BMW Motorradin viimeisten 90 vuoden aikana on tapahtunut paljon asioita, ja näin pitkään kehityskaareen mahtuu väkisinkin niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Takavuosien eräänlaisesta pappaimagosta on päästy eroon jo aikoja sitten, ja tällä hetkellä merkki tunnetaankin nuorekkaana ja hyvin nykyaikaisena tuotteena.
Huolimatta tämän hetken yhdestä edistyksellisimmästä pyörävalikoimasta, BMW tarjoilee itselleen ja kansalle synttärilahjaksi annoksen juurevaa alkuvoimaa. Sitä mistä moottoripyöräilyssä on pohjimmiltaan kysymys: Fiiliksiä ja vapautta ilman mitään ylimääräisiä häiriötekijöitä.
Retro juhlamalli
BMW R nine T on siis syntymäpäivälahja ja kunnianosoitus BMW Motorradin 90-vuotiselle taipaleelle, mistä pyörän mallimerkintäkin juontaa juurensa. Pohjimmiltaan kysymyksessä on ihan tavallinen nakupyörä varustettuna 1200 kuutioisella bokserimoottorilla, ilman turhia krumeluureja ja hienosteluja.
Kuitenkin BMW:n lähestymistapa tätä ”peruspertin peruspyörä” -aihetta on monellakin tapaa hieman erilainen ja kutinoita synnyttävä. Pelkästään pyörän teknisiä tietoja selaillessa ei uutuutta vielä osaa pitää mitenkään erikoisena.
Moottori on vanha tuttu ilma/öljy-jäähdytteinen 1200 kuutioinen, ja 110 hevosvoimainen bokser-twin, jota on tavattu Bemarin eri malleissa jo melkein maailman sivu. Tankattuna 220 kilon elopaino ei myöskään pahemmin säväytä, eikä anna aihetta ilopissan lirautteluun.
Kaunista katseltavaa
Kun pyörän sitten ensikertaa näkee, alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään mistä tässä kaikessa on oikein kyse. Voimaa uhkuvassa ulkonäössä on sekoitus vanhan ajan cafe-raceriä, nykyaikaista roadsteria, ja miksei myös hitunen customia.
Toisaalta mieleen tulee Yamahan härkämäinen MT-01, toisaalta taas hieman kesympi Triumph Bonneville. Myös Ducati Monsterin piirteitä pyörässä on havaittavissa, kuten myös toisen italialaisen, Moto Guzzi Grison.
Mutta katsoi sitä mistä suunnasta tahansa, pyörä näyttää sanalla sanoen upealta. Retro yhdistettynä BMW:lle ominaiseen laatuun, ja yksityiskohtien viimeistelyyn, tekee R nine T:stä erittäin houkuttelevan moottoripyörän. Sen olemus vetoaa varmasti kaikkiin motoristeihin ikään katsomatta.
Sisällä tuttua tekniikkaa
Teknisesti pyörässä ei tosiaan mitään maata mullistavia uutuuksia ole, vain laadukkaista osista rakennettu kokonaisuus. Etujousitus on perinteinen USD-teleskooppihaarukka, ja on kotoisin tehtaan supersport S 1000 RR:stä.
Tosin monipuoliset säätömahdollisuudet on tästä kombinaatiosta jätetty pois. Takajousitus on tuttu paralever monojousella, ja toispuoleisella haarukalla, jonka sisällä kardaani hoitaa toisiovedon. Takajousesta löytyy esijännityksen ja paluuvaimennuksen säätö.
Moottori on napattu miltei sellaisenaan viimeisestä ilmajäähdytteisestä ”Gessusta”. Eli vanhan sotaratsun sydän sykkii edelleen 110 hevosvoiman tehoilla ja elää kuin uutta nuoruutta. Aluksi mieleen tietysti juolahti, että miksi pyörään ei saman tien asennettu Bemarin loistavasti toimivaa uusinta vesijäähdytteistä bokser-twiniä.
Koeajon jälkeen ei kuitenkaan enää ole epäilystäkään etteikö valinta olisi ollut oikea, ja oikeastaan on vaikea keksiä parempaa moottoria juuri tähän pyörään. Iäkkään, mutta silti virkeän koneen luonne, ääni ja lievä karkeus sopii nine T:hen kuin nyrkki silmään, puhumattakaan ilmajäähymoottorin ulkonäöstä.
Tasapainoinen paketti
Ajoon lähtiessä huomio kiinnittyy ensimmäisenä leveään ohjaustankoon, joka tarjoaa tukevan ohjaustuntuman, sekä yksinkertaiseen mittaristoon, joka kertoo kuljettajalle vain oleellisen. Nopeus, ja kierrosluvun lisäksi näytöstä voi tarkkailla bensan kulutusta ja keskinopeutta. Erilaisia tehokarttavaihtoehtoja tai sähköisiä alustansäätöjä tästä Bemusta on turha hakea, mikä on vain hyvä asia.
Alusta on napakka kantaa kuormansa mukisematta, ja matalan satulan ansiosta lyhytkin kuljettaja tuntee olonsa kotoisaksi. Toisaalta pitkänhuiskeilla kuskeilla melko jyrkkä polvikulma saattaa aiheuttaa jomotusta pidemmillä siirtymillä. Nurkka-ajossa pyörä tuntuu tasapainoiselta ja on kokoonsa nähden hyvin kevyt käsitellä.
