Segway – Mönkijämarkkinoiden uusi haastaja
Segway tekee uuden aluevaltauksen tuliterällä mönkijämallistolla. Luvassa on uutta teknologiaa sekä ensimmäisenä maailmassa traktorimönkijöiden hybridivoimalinja.
Segway on rynnistänyt mönkijämarkkinoille vaivihkaa mutta vauhdikkaasti. Merkkinä Segway kuulostaa varmasti moneen korvaan hyvinkin tutulta. Alkujaan amerikkalainen yhtiö tuli tunnetuksi sähkötoimisista, itsestään pystyssä pysyvistä henkilökuljettimista, tai tasapainolaudoista, kuinka asia nyt halutaankaan ilmaista. Suomessakin tasapainolaitteita testailtiin mm. poliisin ja pysäköinninvalvonnan toimesta, mutta lopulta niiden käyttö jäi vain kokeilun asteelle.
Vuonna 2015 Segway siirtyi kiinalaisomistukseen, kun kilpaileva robotteja valmistava Ninebot osti yhtiön. Ninebot-Segway Group perusti vuonna 2018 tytäryhtiön nimeltä Segway Powersports, leipälajinaan ATV- ja UTV-mönkijöiden suunnittelu sekä valmistus.
Ajan saatossa rahoittajiksi lähti mukaan mm. maailman suurimpiin matkapuhelinvalmistajiin kuuluva Xiaomi, teknologiayhtiö Intel sekä matkapuhelinoperaattori China Mobile, joiden selkänojan turvin kulkupelien kehitystyötä tehtiin määrätietoisesti ja vauhdilla.
Vauhtia tosiaan pidettiin yllä, sillä konseptimallit esiteltiin jo vuoden 2019 Eicma-messuilla. Tuotantoon laitteet saatiin vuoden 2020 aikana ja viime vuonna Suomen maahantuonnin aloitti pitkän linjan toimija Oy Brandt Ab. Kun taustalla seisoo suuri määrä tahtoa, teknologiaa ja osaamista, lienee selvää, että sen tulee näkyä myös lopullisessa tuotteessa.
Hybridimönkijöiden esiinmarssi

Tässä kohtaa Segway vetääkin selvän pesäeron kilpailijoihinsa tuomalla ensimmäisenä maailmassa hybriditekniikan mönkijöihin. Segway- perhe käsittää tällä hetkellä kolme eri mallia, joihin kaikkiin on jatkossa hybridivoimanlähde saatavilla.
ATV- puolta, eli perinteistä tanko-ohjattavaa ”perusmönkkäriä” edustaa Snarler, joka alkuun on saatavilla 570- kuutioisella bensakoneella. Myöhemmin tarjolle tulee 1000- kuutioinen vaihtoehto sekä pienemmän moottorin hybridiversio.
Rinnakkain istuttavia rattiohjattavia malleja on tarjolla kaksi. Lavalla varustettu UTV Fugleman on selkeästi enemmän hyötyajoon tarkoitettu. Pääasiassa hauskanpitoon suunnattu side-by-side- sporttimalli on nimeltään Villain.
Molemmat laitteet ovat toistaiseksi saatavilla 1000- kuutioisella ja 105- heppaisella bensakoneella, hybridivoimalinjojen seuratessa perässä myöhemmin. Malliston bensaversiot ovat tällä hetkellä jo maahantuojalla koeajettavissa.
Säästöä, vihreitä arvoja sekä rutosti voimaa
Polttomoottorien tekniikka suunnitellaan ja valmistetaan kaikkinensa Segwayn omissa tehtaissa. Valmistajan mukaan hybrideillä voi ajaa luontoystävällisesti pelkän sähkönkin voimalla, mutta ilahduttavasti teknologiaa käytetään myös silkan voiman tuottoon.
Hybridiversiossa 570- kuutioisen koneen 44 hevosvoiman tehot liki tuplaantuvat 86 hevosvoimaan ja vääntö kasvaa lukemaan 96 Nm. 1000-kuutionen puolestaan polkaisee kaksineuvoisena sisuksistaan tehoa 181 hevosvoimaa, maksimiväännön ollessa järeät 250 Nm.
