Kanarian saaret ovat suomalaisille tuttu lomakohde lähinnä pakettimatkoilta, joiden ensijaisena tarkoituksena on nauttia edullisesta ohrapirtelöstä, auringosta ja kotimaisesta iskelmämusiikista maamiesten ja -naisten ympäröimänä. Saaret tarjoavat kuitenkin huikeita maisemia ja loputtoman määrän serpentiiniteitä.
Alpit nauttivat syystäkin suurta suosiota moottoripyöräilevän kansan keskuudessa. Vuoristo kohoaa kohti taivaita kahdeksan Keski-Euroopan valtion alueella ja ajettavaa riittää yhdeksi ihmiselämäksi. Maine ei synny turhasta, mutta kaunista tieverkostoa löytyy myös muualta.
Gran Canarian saari tarjoaa ensimmäistä kertaa vierailevalle kaksipyöräisten ystävälle melkoisen yllätyksen. Saari on pienehkö ja pääsääntöisesti karu ilmestys. 50 kilometrin halkaisijaan mahtuu kuitenkin huikea määrä nähtävää ja erityisesti ajettavaa.
Ota suunta kohti korkeuksia
Saaren korkein kohta nousee lähes 2000 metrin korkeuteen. Pico de Las Nievesin kivimuodostelma kohoaa tarkalleen 1949 metrin korkeuteen. Nousu rantahietikolta piikkipaikalle ottaa reitistä ja ajovauhdista riippuen reilusta tunnista kahteen, mutta näkymät todella palkitsevat.
Pilvien yläpuolella oleva luonnon näköalaterassi on paikka, jossa sielu ja silmä lepäävät. Pico de Las Nievesin huipulla kannattaakin viettää kahvi- tai välipalatauko ja tallentaa uskomattoman kaunis maisema sielun valokuva-albumiin. Paikassa on kahvila, joten omia eväitä ei välttämättä tarvitse kantaa mukana.
Korkeuserot tekevät myös tiestöstä varsin kiinnostavia ajomielessä. Kun korkeutta on vajaat 2000 metriä, on tie perille väkisinkin mutkainen. Ja mikäpä on mukavampaa kuin viedä kaksipyöräistä läpi loputtomien mutkien.
Tiestö on lähes poikkeuksetta asfalttia ja kunto on suurimmilta osin hyvää. Ajontuntuma on hyvä ja asfaltin pinta tasaista ja pitävää. Mukaan mahtuu toki myös karumpia tieosuuksia, joiden ajaminen katurenkailla varustetulla pyörällä ei ole suuri nautinto. Toisaalta vastaavaan on saanut tottua kotimaassakin.
Tiet mutkittelevat vuoren reunamia ja tarjoavat loputtoman määrän mutkaa toisen perään. Fiilis on pitkälti vastaa kuin ajaisi päättymätöntä moottorirataa. Toki sillä erotuksella, että Kanarian tieverkostolla ei kannata ajella polvipala savuten.
Varokaa Peugeot Partnereita
Tiet ovat varsin kapeita, sillä niitä ei ole alun perin luotu kahden kookkaan auton ajettavaksi rinnakkain. Käytännössä vuoristotiet ovat kotimaan yhden ajokaistan levyisiä, joten tilanteita tulee eteen tuon tuostakin. Usein mutkan takaa sukeltaa vastapalloon Peugeot Partner, jonka sivupeilin tieltä saa sukeltaa sivuun useammin kuin kerran ajopäivän aikana.
Gran Canaria tarjoaa teknistä ajettavaa ja vauhdit kannattaa pitää sellaisina, että yllätyksiin ehtii varautua. Syheröisten vuoristoteiden suorat pätkät ovat lyhyitä ja suurin osa mutkista ajetaan sokkona.
Useimmissa tiukemmissa mutkissa on 40 kilometrin rajoitus ja sen ylittäminen tulee harvemmin mieleenkään, sillä 180 asteen mutkia ei kovin paljon kovempaa voi teknisesti edes ajella. Etenkään kun kyseessä ei ole moottorirata.
Koska baanat ovat varsin kapeita ja syheröisiä, ei ajelulle kannata turhaan lähteä kovin isolla ja painavalla pyörällä. Ajelin reissun ensimmäisen lenkin Yamaha MT-09 Tracerilla, jonka erinomaista moottoria ei juuri päässyt hyödyntämään, sillä suoria ei vuoristoilla käytännössä ole.
Toisen ajokertani suoritin Suzuki V-Strom 650:llä joka soveltui monella tapaa paremmin kapeille mutkabaanoille. Suitsan kaksisylinterinen moottori on leppoisa kumppani pienillä mutkateillä, joissa Yamahan huipputehoilla ei tee käytännössä mitään.
Myöskään adventurepyörälle ei ole vastaavaa käyttöä kuin vaikkapa kotimaassa, sillä maastossa ajaminen ei ole saarella ilman erillistä lupaa sallittua. Vaikka edessä siintäisi houkutteleva sorapätkä, kannattaa se jättää haaveeksi.
Koska kyseessä on saari, käytännössä ainoa vaihtoehto moottoripyöräilylle on vuokraus. Vuokrapaikkoja saarella luonnollisesti riittää, etenkin jos kulkineekseen valitsee skootterin. Suurempia moottoripyöriäkin löytyy, mutta hieman harvemmasta paikasta.
Liikennekulttuuri poikkeaa suomalaisesta
Gran Canarian liikennekulttuuri on periaatteessa sopuisaa, mutta liikenneympyröissä kunnioitusta kaksipyöräisiä kohtaan ei juuri ole. Kumpi johtunee kummasta, mutta prätkäilijät eivät kyllä tunnu myöskään kunnioittavan ajotilanteessa muita liikenteenkäyttäjiä. Ajaessaan kannattaa siis olla varovainen ja havainnoida kotimaatakin tarkemmin.
Myös töötin huudattamiseen kannattaa tottua, sillä se ei tarkoita samanlaista mielenilmaisua kuin koti-Suomessa. Meillä töötin painaminen on pahin loukkaus mitä kuvitella saattaa, mutta Kanarialla tööttiä laulatetaan usein ihan kohteliaisuutta.
Ensinäkemältä tulee ajatelleeksi, että Kanariansaarilta ei juuri löydy aktiivista prätkäkansaa, mutta väitteen saa todista vääräksi siinä vaiheessa, kun poistuu turistien kansoittamilta rantabulevardeista. Etenkin saaren keskiosassa sijaitseva Tejedan alue on sellaista, jossa moottoripyöräilevä kansa viihtyy.
Kaksipyöräisiä näkee etenkin viikonloppuisin jonoksi asti. Moottoripyöräilijät viihtyvät Kanariallakin yhdessä ja saarella on muutamia prätkäilijöiden suosimia paikkoja. Yksi niistä on GC-60 tiellä sijaitseva Restaurante Casa Melo. Käytännössä paikka on vain kahvila keskellä vuoristoa, mutta jostain syystä motoristit ovat adoptoineet paikan kohtauspaikakseen.
Käytännössä Gran Canaria on yksi hienoimmista ja helpoimmista kohteista ajaa kaksipyöräisellä, sillä mihin tahansa nokka osoittaakin, on edessä hienoja maisemia ja erinomaisia serpentiiniteitä. Paikalliselta asukkaalta saamani vinkki kertoo kaiken olennaisen ja estää eksymisen: aina kun ajat pidemmän pätkän alamäkeen, menet kohti merta. Sillä pärjää jo pitkälle.
Tuomas Rajala