Väännökäs moottori linkoaa nine T:n vauhtiin tavalla jota ei välttämättä olisi osannut odottaa tämän tyylilajin pyörältä. Voimaa riittää taatusti joka tilanteisiin, eikä käytössä olevalla vaihteella ole juurikaan väliä. Käytännössä 6-lovinen vaihteisto toimii kuitenkin täsmällisesti, ja on hiljainen. Ehkä jopa liiankin.
Jostain syystä tämä vanha norsupyssymoottori tuntuu huomattavasti ruudikkaammalta R nine T:hen verhottuna, kuin aikoinaan GS:än mahan alla roikkuessa. Teholukemien pitäisi olla kuitenkin jotakuinkin samat, eikä painoissakaan hurjaa eroa ole.
Mutkatiellä naurattaa
Liekö sitten kuljettajan nostalgian nälkää vai mitä, mutta mutkateillä nine T:n kanssa yhdessä vietetyt hetket olivat varmasti hauskimmat miesmuistiin. Alusta toimii johdonmukaisesti, eikä ongelmia esiintynyt kevätroudan raiskaamilla pikkuteillä. Jousitus pysyy mainiosti ajan tasalla, ja kuskin suu venyy väkisinkin messingille kun Bemaria paiskoo mutkasta toiseen bokserin ulvoessa voimansa tunnossa.
Moottori tasainen veto alkaa noin 3000 rpm ylöspäin, ja voima lisääntyy tasaisesti kierrosten noustessa. Suurin teho (110 hv) tarjoillaan 7500 kierroksen paikkeilla ja paras vääntö (119 Nm) 6000 kierroksella. Punaraja löytyy 8500 rpm kohdalla, ja kone käy korkeallakin yllättävän tasaisesti. Useammin kuin kerran kierrokset karkasivat rajoittajaa vasten ikään kuin varkain ja huomaamatta.
Voimaa moottorissa on siis tarjolla riittävästi ripeäänkin kanttailuun. Rajuja tehopiikkejä ei koneessa kuitenkaan esiinny, vaan veto on lineaarista. Välikaasua tarjoillessa pitkittäinen kampiakseli heilauttaa pyörää sivusuunnassa tuntuvasti, ja moottorijarrutuksessa pakoputki paukuttaa ja röpeltää korvan juuressa. Meininki on kuin menneiden vuosien TT-kisoista, ja näin ollen erittäin viihdyttävää.
Jos nine T:llä saakin helposti kovan vauhdin aikaiseksi, niin onneksi voi myös todeta jarrupuolen olevan erittäin hyvin kartalla. Etujarruna toimii kaksi 320 mm levyä, ja puristimina on Brembon 4-mäntäiset Monobloc-radialit. Takajarru on 1-levyinen kahdella puristimella, ja kaiken kruunaa lukkiutumaton ABS, joka on vakiona BMW:n kaikissa malleissa.
Äänimaailma sekä tunnelma on alkukantainen ja brutaali, mutta samaan aikaan nöyrä ja nykyaikainen. Tämä kaikki kuuluu saumattomasti BMW R nine T:n identiteettiin, joka yhdistää onnistuneesti menneen ja nykyisyyden.
Customoinnilla omaleimaiseksi
Bmw R nine T:n customointi on tehty alusta alkaen varsin helpoksi jo tehtaankin toimesta. Pelkästään pakoputkivaihtoehtoja on pyörään tarjolla muutamia erilaisia ns. alkuperäisvarusteina.
Maininnan arvoisia ovat ainakin kahteen eri asentoon saatavat Akrapovicin vaimentimet, ja erilaiset satula vaihtoehdot sekä kuljettajalle että matkustajalle. Tai jos matkustajanpenkille ei käyttöä löydy, niin takasatulan paikalle voi ruuvata alumiinisen Cafe-racer henkisen kopan.
Myös bensatankin saa valita haluamakseen joko värillisenä tai alumiinisena, joka on käsin hiottu ennen lakkaamista. Alumiinitankin voi valita sileänä, tai vaihtoehtoisesti hitsaus-sauma voidaan jättää näkyviin. Myös matkailukäyttöön on tarjolla parikin erilaista laukkua, joten reissu lähikahvilaa kauemmaksikin onnistuu tarvittaessa.
Lisäksi muuta personointihilpettä on saatavilla muiden tarvikevalmistajien valikoimista vähintäänkin riittävästi, eli halutessaan pyörän saa varmasti rakennettua oman näköisekseen. Luonnollisesti kaikella hauskalla ja erikoisella on aina hintansa, joka tässä tapauksessa alkaa reilusta 20000 eurosta.
Hinta tuntuu melko kovalta verrattuna moneen muuhun vastaavilla ominaisuuksilla varustettuun pyörään. Mutta ne, jotka nine T:hen päätyy, saavat kaupanpäällisiksi klassisen upean ulkomuodon, sekä aimo annoksen sitä mistä prätkäilyssä pohjimmiltaan on kysymys. BMW R nine T 1200 on virkistävän erilainen ja persoonallinen paketti, joka herättää huomiota missä ikinä kulkeekin.
Sami Puskala
Kehuja: Ajo-ominaisuudet, ulkonäkö, tunnelma.
Parantamisen varaa: Hinta
