Taustaa
Buellin tarinan takana on mies nimeltään Erik Buell. Mies oli töissä Harley Davidsonilla, mutta veri veti edelleen kisoihin. Koska HD ja rata-ajo ovat melko lailla mahdoton yhtälö, jäi jäljelle ainoastaan yksi vaihtoehto; oman aihion rakentaminen. Vuonna 1983 valmistui
Kylmät tyypit
Buellia lähestyttäessä käy nopeasti ilmi, että pyörä on täysin omanlaisensa. Buell ei muistuta mitään muuta merkkiä tai mallia. Customin vääntävä tvini todella tiivismittaisessa rungossa, kaksi sivuille sojottavaa hormia, vanteen kehää seuraava etujarrulevy. Polttoainesäiliönä pyörän runko, moottoriöljy takahaarukassa, ketjun tilalla hammashina… Only in Buell-motorcycles! Ulkonäkö on todella räyhäkkä, koeajettuun pyörään tehdyt kosmeettiset muutokset vain korostavat ilmettä. Satulaan kavuttaessa huomio kiinnittyy tyypilliseen fighter-ajoasentoon; lievä etukeno, kädet leveällä. Kaikki tähtää pyörän helppoon ja herkkään hallittavuuteen.
Ajoon…
Vaikka tiedossa oli, että rungossa majailee HD:n voimanlähde, on koneen starttaaminen silti sykähdyttävä kokemus. Pata ei pelkästään käynnisty, se pyörähtää muutaman kerran harvaiskuisesti ja jyrähtää eloon. Tuuteista tulevat soundit ja todella miehekäs tärinä tihkuvat testosteronia. Vaihteensiirtokin on melko miehekästä tasoa, keppiin kajottaessa huomaa laatikossa jylläävät massat.
Liikkeellelähtö on helppo, vääntö on julmaa aivan tyhjäkäynniltä saakka, eikä ykköstä ole välitetty mitenkään liioitellun pitkäksi. Koeajoreitin alkupätkä kulki Helsingin ytimen läpi paljastaen Buellin lyhyen rungon todella ketterän luonteen. Herkkä ohjaus ja se mainittu vääntö lähes vaativat tekemään lyhyitä, hyökkääviä kaistanvaihtoja. Pirun hauskaa. Ykkösellä etufillari nousee herkästi ilmaan pelkällä kaasulla, kakkosella ja kolmosella meno on väkevää mutta silti hiukan pehmeämpää. Aivan alakierroksilta vedätettäessä koko aihio tutisee tuntuvasti, tärinät vähenevät merkittävästi kun kierroksia kertyy hivenen lisää. Hienostuneisuus on kuitenkin ominaisuus, jota tähän pyörään ei ole edes yritetty iskostaa, adrenaliinia puolestaan on pumpattu prätkään oikein huolella.
Satasen vauhdissa kierrokset majailevat 3000 paikkeilla. Tässä ympäristössä pyörää on ohjastettava melko rennolla otteella, hätäiset liikkeet yhdistettynä herkkään ohjaukseen saavat aikaan levotonta liikehdintää, kyseessä ei ole mikään Autobahn-juna. Pakko päästä mutkiin. Syheröiselle mutkapätkälle päästyäni kävi lopullisesti selväksi, että ainakaan minä en koskaan ole ajanut ketterämpää pyörää. Buellia voi heitellä mutkasta toiseen aivan mielensä mukaan. Aluksi olin vetää muutamassa mutkassa pusikkoon - sisäkaarteen puolelle! Oli kyse sitten tiukasta ysikymppisestä tai nopeasta S-mutkasta, selvittää Lightning ne leikitellen. Aiemmin tiukoilta tuntuneet paikat eivät edes kiusanneet Buellia, musta fighter taittuu mutkiin yksiselitteisen upeasti. Tässä ympäristössä antaa saman tien anteeksi pienen levottomuuden suuremmissa nopeuksissa. Pykälää ei kannata hakea liian alhaalta, kolmonen tai nelonen silmään ja tuppi nurin, vääntö hoitaa loput.
Jälkilöylyt…
Buell Lightning XB12S on rohkeasti oma itsensä. Kiltteys, siveellisyys ja sovinnaisuus ovat pyörästä kaukana riippumatta siitä, paneudutaanko muotoiluun, tekniikkaan tai käyttöominaisuuksiin. XB12S on liikenteessä kuin tatuoitu karvainen äijä maitopartaisten pyhäkoululaisten keskellä. Koeajolenkin jälkeen on helppo ymmärtää, miksi Erik Buell nimesi ensimmäisen pyöränsä RW750:ksi. RW – Road Warrior. Lisätietoja Mikko-Anterolta numerosta 050-5500057
