Nettimoton projekti-XJR – Viime silausta vailla
Nettimoton projektipyörä on valmistunut viimeisen kahden viikon aikana vauhdilla.
Vajaan kahden kuukauden mittainen puristus alkaa vihdoin olla loppumetreillä. Vakiokuntoisen XJR:n matka kahvilamuskeliksi on vihdoin lähellä toteutumista, vaikka usko meinasi projektin aikana kadota useampaan otteeseen.
MP16-messujen lähestyessä deadline alkoi puskea päälle niin vääjäämättä, että viimeiset kaksi viikkoa vietettiin hyvin pitkälle Luisu’s Garagen tallissa Hyvinkäällä. XJR:n valmistumisen vuoksi kalenterista raivattiin pois kaikki mahdollinen, jotta projekti onnistuttaisiin saattamaan loppuun ajoissa.
Edellisessä osassa ahkeroitiin rekisterikilven telineen ja pikkuosien maalauksen, sekä stongan asennuksen kanssa ja viimeiset työtunnit käytettiin pienten, mutta tärkeiden yksityiskohtien työstämiseen.
Luisu´s Garagen päämiehellä Luisulla riitti töitä mm. mittariston telineen valmistuksen, takakatteen työstämisen ja äänenvaimentimien paikan muuttamisessa ja harrastaja-rakentelijana keskityin homman tallentamiseen ja mm. stongan kytkimien, vilkkujen ja valojen ropaamiseen.
Koko projektin ehkä tärkein osuus on ehdottomasti maalaaminen, sillä koko pyörä perustuu retro-henkiselle väritykselle, joka saa hallitsevan takakatteen nousemaan arvoiseensa kuosiin. Pohjien tekemisessä ja maalaamisessa ei juuri ole sijaa epäonnistumiselle, sillä viimeinen värikerros ruiskutetaan pintaan neljä päivää ennen messujen rakentamisen alkamista.
Maalauksen jälkeen on edessä puunaaminen ja uusien renkaiden asennus. Kokonaisuus on vaarassa kaatua renkaiden toimitusvaikeuksiin, sillä niiden on määrä saapua maahan päivää ennen messujen rakennuspäivää. Normaalisti muutaman päivän tilausta on XJR:n tapauksessa jouduttu odottamaan reipas viikko. Täytyy vain toivoa, että nakit ehtivät paikalle ennen messuja.
XJR-projektin kaksi viimeistä rakennusviikkoa on puristettu Nettimoto-TV:n videoon, jossa ei rälläkkää ja hitsiä säästellä. Projektipyörä on nähtävänä livenä MP16-messujen Petrol Circuksessa, jossa esitellään kotimaisen prätkärakentelun tilaa laajemminkin.
Tuomas Rajala
LUE MYÖS
-
Nettimoton Projekti-XJR – Valmis kahvilamuskeli
Nettimoton Projekti-XJR – Valmis kahvilamuskeli -
Nettimoton projekti-XJR – Diavelin jalanjäljissä
Nettimoton projekti-XJR – Diavelin jalanjäljissä -
Nettimoton XJR-projekti– Runkomuutoksia ja vaikeita valintoja
Nettimoton XJR-projekti– Runkomuutoksia ja vaikeita valintoja -
Nettimoto rakentaa – XJR:n uusi elämä
Nettimoto rakentaa – XJR:n uusi elämä -
Yamaha XJR1300 – Retronaku ja powercruiser
Yamaha XJR1300 – Retronaku ja powercruiser -
Yamaha R7 – Ketterä ratakärpänen
Yamaha R7 – Ketterä ratakärpänen
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025 -
Can-Am Outlander PRO XU HD7 T ABS - Uusin eväin luokkansa kärkeen
KoeajotCan-Am Outlander PRO XU HD7 T ABS - Uusin eväin luokkansa kärkeenKoeajot -26.05.2025
-
Suzuki GSX-R 1000
HämeenlinnaSuzuki GSX-R 1000
10 € -
Suzuki, Kawasak
HämeenlinnaSuzuki, Kawasak
10 € -
Honda Cb 750
SipooHonda Cb 750
123 € -
KTM Ktm VLM 4-tahti safari tankki
PaimioKTM Ktm VLM 4-tahti safari tankki
250 € -
KTM KTM 525 etuiskunvaimentimet
PaimioKTM KTM 525 etuiskunvaimentimet
325 € -
HD Dyna
PaimioHD Dyna
Ei hinnoiteltu
LUETUIMMAT
-
Venäläislehti: Suomea uhkaa tappava vaara
Venäläislehti: Suomea uhkaa tappava vaara -
Sara Siepiltä paljastus synnytyksestä: Ikävä seuraus
Sara Siepiltä paljastus synnytyksestä: Ikävä seuraus -
Viking Line sai kylmäävän viestin – Lue sanasta sanaan
Viking Line sai kylmäävän viestin – Lue sanasta sanaan -
Kohu jatkuu: IL sai ydinasekirjauksen haltuunsa
Kohu jatkuu: IL sai ydinasekirjauksen haltuunsa -
Kansanedustaja aivasti – Joutui sairauslomalle
Kansanedustaja aivasti – Joutui sairauslomalle -
Juha Kankkunen äimän käkenä: ”Jotain outoa tapahtui”
Juha Kankkunen äimän käkenä: ”Jotain outoa tapahtui” -
Poliisi: Entinen oppilas tuli koululle kuula-aseen kanssa ja ampui
Poliisi: Entinen oppilas tuli koululle kuula-aseen kanssa ja ampui -
Nyt tuli ennuste – Tällainen on Suomen kesäsää
Nyt tuli ennuste – Tällainen on Suomen kesäsää