Triumph Speed Triple on jo jonkin aikaa ollut altavastaajan asemassa tonniluokan nakujen keskinäisessä kilvassa, ainakin mitä ajoavustimien tai elektroniikan määrään tulee. Sinänsä pyörän ominaisuudet ovat kestäneet niin päivän valon kuin ajan hampaankin hienosti, eikä Speed Triplellä kenenkään jalkoihin ole tähänkään asti tarvinnut jäädä.
Pyörän päivitys on kuitenkin väistämättä tullut ajankohtaiseksi, kun monet kilpailijat esittelevät elektroniikkaa pursuavia uutuuksiaan kiihtyvällä tahdilla. Uutukaisen tunnistaa Triumphiksi ja vieläpä Speed Tripleksikin heti ensi silmäyksellä. Triumph ei ole lähtenyt muuttamaan liikaa tärkeimmän ja ikonisimman mallinsa ulkonäköä, vaan tunnistettavuudesta on selvästi haluttu pitää huolta.
Tarjolla kaksi mallia
Tutut hyönteisen silmiä muistuttavat lamput ovat tallella, joskin hieman erimuotoisina kuin aiemmin. Yksipuoleinen takahaarukka ja ylös vedetyt pakoputket ovat niin ikään paikoillaan luomassa Speed Triplelle tunnusomaista ulkonäköä. Yksityiskohtia on hiottu monestakin kohtaa ja Triumphin mukaan, pyörään on tehty yli 100 muutosta verrattuna edeltäjäänsä. Näin ollen voitaneen puhua uudesta, eikä vain faceliftatusta mallista. Speed Triplestä on saatavilla kahta eri versiota, S- ja R-mallia.
Suurimmat erot näiden kahden välillä löytyvät R-mallin tasokkaammasta Öhlins-alustasta, joistain hiilikuituosista sekä kevyemmistä takovanteista. S-mallin jousitus on Showan valmistetta, joka sekin on täysin säädettävissä. Painoeroa malleilla on parin kilon verran R:n hyväksi ja 19 500 € hinnallaan se on puolitoista tonnia S:ää kalliimpi. Kovin painava ei S-mallikaan 214 kilon märkäpainollaan ole, joten tavallisen käyttäjän alla erot jäävät melko marginaalisiksi.
Speed Triple on tunnettu erittäin hyvistä ajo-ominaisuuksistaan ja niiden edelleen kehittäminen on ollut uudistusten yksi päätavoitteista. Laadukkaiden alustaosien lisäksi molemmista malleista löytyy Brembon monobloc-jarrut ja myös runkorakennetta on pantu uuteen uskoon. Moottoripaketti on kokonaisuudessaan parisen senttiä aiempaa kapeampi, mikä osaltaan helpottaa pyörän käsittelyä kovassa ajossa.
Uusi moottori ja 5 ajotilaa
Kaikkein kiinnostavimmat muutokset löytyvät kuitenkin moottorista ja sen toimintaa ohjaavasta tekniikasta. Mylly on sisuskaluiltaan täysin uusi, kampiakselia ja mäntiä myöten. Noin 140 hevosvoiman tehollaan ja 112 Nm väännöllään kone on vain piirun verran tehokkaampi kuin ennen, mutta mahdollisimman suuren huipputehon sijaan, tärkein tavoite onkin ollut voiman lisääntyminen tasaisesti koko kierrosalueelle. Moottori täyttää nyt Euro 4-päästönormit ja myöskin kuluttaa aiempaa vähemmän (mikäli se jotakuta kiinnostaa).
Luokkansa tehokuninkuudesta Triplellä ei siis vieläkään kilpailla, vaikkakaan akuuttia voiman puutetta se ei podekaan. Jos tuijotetaan pelkästään teholukemia, lähimmiksi kilpailijoiksi voi nimetä Kawasaki Z 1000:n ja Honda CB 1000R:n. Voimaa näissä kahdessa on suunnilleen saman verran kuin Triplessäkin mutta hintaa taas tonnin pari vähemmän.
Se mitä Speed Triple tarjoilee hieman kalliimman hintansa vastineeksi, on erittäin kattavat ajomoodivalikot. Valittavana on viisi erilaista ajomoodia, joista yksi on räätälöitävissä kuskin tarpeiden mukaan. Perusvaihtoehtoina löytyvät Road, Rain, Sport ja Track-tilat. Rider-moodissa kuski voi yhdistellä parhaimmaksi katsomansa vaihtoehdot niin ABS:n, luistoneston kuin moottorin kartankin suhteen ja tallentaa ne muistiin.
Tutun tuntuinen
Monipuoliset ajotilavaihtoehdot mahdollistuvat uuden ride-by-wire-kaasunohjauksen ja kehittyneen moottorinohjausyksikön, eli ECU:n myötä. Kaikki ajomoodivaihtoehdot antavat saman huipputehon ja niiden erot tulevat esiin erilaisessa kaasuun vastaavuudessa. Myös luistoneston ja ABS:n asetukset muuttuvat eri moodien mukana ja iso plussa on niiden poiskytkentä mahdollisuus.
Pelkkien moottorinohjauskarttojen räpeltäminen onnistuu helposti ohjaustangon napista, mutta tarkempien henkilökohtaisten asetusten muokkaaminen vaatii jo enemmän viitseliäisyyttä ja perehtymistä. Systeemi tuntuu aluksi perin monimutkaiselta, ennen kuin logiikan keksii, mutta tovin harjoittelun jälkeen homma onnistuu kohtuullisen helpolla.
