Ducati esitteli tälle kesälle raivokkaan 208-heppaisen V4 Streetfighterin rinnalle hieman miedomman V2- mallin. Uutukaisen on määrä täyttää Monsterin ja Streetfighter V4:n väliin jäävää aukkoa, nyt kun Monster 1200- mallikin on jäänyt historiaan.
Jos Streetfighter V4 on roisi ja rietas tehoiltaan, on se sitä myös hinnaltaan. Jo perusmallin reilun 28 000 euron hintalappu saa helposti monen akuutista Streetfighter- kiimasta kärsivän puntin tutinan ikävästi vaimenemaan ja tähän vaivaan V2- malli ojentaa auttavaa kättään, ainakin jossain määrin. Mikään ”köyhän miehen Streetfighter” V2- malli ei ole, kaukana siitä. 23 900 euron hinnallaan V2 on edelleen melko tyyris pyörä, mutta ominaisuuksiin suhteutettuna hinta tuntuu jopa edulliselta.
Streetfighter V2 noudattaa ulkomuodoltaan hyvin pitkälti isoveljensä linjaa. Matala, Jokerin virnettä muistuttava päiväajovalo sekä korkea tankki ja perä muodostavat hyvin tunnistettavan katutaistelijan siluetin. Painoa pyörillä on suurin piirtein saman verran, tankattuna reilut 200 kiloa. Kuten V4, myös V2 perustuu hyvin pitkälti kokoiseensa Panigaleen.
Jotta Streetfighter olisi arkikäytössä auvoisampi, on ajoasento pystympi ja jalkatapit alempana sekä edempänä kuin Panigalessa. Muutoksista huolimatta asento on edelleen sporttinen, mutta rauhallisessakin ajossa jopa yllättävän mukava. Kuten Ducatin filosofiaan kuuluu, myös V2- fighter on ladattu täyteen elektroniikkaa ja ajoa helpottavia avustimia.
Tukeva alusta ja mainio moottori
Kuusiakselinen IMU- yksikön ansiosta Streetfighteristä löytyy kaarre- ABS, säädettävä luiston- ja keulimisenesto sekä launch control. Moottorijarrun voimakkuus on säädettävissä ja kahteen suuntaan toimiva shifteri on vakiovaruste. Jarrut ovat niin ikään laatutavaraa. Edestä löytyy samat nelimäntäiset Brembon M4-32 monoblocit 320- millin levyillä kuin Panigalestakin, mutta jarrupalojen kerrotaan olevan paremmin katukäyttöön sopivat.
Moottori toimii varsinaisen rungon kantavana osana ja kokonaisuuden kruunaa 16 milliä Panigalea pidempi yksipuoleinen takahaarukka. Tukevan ajettavuuden viimeistelee Shovan 43- millin Big Piston- etuhaarukka ja takapään liikkeitä hillitsee Sachsin monovaimennin. Sanomattakin lienee selvää, että alustan säädettävyys on kaiken kattavaa. Pienemmän Streetfighterin raamit ovat siis aika lailla kunnossa, vaan miten on sen sydämen laita?
Teknisesti Panigale V2 ja Streetfighter ovat lähes identtisiä. 955- kuutioinen Superquadro- moottori on erittäin eloisa pakkaus ja ilahduttavasti se ole ole menettänyt hevosvoimistaan paria enempää nakuksi riisuutumisen yhteydessä. Panigalen katteiden alla virkeä twini tuottaa 155 hevosvoimaa ja Streetfighter- kuosissa niitä on 153. Toki jos tätä heppalaumaa peilaa paperilla V4:n 208 hevosvoiman tehoihin, voi jonkinasteinen alemmuuskompleksi vallata pienemmän fighterin kuskiksi halajavan mielen.
Huoli voiman riittämättömyydestä on kuitenkin turha. Vääntöä vajaa tonninen pannu tuottaa yli 100 Nm, joten liikehdintä isollakin vaihteella on vilkasta. Moottori vetää sitkeästi jo reilusta 2000 kierroksesta ylöspäin ja kiertää halukkaasti reilun 11 000 punarajalle asti. Superquadro käy kohtuullisen tasaisesti kautta koko kierrosalueen. Värinöitä esiintyy joillain kierrosalueilla, mutta eivät häiritsevästi kutittele kuljettajan avuja.
Streetfighterin ohjaimiin kotiutuu hämmästyttävän nopeasti ja Ducatiin syntyy luottamus heti ensimetreiltä lähtien. Erittäin johdonmukaisesti toimiva moottori ja tarkka kaasunvaste tekee nurkka- ajostakin helppoa. Kone vastaa kaasukahvan liikkeisiin tarvittaessa terävästi, mutta liika äkkinäisyys loistaa poissaolollaan jopa Sport- ajomoodilla ajaessa.
Streetfighterin henki tallella
Ajomoodeja on tarjolla kolme, Sport, Road ja Wet. Loogisen kaasutuntuman ansiosta Sport- moodi toimii mainiosti, vaikka sadekelilläkin. Sport- asetuksella ajaessa shifterin toiminta on alakierroksilla hieman karkeaa. Ylöspäin pykälät vaihtuvat herkemmin, mutta pienemmälle vaihto vaatii määrätietoisen polkaisun, jota seuraa aina tuntuva nykäisy, varsinkin jos moottorijarru on tiukimmillaan.
