Honda Monkey 125 – Mopoklassikko kasvoi aikuiseksi
Honda Mankin retromalli iskee nuoruudennälkäisiin sellaisella täsmäaseella, että sellaisen hankkiminen itselleen on lähes pakollista.
Kun Honda ilmoitti julkaisevansa klassikkomopo Monkeysta uuden version, täyttyivät tilauskirjat erityisesti Suomessa. Ennen ensimmäisenkään mopon saapumista pohjoiseen, olivat kaikki tänne suunnitellut mopot menneet kaupaksi. Mutta oliko todellisuus kaiken hypen arvoinen?
Yksinkertaisesti sanottuna oli. Honda Monkey 125 on paras retromalli mitä on koskaan tullut ajettua. Tosin Suomeen tuotuihin mopoihin verrattuna on kasvanut sekä moottorin koko että ulkomitat.
Alunperinhän Monkey Z50 oli kevytmoottoripyörä, mutta uudelleentyypityksen jälkeen se kutistui 50-kuutioiseksi ja mopoksi muuttamisen jälkeen niitä meni kaupaksi järjettömiä määriä. Vuosien 1975-1999 välillä maahantuotu mopo on klassikko, jonka tunnistavat kaikki.
Uusi Monkey 125 on tietyllä tapaa paluu alkuperäiseen, mutta voi pojat millä tavalla. Uusi moottori on 125-kuutioinen ja siitä irrotetaan reilut 9 hevosvoimaa ja 11 Nm. Nelivaihteinen vaihdelaatikko on tänä päivänä varsin pitkävälityksinen, etenkin tehoihin nähden.
Erityisesti kaksi ensimmäistä vaihdetta ovat todella pitkiä ja nelonen puolestaan selkeä ylivaihde. Välit saisivat olla selkeästi lyhyemmät, mikä parantaisi myös suorituskykyä. Myös jousitus on kiusallisen pehmeä ja se pohjaakin helposti soramontulla tai hiekkabaanoilla.
Monkey painaa yllättävän paljon, sillä ajokunnossa se kellottaa vaa’alla 107 kilon painon. Bensiinistä se ei johdu, sillä pikkuiseen tankkiin menee 5,6 litraa. Sillä tosin pääse pitkälle, koska kulutus on alle 2 litraa sadalla.
Paras kaikkialla

Uuden piikkinen Manki on monella tapaa moderni moottoripyörä, koska siitä löytyy edestä ABS-jarrut, moottori on toteutettu ruiskutustekniikalla ja valot Ledeillä. Käynnistys tapahtuu luonnollisesti napista.
Monkey on kotonaan kaikkialla: kaupungissa, hiekalla, maantiellä, sikailussa, fiilistelyssä ja arkipyöränä. Se on yllättävän monikäyttöinen pyörä ja isonkin kuskin alla mukava. Mopoversioon verrattuna akseliväli on 20 senttiä pidempi ja istuinkorkeus 776 mm. Se vastaa matalaa perusprätkää.
Huiput ovat reippaassa 90 km/h:ssa, mutta Monkeyn saattaa jyrkässä alamäessä saada menemään reipasta satkua. Vauhti ei kuitenkaan ole ongelma, sillä 12” renkailla vajaa satanen on kelpo kyyti. Voimaa saisi toki olla erityisesti hiekalla hieman enemmän, sillä Hondalla olisi ilo vetää pitkiä voimaslaideja.
Vaikka kehityspaikkojakin on, todistaa Honda sen, että reilulla neljällä tonnilla on mahdollista saada itselleen ihka oikea moottoripyörä, joka on yksi hauskimmista ajokokemuksista pitkään aikaan.
Erityisen kovaa Mankin menekki on ollut 30-40-vuotiaiden keskuudessa. Hondan mopomallilla omaa kaksipyöräisuraansa aloitelleet haluavat päästä takaisin nuoruuden vapaudentunnelmiin. Ja se on täysin ymmärrettävää.
Honda Monkey 125 on nuoruussimulaattori, jonka alle saatuaan tekee mieli mennä vetämään salaa tupakkaa nuorisotalon taakse ja upottaa samalla sisuksiinsa 17 tölkkiä energiajuomaa, että saisi taas kunnon tärinät päälle.
Tuomas Rajala
Kehuja: fiilis ja konsepti, hinnoittelu, tekniikan ja tunnelman hieno liitto
Parantamisen varaa: pitkät välitykset, pehmeä jousitus
Honda Monkey Honda Monkey 125:
Also read
-
Honda CB 750 Hornet – Uudesti syntynyt herhiläinen
Honda CB 750 Hornet – Uudesti syntynyt herhiläinen -
Honda NT 1100 DCT – Menevä ja mukava matkajuhta
Honda NT 1100 DCT – Menevä ja mukava matkajuhta -
Honda Forza 350 – Ketterä kaupunkisukkula
Honda Forza 350 – Ketterä kaupunkisukkula -
Honda CB1000R Neo-Sports Café – Astetta rajumpaa retroilua
Honda CB1000R Neo-Sports Café – Astetta rajumpaa retroilua -
Honda CRF 1000 L Africa Twin – Aavikkopyörien aatelia
Honda CRF 1000 L Africa Twin – Aavikkopyörien aatelia -
MP 18 Moottoripyörämessut: esittelyssä uusi Honda Gold Wing
Play video MP 18 Moottoripyörämessut: esittelyssä uusi Honda Gold Wing
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Triumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailija
KoeajotTriumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailijaKoeajot -10.11.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025
-
Kawasaki Kx
SomeroKawasaki Kx
Not priced -
Kawasaki KX
SomeroKawasaki KX
Not priced -
Pro Works
EspooPro Works
50 € -
Honda crf 250 Honda crf 250 2010
OuluHonda crf 250 Honda crf 250 2010
350 € -
Harley-Davidson
NokiaHarley-Davidson
250 € -
yamaha XJ 600
Pukkilayamaha XJ 600
20 €
MOST POPULAR
-
Venäjä-myönteinen Nato-maa sai tarpeekseen – Kutsui Venäjän lähettilään puhutteluun
Venäjä-myönteinen Nato-maa sai tarpeekseen – Kutsui Venäjän lähettilään puhutteluun -
Pepe Willbergiä syytetään törkeästä rikoksesta
Pepe Willbergiä syytetään törkeästä rikoksesta -
Podcast: Miss Suomi villiintyi Niina Lahtisen rinnoista
Podcast: Miss Suomi villiintyi Niina Lahtisen rinnoista -
Tyttöystävän somekuvat olivat liikaa – Tähti ei enää kestänyt: Ero
Tyttöystävän somekuvat olivat liikaa – Tähti ei enää kestänyt: Ero -
Asiakas pettyi Suomen huutokauppakeisarissa: ”Aki vei kuin metrin mittaa”
Asiakas pettyi Suomen huutokauppakeisarissa: ”Aki vei kuin metrin mittaa” -
Silja Kosonen järkyttyi valinnasta: ”On laitonta olla oma itsensä”
Silja Kosonen järkyttyi valinnasta: ”On laitonta olla oma itsensä” -
Lehti: Gianni Infantino jäi kiinni – Salatut miljoonat paljastuivat
Lehti: Gianni Infantino jäi kiinni – Salatut miljoonat paljastuivat -
Älä koskaan säilytä hammasharjaa näin – Yök!
Älä koskaan säilytä hammasharjaa näin – Yök!

