Taustaa…
Koeajopyörä edustaa yllä mainitun malliston ensimmäistä vuosikertaa. Pyörä ei kovin merkittävästi ole muuttunut vuosien varrella. Sytytystulppia on nykyään kaksi pyttyä kohden, lisäksi vaihteistoon on tehty pieniä muutoksia vuoden 2004 malliin. Jos ulkoisia
Kylmät tyypit…
Bemari on tyylikäs, siitä ei pääse mihinkään. Leveä bokserimoottori, muhkean muotoinen tankki ja tyylikkään omaperäinen etujousitus erottavat pyörän ns. main-stream –tuotteista. Tämä tyylikkyys sai aikaan myös sen, että päässä ollut räikeä komposiittikypärä tuntui lähes rienaavalta tyylirikolta…
Allekirjoittaneen ajettua viimeiset viisi kautta lähinnä sporttisemman oloisilla pyörillä, oli kylmiltään otetussa ajoasennossa hiukan hakemista.
Liikkeelle…
Virta päälle, kytkin pohjaan ja napin painallus. Bokseritwini herää välittömästi eloon. Pytyissä mylläävät melkoiset massat, jotka tyhjäkäynnillä ilmoittavat itsestään kunnon tutinoina. Tutinat heikkenevät kun kierroksia nostaa hivenen, samalla käy ilmi tietty huojunta, jonka pitkittäin asennettu kampiakseli aiheuttaa. Pyörä huojahtaa selvästi sivusuunnassa kun tuppia vääntää pyörän seistessä paikallaan. Keppivedon myötä ykkösen kytkeytyminen ei tapahdu perinteisen ”klonk-kuittauksen” saattelemana, vihreän valon sammuminen on usein ainoa merkki siitä, että pykälä on päällä. Aluksi tämä hiukan oudoksuttaa, sillä vaihteisto ei täsmällisyyden osalta vedä vertoja esimerkiksi japsipyörien lyhytliikkeisille, kevyille ja tunnokkaille laatikoille. Muutamaan otteeseen valoista lähdettäessä huomasin, ettei ykkönen ole silmässä vaikka N-valo sammui. Uusi polkaisu, kevyesti kaasua, kytkin ylös ja pehmeästi liikkeelle.
Ensimmäiset kilometrit sujuvat totuttelun merkeissä, ajoasennon lisäksi myös perinteinen ”bemarismi” toi oman lisämausteensa ajoon: Vilkkuja käytetään peräti kolmen kytkimen voimin. Tangon molemmissa päissä on oma vilkkupainike, oikealla lisäksi vilkun palautus. Muutamaan otteeseen tuli myös todettua, ettei vasemmalla ole vilkun palautusnappia. Siellä on äänitorvi. Se toimii.
Kaupungissa R 1200 C:n tekee helpohkoksi ennen kaikkea matalalla sijaitseva painopiste sekä yhtä matalalla majaileva muhkea vääntöhuippu. Ykkönen on melko pitkä, mutta pyörä lähtee valoista hyvin helposti ja lähes olemattomalla kaasunkäytöllä. Tärinät lakkaavat heti tyhjäkäynnin yläpuolella, kolmos- ja nelosvaihde ovat hyvin käyttökelpoisia kruisailtaessa Kaivopuiston rantabulevardeja pitkin. Se mainittu vääntö saa aikaan sen, ettei puuttuvaa rundikelloa jää kaipaamaan. Veto on pehmeää mutta pontevaa.
Mitä jäi käteen?
Vuoden neljäs koeajo sulki tavallaan ympyrän; ison katupyörän kautta supersport-tykkiin ja street-fighterista customiin. Kaikkia on lähestyttävä eri tavoin, pyörien vertaileminen keskenään ei ole millään tavalla perusteltavissa. BMW:n käyttöominaisuudet ovat ihan mukiinmenevät, pyörän luonteen mukaiset. Toisaalta tyyli on se seikka, joka päällimmäisenä jäi mieleen. Bemu ei muistuta mitään muuta merkkiä, se on ylpeästi oma itsensä omine teknisine ja ulkonäöllisine erikoisuuksineen. Toisaalta BMW:n status on moottoripyörien puolella yhtä voimakas kuin autojenkin puolella. Pyörä ei ole halpa, ei tavanomainen. Se on BMW.