Keskikierroksilta ylöspäin vaihteet vaihtuvat molempiin suuntiin kevyesti ja ongelmitta. Road- ajomoodissa shifteri tuntuu toimivan hiukan pehmeämmin alakierroksillakin. Streetfighter vaatii ajajaltaan malttia ja itsehillintää. Terävästi reagoiva V2 viekoittelee käskijäänsä alati tuhmuuksiin ja hullutteluun.
Reippaammissa lähdöissä Ducati pyrkii nostamaan keulaa hanakasti ja useimmiten ihan vahingossa. Ajoasetuksista riippuen, keulimisenesto torppaa tapahtuman ennemmin tai viimeistään myöhemmin hyvin määrätietoisesti mutta sivistyneesti. Keulanleijuttajia huojentanee tieto tämän avustimen poiskytkentämahdollisuudesta.
Vaikka alavääntöä koneessa piisaakin, parhaimmillaan V2 on, kun kierrokset nousevat yli 8000 lukemiin. Voimaa on tarjolla yläkierroksilla reippaasti ja kone kiertää halukkaasti yli 11 000 kierroksen, jolloin twinin ulvonta kuulostaa infernaaliselta. Ducatin vakioputkisto päästää korkeammilla kierroksilla ääntä ilmoille sopivan sporttisesti. Vaikka tehoa on tarjolla ”vain” se 153 hevosvoimaa, riittää se paremmin kuin hyvin lennättämään kevyttä pyörää aivan yltiöpäistä vauhtia.
Usein suitsutetaan, kuinka prätkässä iso huipputeho on automaattinen oikotie onneen. Monesti näin onkin, mutta Streetfighter V2 on kuitenkin mainio esimerkki pyörästä, jossa merkitsevää ei ole loputon teho, vaan se, kuinka helposti tarjolla olevaa voimaa voi käyttää. Moottorin ja koko pyörän resurssit ovat huomattavasti helpommin käytettävissä hyödyksi, kuin vaikka yli 50 hevosvoimaa tehokkaammassa isoveljessään V4:ssä.
Onnea on mutkatie tai moottorirata
Sopivan mutkatien auetessa eteen Streetfighter näyttää parasta osaamistaan. Leveästä stongasta saa hyvän otteen ja erinomainen alusta kannustaa kanttailuun. Ducati kulkee kaarteessa kuin kiskoilla. Pienet töyssyt eivät ajolinjaa hetkauta ja suunnanmuutos kesken kaarteen onnistuu vaivatta. Vakiovarusteinen ohjausiskari rauhoittaa käytöstä kuoppaisissa kaarteissa ja rajuissa kiihdytyksissä. Vauhti kasvaa hyvin helposti laittoman puolelle, jos jäitä ei ole riittävästi hatussa.
Streetfighter suorastaan huutaa allensa moottorirataa, jossa ominaisuuksista pystyisi paremmin ulosmittaamaan. Helpon käsiteltävyytensä ansiosta, rataolosuhteissa V2 on taatusti syntisen hauska kampe. Varsinkin kotimaamme radoilla, missä tolkuttomilla huippunopeuksilla ja -tehoilla ei ole niin suurta merkitystä, voi Streetfighter V2 olla osaavissa käsissä helposti nopeampi kuin moni isompansa.
Tällä kertaa radalle ei mahdollisuutta ollut mennä, mutta onneksi veekakkosesta ilon saa revittyä irti ihan normiajossakin. Matka-ajo sujuu tietyllä varauksella hyvin. Nakupyörä- entusiastille katteettomuus ei liene ongelma ja satulakin on periaatteessa mukava. Tuhto on kuitenkin selvästi tehty sporttisuuden ehdoilla, joten ihan viimeistään tankkaushetken koittaessa takalisto kiittelee pienestä tauosta.
Tankkauksen tarve tosin tulee Ducatikuskille lähes joka kerta yllätyksenä. Nykyaikaisesta 4,3- tuumaisesta TFT- näytöstä puuttuu niinkin oleellinen asia kuin bensamittari. Myöskään kantamasta kertovaa tietoa ei ole katsottu tarpeelliseksi laittaa sinänsä laajasti infoa tarjoavan näytön valikoimaan. Bensavalo näytöstä sentään löytyy, ettei homma täysin arvailuksi mene.
Kokonaisuutena Streetfighter V2 on kuitenkin pyörä, joka antaa reippaasti enemmän kuin siltä osaa odottaakaan. Monipuolisuus ja helppokäyttöisyys ovat V2:n valtteja ja lisäksi se tarjoaa täyslaidallisen sitä ehtaa Streetfighter-henkeä.
Sami Puskala
Kehuja: Ajettavuus, moottorin joustavuus, varustelu, ulkonäkö, monipuolisuus
Parantamisen varaa: Bensamittarin puute
