SWM, eli Speedy Working Motors lienee suurimmalle osalle Suomen kansasta tuntematon prätkämerkki. Kyseessä italialainen pyörävalmistaja, joka aloitti toimintansa vuonna 1971. Tehdas valmisti pääasiassa trial-, enduro- ja motocross-pyöriä vuoteen 1984 saakka jolloin valmistus lopetettiin.
Merkin uudelleen syntyminen koettiin vuonna 2014, kun Ampelio Macchi, joka on aiemmin työskennellyt mm. Cagivan, Aprilian ja Husqvarnan leivissä, löysi tiensä yhteen kiinalaisen Shineray Groupin kanssa. SWM:n valmistus tapahtuu Husqvarnan vanhalla tehtaalla Italiassa, rahoituksen ja joidenkin osien tullessa Kiinasta. Joissain SWM malleissa käytetään Husqvarnan moottoreita, joskaan ei aivan niiden uusimpia versioita.
Suomeen merkkiä tuo hyvinkääläinen MP-Racing Oy, ja SWM-mallistosta löytyy tällä hetkellä 7 erilaista mallia. Vaihtoina on tähän asti ollut lähinnä enduro- ja supermoto-pyöriä, mutta nyt markkinoille on saatu myös enemmän kadulle suunnattua kalustoa. Tarjolle on tullut kaksi hyvinkin retro-henkistä pyörää, jotka molemmat perustuvat yhteiseen tekniikkaan.
Retro ja retrompi
Toinen malleista on nimeltään Silver Vase 440, jonka ulkonäkö vastaa hyvin pitkälti entisaikojen katuenskaa. Koeajoon saatu Gran Milano 440 on taas cafe racer, jonka muotoilussa on vivahteita tästä päivästä, mutta myös menneiden aikojen humusta. Pyörän ulkomuoto tuo mieleen esim. Triumph Thruxtonin, tosin Gran Milanon fyysinen koko on selvästi Trumppaa pienempi.
Gran Milano on yksi paikkainen ja perä on muotoiltu lyhyeksi. Tankki on terävän kulmikas ja clip on-ohjaustanko sekä erilliset analogiset mittarit sopivat hienosti melko tyylipuhtaaseen kokonaisuuteen. Pyörän karu yksinkertaisuus henkii vahvasti cafe racerille ominaista tenhoa ja tunnelmaa. Lähemmin yksityiskohtia katsellessa huomaa, että työn jälki ja laadun tuntu ei välttämättä vastaa japanilaisten tai tunnetumpien eurooppalaisten tasoa, mutta lopputulos on kuitenkin mukiin menevä.
SWM:n tarkempi tutkiminen tuottaa myös iloisen yllätyksen. Gran Milanon alustaan ja varsinkin jarruihin on panostettu oikein mukavasti pyörän hintaluokka huomioiden. Käännetystä etuhaarukasta löytyy puristus- ja paluuvaimennuksen säädöt ja stereoperän lisäsäiliöllisistä vietereistä paluuvaimennuksen ja esijännityksen säädöt. Tässä hintaluokassa kyseiset säädöt ovat melko harvinaista herkkua.
Samoin jarruvarustus on pyörän vauhtivarat huomioiden melkeinpä ylimitoitettu. Vaan harvemminpa se vara on venettä, tai pyörääkään kaatanut. Etupyörän osalta himmaamisesta vastaa yksi 320 millinen piparkakkulevy ja Brembon radiaalisatula. Kombinaatio jota myöskin useimmiten tavataan vasta kalliimmissa ja eksoottisimmissa pyörissä. Takajarruna toimii perinteisempi 220 millinen levy.
Ei liian tehon kiroissa
Gran Milano on kaikin puolin siro ja kevyt pyörä. Kuivapainoksi ilmoitetaan 145 kiloa, joten rehevämmän vartalon omaava ohjastaja ei välttämättä tunne itseään imarrelluksi pyörän selässä istuessaan. Kokoa 1-pyttyisellä ilma/öljyjäähdytteisellä nelitahtikoneella on 445-kuution verran. Suurinta tehoa sille ei ilmoiteta, mutta perstuntuman ja maahantuojan arvion mukaan sitä lienee kuitenkin noin 30-35 hevosvoimaa.
