörän ja myyjän kanssa”, Summa sanoo.
Myyntitilanteessa onkin tärkeää varmistaa kauppakumppanin luotettavuus ja ajoneuvon oikeellisuus. Myyjän tulee pystyä todistamaan olevansa rekisteriin merkitty omistaja tai esitettävä asiallinen valtakirja myyntioikeudesta.
Ajoneuvon huoltohistoria kertoo yleensä paljon pyörän todellisesta kunnosta. Huoltohistorian pystyy useimmiten tarkastamaan rekisteriotteen perusteella moottoripyörien maahantuojien ja valmistajien verkkosivuilta.
Kuten kaikissa ajoneuvokaupoissa, myös moottoripyöräostoissa syntyy reklamaatioita. Mikäli riitatilanteessa ei löydetä yhteisymmärrystä, puolueettoman asiantuntijan voi kutsua tarkastamaan kiistanalaisen tuotteen.
”Ehkä yleisin ongelmatilanne, joissa HTT-tarkastajat auttavat, on kaupan purku. Tällöin ostaja kokee, ettei tuote vastaakaan myyjän ilmoitusta. Tarkastajat eivät kuitenkaan avusta ainoastaan ostajia, vaan yhtä hyvin myyjä voi pyytää tarkastusta moottoripyörälleen”, Summa sanoo.
“Tavarantarkastajan käyttäminen saattaa usein tuoda riitaan ratkaisun, koska osapuolet voivat luottaa tarkastajan puolueettomuuteen,” kertoo tavarantarkastusasioista Keskuskauppakamarissa vastaava lakimies, Raisa Harju.
Harjun mukaan tavarantarkastajan puolueettomuudelle ja varmennetulle asiantuntemukselle annetaan painoarvoa myös silloin, kun riitaa käsitellään tuomioistuimessa tai kuluttajariitalautakunnassa.
“Ei ole siis yhdentekevää, kuka vaurioista tai moottoripyörän ominaisuuksista on lausuntoa antamassa,” Harju muistuttaa.
Also read
-
Harley-Davidson Sportster S – Vihdoin oikeasti sporttinen
Harley-Davidson Sportster S – Vihdoin oikeasti sporttinen -
Harley-Davidson Pan-America – Amerikan-Gessu liitää
Harley-Davidson Pan-America – Amerikan-Gessu liitää -
Harley-Davidson Softail Standard – Sopivan pelkistetty
Harley-Davidson Softail Standard – Sopivan pelkistetty -
Harley-Davidson LiveWire – Paras HD ikinä
Play video Harley-Davidson LiveWire – Paras HD ikinä -
Harley-Davidson FLHT Electra Glide Standard ja VRSCF V-Rod
Harley-Davidson FLHT Electra Glide Standard ja VRSCF V-Rod -
Harley-Davidson Night Rod -bad ass
Harley-Davidson Night Rod -bad ass
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025 -
Can-Am Outlander PRO XU HD7 T ABS - Uusin eväin luokkansa kärkeen
KoeajotCan-Am Outlander PRO XU HD7 T ABS - Uusin eväin luokkansa kärkeenKoeajot -26.05.2025
-
Yamaha FJ1200
VantaaYamaha FJ1200
Not priced -
Kawasaki Ke 125
NurmesKawasaki Ke 125
120 € -
Yamaha MT-09
EspooYamaha MT-09
600 € -
KYB Ohjausiskari
KempeleKYB Ohjausiskari
200 € -
Kawasaki ZX-12R
VantaaKawasaki ZX-12R
50 € -
Harley Davidson Touring
HaukipudasHarley Davidson Touring
120 €
MOST POPULAR
-
IL:n tiedot: Täällä Sofia Virta nyt on
IL:n tiedot: Täällä Sofia Virta nyt on -
Kaupallinen johtaja ulos MTV:ltä
Kaupallinen johtaja ulos MTV:ltä -
Kesän seksikkäin trendi leviää: Housut puetaan nyt tarkoituksella näin
Kesän seksikkäin trendi leviää: Housut puetaan nyt tarkoituksella näin -
Perhemurhasta syytetty, 23, halusi vapauteen – Oikeudelta tyly päätös
Perhemurhasta syytetty, 23, halusi vapauteen – Oikeudelta tyly päätös -
Poliisi: Venäjä värvää teini-ikäisiä ukrainalaistyttöjä tappamaan – IL seuraa sotaa
Poliisi: Venäjä värvää teini-ikäisiä ukrainalaistyttöjä tappamaan – IL seuraa sotaa -
Tilanne päällä Kultarannassa – Kansanedustajille äkkilähtö
Tilanne päällä Kultarannassa – Kansanedustajille äkkilähtö -
Kesämyrsky vyöryy Suomen yli viikonloppuna – Täällä vahingot ovat mahdollisia
Kesämyrsky vyöryy Suomen yli viikonloppuna – Täällä vahingot ovat mahdollisia -
Mul on iso -dokumentti: "Ei uskoisi, minkä kokoinen se on seisokissa"
Mul on iso -dokumentti: "Ei uskoisi, minkä kokoinen se on seisokissa"