Maininnan arvoinen erikoisuus on myös Segwayn puhelinapplikaatio, joka mahdollistaa mm. laitteen avaimettoman käytön sekä monenlaisen reaaliaikaisen ajodatan seurannan. Kaikki Segway- mallit on rekisteröity 60 km/h T3b- tai T1b- traktorimönkijöiksi, joiden kuskaamiseen riittää 16 vuoden ikä, kunhan oikeanlainen ajokortti on taskussa.
Segway on mielenkiintoinen uutuus jo ennestään kuumille mönkijämarkkinoillemme. Nettimoto palaa asiaan myöhemmin koeajojen merkeissä.
Sami Puskala
Lisätietoja Segwaystä löytyy:
LUE MYÖS
-
Segway Snarler 600 L EPS T3b – Uutuusmerkin pirteä pelinavaus
Segway Snarler 600 L EPS T3b – Uutuusmerkin pirteä pelinavaus -
MP 25 Moottoripyörämessut – Uutuuksia, elämyksiä ja kevään tunnelmaa.
MP 25 Moottoripyörämessut – Uutuuksia, elämyksiä ja kevään tunnelmaa. -
Vähän fiksumpaa motokauppaa - uudella palvelulla ajoneuvo vaihtaa omistajaa turvallisesti ja sujuvasti
Vähän fiksumpaa motokauppaa - uudella palvelulla ajoneuvo vaihtaa omistajaa turvallisesti ja sujuvasti -
Uutta Nettimotossa: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
Uutta Nettimotossa: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin -
Baana on uusi luotettava tapa myydä käytetty moottoripyörä tai mopo
Baana on uusi luotettava tapa myydä käytetty moottoripyörä tai mopo -
Nettimoto on mukana MP 25 -messuilla
Nettimoto on mukana MP 25 -messuilla
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Triumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailija
KoeajotTriumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailijaKoeajot -10.11.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025
-
Givi
OuluGivi
100 € -
Yamaha Tenere 700
HelsinkiYamaha Tenere 700
40 € -
Yamaha Tenere 700
HelsinkiYamaha Tenere 700
50 € -
Bumot
HelsinkiBumot
100 € -
Givi
HelsinkiGivi
120 € -
Suzuki B king
TuusulaSuzuki B king
150 €
LUETUIMMAT
-
Maailman suurimman maan johtaja Putinille: Lopeta sota – Reaktio tallentui videolle
Maailman suurimman maan johtaja Putinille: Lopeta sota – Reaktio tallentui videolle -
Riikka Purra: Suomea on kohdannut uusi vastoinkäyminen – ”Valitettavasti”, IL seuraa
Riikka Purra: Suomea on kohdannut uusi vastoinkäyminen – ”Valitettavasti”, IL seuraa -
Veropetoksesta syytetyllä Jari-Matti Latvalalla oli Monacossa 27 neliön asunto – Tämän verran hän maksoi vuokraa
Veropetoksesta syytetyllä Jari-Matti Latvalalla oli Monacossa 27 neliön asunto – Tämän verran hän maksoi vuokraa -
Mobiilivarmenteita kaapattu – Kyseessä ”poikkeuksetta” tällainen liittymä
Mobiilivarmenteita kaapattu – Kyseessä ”poikkeuksetta” tällainen liittymä -
Suomeen tuli järkyttävä puhelu – Amerikkalaisnaisen tunnustus vetää hiljaiseksi
Suomeen tuli järkyttävä puhelu – Amerikkalaisnaisen tunnustus vetää hiljaiseksi -
Hurja varoitus: Putin menettämässä otteensa – ”Se yllättää meidät kaikki”
Hurja varoitus: Putin menettämässä otteensa – ”Se yllättää meidät kaikki” -
Oslon ilmatila suljetaan
Oslon ilmatila suljetaan -
Julma lapsiavioliitto paljastui: Aikuinen mies raiskasi 13-vuotiasta ”vaimoaan” vuosia
Julma lapsiavioliitto paljastui: Aikuinen mies raiskasi 13-vuotiasta ”vaimoaan” vuosia