Speed Triplen selkään istahtaessa se tuntuu heti tutulta. Asento on sopivan agressiivinen aktiiviseen ajoon, mutta rauhallisemmassa menossa tiukka polvikulma saattaa kyllästyttää. Starttinapin painallusta seuraa tutun kuuloinen kolmisylinterisen hörinä, joka kaasua lisätessä muuttuu voimaa uhkuvaksi rääkynäksi. Uusi kone kuulostaa hyvin pitkälle samalta kuin vanhakin, joten korvakuulolla eroa ei helposti huomaa.
Vääntöä ja voimaa
Triplen vakiopakoputkistoa on uudistuksen yhteydessä avarrettu huomattavasti, mutta ääntä se päästää ilmoille maltillisesti. Ykkönen tupaan ja ajamaan. Liikkeellelähtö onnistuu miltei pelkästään kytkintä nostamalla ja hidasajoa leimaa kaiken kattava helppous. Liikennevirran sekaan liittyessä saa jo pienen aavistuksen kolmipyttyisen luonteesta, kun kakkosvaihteella avaa kaasun hetkeksi auki.
Voimaa löytyy rutkasti jo alakierroksilta asti ja vauhti nousee silmän räpäyksessä suurimpaan sallittuun. Monen muunkin tonnisen nakusportin lailla, ruuhkaisen liikenteen seassa sompailu on lähinnä turhauttavaa touhua. Pelkän ranteen käännön takana piilee niin paljon vapauttamatonta voimaa, että kuskilta vaaditaan julmetun hyvää itsehillintää ja pitkää pinnaa.
Virkavallan väärinkäsityksiä ja sosiaalisen median painetta paetakseni, käännän Trumpan keulan pikimmiten pois kehäteiden salamavalojen välkkeestä hieman väljemmille väylille, missä sekä kuskin että Triplen on helpompi hengittää. Kyllä Speed Triplellä vähän pidempikin siirtymä onnistuu vankasti vääntävän koneen sekä suuntavakaan ajettavuuden ansiosta, mutta kotonaan se ei suorilla teillä luonnollisestikaan ole.
Antoisaa ajanvietettä
Tuttuakin tutumman mutkapätkän jo häämöttäessä alkaa pulssi pikkuhiljaa nousta ja tunne on kuin teinipoikana ensi treffeillä. Välikaasua, pari vaihdetta pienemmälle ja lysti voi alkaa. Triple kerää kierroksia ahnaasti ja mutkat syöksyvät vastaan vauhdilla. Triumph kääntyy kurviin erittäin sähäkästi ja pitää suunnan haluttuna, toisaalta suunnan muutoskin kesken kaarteen onnistuu ilman isompia kommervenkkejä.
Sähköisen kaasunohjauksen ansiosta kaasunvasteesta on saatu melko pehmeästi reagoiva ja progressiivinen, niinpä mutkassakin kaasun annostelu on turvallisen tuntuista. Luistonesto huolehtii osaltaan pidon säilyvyydestä, joten kaasuakin uskaltaa käsitellä hieman huolettomammin ja moottorijarrutuksissa vakiovarusteinen luistokytkin estää takapyörää lukkiutumasta.
Kolmisylinterisen ujellus yläkierroksilla on upeaa kuultavaa, suorastaan hunajaa korville. Moottori tuottaa voimaa erittäin tasaisesti ja teho kasvaa kierrosten myötä miltei raivokkaaksi. Pyörän heittely mutkasta toiseen onnistuu helpon tuntuisesti ja jälleen kerran ajatukset siirtyvät moottoriradan suuntaan, missä Speed Triple näyttäisi taatusti kuljettajalleen vielä tempun tai pari. Koeajopyörän renkaista päätellen joku onnekas olikin saanut hetkisen viettää radalla Triumphin seurassa, epäilemättä hyvin viihtyen.
Muutaman tunnin mutkatiehupailun jälkeen ajatukset Triumph Speed Triplestä ovat väkisinkin lämpimät. Ominaisuudet ovat erittäin hyvin tasapainossa ja varsinkin helppo ajettavuus tekee syvän vaikutuksen. Tekniikkaa ja moottoritehoakin riittää varmasti suurimmalle osalle käyttäjistä, vaikka lukemat eivät tonnisten nakujen kärkipaikalle riitäkään.
Tässä taas piilee joillekin pieni pettymyksen paikka. Vaikka uusi Speed Triple onkin erittäin pystyvä ja tekninen moottoripyörä, moni odotti siltä vieläkin räväkämpää uudistumista, ainakin moottoritehon ja jossain määrin myös ulkomuodon suhteen. Ja eipä sillä, kukapa sellaista 160-180 heppaista huipputekniikalla ladattua Triumphia ei alleen haluaisi? Sellaista odotellessa, uusi Speed Triple 1050 tarjoaa hyvän vastineen rahalle ja tekee taatusti kaikkensa kuljettajan viihtyvyyden eteen, vieläpä varsin onnistuneesti.
Sami Puskala
Kehuja: moottori, luonne, ajotilat, ajettavuus
Parantamisen varaa: tiukka polvikulma