Varsinaisesti mistään rakettimoottorista ei siis ole kysymys. Kone sinänsä on melko tutun oloinen, se kun on milteipä suora kopio XR Hondan moottorista. Vakiovaimentajat toimivat nykytyyliin turhan tehokkaasti, eikä yksimukisen papatus oikein pääse oikeuksiinsa. Joillain kierrosluvuilla käyntiääni tuo mieleen legendaarisen Honda Monkeyn, mikä tuottaa varmasti pientä hymyn karetta kuljettajan kasvoille. Tämä pelkästään positiivisessa mielessä, sillä hyvää mieltähän prätkäilyn pitääkin tuottaa, tavalla tai toisella.
Toisaalta cafe racerin kuuluu paukkua ja pöristä, ja jos huomiota ei pohjattomilla teholukemilla tai huimalla huippunopeudella saada, niin vaikka äänellä sitten. Vapaammin hengittäviä pönttöjä ei ainakaan vielä ole saatavilla, mutta vakioputkien db-killerit saa onneksi irrotettua. Avarammilla rööreillä Gran Milanonkin pakoäänet muuttunevat astetta miehekkäämmiksi.
Yksi kommervenkki on syytä muistaa kun SWM:ää lähtee käynnistelemään. Moottori ei nimittäin käynnisty ollenkaan, jos pyörän jalka on alhaalla. Ajokkia noutaessa asiasta kyllä allekirjoittaneelle selvästi kerrottiin, mutta mieleen se muistui luonnollisesti vasta seuraavana aamuna lukuisten käynnistysyritysten ja ärräpäiden jälkeen. Käyttäjävirheen takia Gran Milano sai osakseen turhankin tummia aatoksia sinä sateisena kesäaamuna, mutta jalan ylös noston ja startin painalluksen jälkeen pirteä papatus täytti tienoon ehkä jopa astetta aiempaa innokkaampana.
Korttelipommittaja
SWM:n vaihteisto on 5-lovinen ja käytöltään ainakin tässä uudenkarheassa yksilössä melko tahmean tuntuinen. Varsinkin vapaa-asentoa oli aika ajoin hankala löytää, mutta hetken tutustumisen jälkeen oikean kohdan oppi löytämään helpommin. Arvatenkin kilometrien mukanaan tuoman herkistymisen myötä pykälät löytävät paikkansa kevyemmin.
Gran Milano lähtee liikkeelle pontevan tuntuisesti, eikä pikkukaduilla ajellessa uskoisi alla olevan vain 30-40 heppaisen pyörän. Vaihteiston välityksen ovat onnistuneet ja voimaa tuntuisi ensihätään olevan enemmänkin. Korttelinväleissä kaasutellessa meno on pirteää ja eroa isompiin ja tehokkaampiin ei välittömästi havaitse. On jännä huomata, miten Gran Milanon kaltaisella pyörällä ajellessa kanssaihmisten reaktiot ovat lähinnä positiivisia.
Vaikka kaasua käyttäisikin hieman provosoiden ja meno olisi ns. vähemmän ”asiallista”, niin vastaukseksi ohikulkijoilta saa useimmiten hymyjä ja iloisia käden heilautuksia. Tai iloisilta ne ainakin äkkivilkaisulla vaikuttivat. Yhtä kaikki, tankkaustauolla kysymyksiin sai vastailla useammankin kerran ja yleensä tiedonhalu koski pyörän merkkiä tai että onko se omin käsin rakennettu. Viimeisimmän kysymyksen voi toki ymmärtää monellakin tavalla, mutta päällimmäiseksi jäi tunne, että Gran Milanon muotoilussa on onnistuttu jokseenkin hyvin.
Mitä pienempi tie, sen hauskempi setti
Maantielle siirtyessä moottorin todelliset voimavarat alkavat pikkuhiljaa tulla ilmi, eikä nappiin osuneet välitykset enää pysty korvaamaan hevosvoimia. Pyörä kiihtyy 80-100 km/h nopeuteen kohtuu ripeästi, mutta tämän jälkeen meno alkaa selvästi puutumaan. Moottoritielle Gran Milanolla ei halua ajautua, muutoin kuin pakon edessä.
Kaasun saa vääntää miltei tappiin saakka, jotta reipas matkavauhti säilyy ja tällöin varsinainen ajonautinto on kaukana. Huippuja Gran Milano kelaa n. 140-150 km/h, mutta siihen tarvitaan jo vähän reilumpi pätkä vapaata baanaa. Motarisiirtymän jälkeen on helpottava tunne laskeutua rampista alas takaisin pienemmille mutkateille, jossa SWM on huomattavasti paremmin kotonaan.
Fast Ace-merkkisen jousituksen säätöihin ei tullut koeajon aikana koskettua, mutta hommastaan se huolehti hyvin ihan perussäädöissäänkin. Alustan ominaisuudet riittävät hienosti Gran Milanon vauhtivaroihin ja reserviinkin tuntuisi potentiaalia jäävän. Keskellä mutkaa yllättävät töyssyt ylittyvät ilman dramatiikkaa, joten kuljettaja voi keskittyä oikean ajolinjan löytämiseen.
Aktiivisemmin ajellessa kaasukapulassa on käytännössä vain yksi asento, täysin auki. Konetta voi kierrättää rajoittajalle käytännössä joka vaihteella ja ottaa pienestä koneesta kaikki mahdollinen irti, ilman pelkoa kortin menetyksestä tai mopon käsistä karkaamisesta. Omalla tavallaan vapauttava tunne.
Sellaisenaan A2-luokkaan
Jarrutukset voi jättää viime tinkaan, sillä kevyen pyörän hidastuvuus on huima. Jarruteho riittäisi selkeästi kovempaankin kyytiin, kuin mitä Gran Milano pystyy tarjoamaan. Tehokkuudesta huolimatta kahvatuntuma on hyvä, eivätkä jarrut tunnu yliherkiltä. Pienemmillä teillä kurvailusta muodostuu lopulta hauska sessio, toimivan jousituksen ja hyvien jarrujen ansiosta.
Kenelle sanalla sanoen sympaattinen Gran Milano sitten on suunnattu? Jossain Etelä-Euroopassa, pittoreskin pikkukaupungin kapeilla kaduilla, missä yli 150 hevosvoiman huipputehoa ei pysty hyödyntämään vähimmässäkään määrin, näppärä ja näyttävä SWM lunastaa varmasti paikkansa. Suomen oloissa taas isompiin pyöriin ja vauraampaan vääntöön tottuneet motoristit mieltävät sen helposti alitehoiseksi.
Tehojensa puolesta SWM solahtaa kuitenkin niine hyvineen suoraan A2-ajokorttiluokkaan, joten nuorempi motoristipolvi saa Gran Milanosta taatusti massasta erottuvan ensipyörän. Toinen kohderyhmä voisi olla jo hieman varttuneempaan ikään ehtinyt harrastaja, jolle retro ulkonäkö ja tunnelma ovat isoa huipputehoa tärkeämpiä ominaisuuksia.
Yksi SWM:n vahvuuksista on myös sen lompsaystävällinen hinta. Uuden Gran Milanon saa ikiomakseen varsin kohtuullisella 7490 eurolla, mikä lisää sen kilpailukykyä oleellisesti. Kaikkinensa SWM Gran Milano on piristävä kokonaisuus, joka puhuttelee kuljettajaansa selkeästi valtavirrasta poikkeavalla tavalla.
Sami Puskala
Kehuja: Ulkonäkö, jousitus, jarrut, hinta
Parantamisen varaa: Tahmean tuntuinen vaihteisto
