Taustaa
Iso sporttinen twini, Suzuki SV 1000 pujahti markkinoille pikkuveljensä vanavedessä kolmisen vuotta sitten. Italotwinien lisäksi Suitsalle löytyi kilpailija myös kotimaasta Hondan vanhan tutun VTR:n myötä. Pienempi SV, 650-kuutioinen malli koki nuorennusleikkauksen samaan aikaa siirtyen kaasariajasta ruiskutekniikkaan. Tonninen ei juuri muutaman vuoden aikana muutoksia ole kokenut, kuvia ja teknisiä tietoja tarkastelemalla on vaikea havaita minkään oleellisen muuttuneen. Korjatkaa, mikäli olen väärässä.
Kylmät tyypit
Metallikupari pukee SV:tä hienosti, ilta-aurinko hellii pyörän kiilamaisia muotoja. Yläruumista verhoaa puolikate tuplavaloineen, alakate tasapainottaa muotoja, takavalo on hyvän näköinen ja ledeillä toteutettu. Muotoilu on kaikkinensa hyvin virtaviivainen, pyöreys on tästä pyörästä tematiikkana kaukana. Suzuki kategorisoi pyörän Street-luokkaan kuuluvaksi.
Ajossa
Virrat päälle, kytkin sisään ja napin painallus. Muutama isoille twineille ominainen harvahko isku ja mylly herää henkiin. Näkemiin naapurisopu… Se, miten tärkeäksi itse kukin pyörän äänimaailman kokee on toki henkilökohtainen asia. Yhtä kaikki, allekirjoittanutta jytinä kiehtoo. Jytinä, joka ei olemassaoloaan anteeksi pyydä. Ydinkeskustassa jyske kaikuu kerrostalojen seinistä houkutellen pieniin irtiottoihin. Hupia, tiedättehän. Iisisti kahvaa kohdeltaessa SV 1000 on taajamassa sovinnainen ajettava, melko kevyen ja näppärän oloinen. Moni twini kakistelee alakierroksilla selkeästi enemmän, SV:n välitykset toimivat liikkeellelähdöissä ja pienissä nopeuksissa hyvin, hydraulinen kytkin on hyvä ja jarrut helpot. Koneen saa toki kakistelemaan, mikäli moottorijarrutuksessa päästää kierrokset tyhjäkäynnin pintaan.
Maantienopeuksissa vääntöä piisaa edelleen, rauhallisemmat ohitukset onnistuvat kuutosellakin. Vähän ripeämmissä irtiotoissa kannattaa hakea pykälää tai kahta pienempää, jolloin kone vetää puhtaammin. Raja tuntuu majailevan reilussa kolmessa tonnissa. Kate suojaa keskivartaloa ja toimii ainakin allekirjoittaneen kohdalla ihan ok.
Mutkaisemmilla osuuksilla jousitus ja runko ovat todella jämäkän oloisia. Joissain terävissä heitoissa, joita maamme pienillä teillä totisesti riittää, alusta tuntuu jopa hiukan kovalta. Säätöihin en alkanut kajota, normaaliajossa hiukan pehmeämmät asetukset voisivat olla paikallaan. Kun päällyste on ok, kulkee SV kiskoilla. Hyvän näkyvyyden omaavat mutkat olivat todella makeita vetää, pyörä on kevyt kääntää, muttei mikään heinäsirkka. Päällimmäiseksi jäi tunne, että radalle pitäisi päästä, ominaisuudet eivät varmasti lopu kesken. Pitkittäisissä urissa ja halkeamissa esiintyy pientä levottomuutta, tähän tosin useimmat kaksipyöräisten kuskit ovat tottuneet. Etujarru vaatii jonkin verran voimaa, ei kuitenkaan liiaksi tuntuman kustannuksella. Takajarruista ei ole totuttu lauluja kirjoittamaan, ei kirjoiteta SV:n kohdallakaan.
Kaksimukisten perusominaisuudesta – pienestä kakistelusta alakierroksilla - huolimatta voimanlähde puhuttelee. Kaakit ovat todellisia työhevosia, väkivahvoja ja vähän raakoja. Kone ei kierroksia pelkää, silti muhkein tunne tulee keskialueella, jolloin lukemat LCD-näytössä nousevat todella hätäisesti. Kaasua reilummin avattaessa jytinä on tylyä, moottorijarrutuksessa ääni muuttuu vaativaksi kurnuttamiseksi. Siitä puheen ollen, twinin voimakas moottorijarrutus kannattaa muistaa ennen mutkaa pienemmälle vaihdettaessa, takapää muuttuu helpommin levottomaksi kuin esimerkiksi rivinelosissa.
Mitä jäi käteen?
Plenty of attitude. Suzuki SV 1000 S:n luonne ei rajoitu äänimaailmaan. Pyörässä on aimo annos hauista ja asennetta paketissa, joka tekee sen monikäyttöisemmäksi kuin Hi-Sportit. Tähän prätkään on onnistuttu iskostamaan ominaisuuksia, jotka puhuttelevat niin silkassa hupiajelussa kuin arjessakin. Street-pyörän tulee oikeastaan toimia melko hyvin olosuhteista riippumatta, siihen tonninen SV kykenee hienosti. Toisaalta, kun pyörän haastaa, se vastaa haasteeseen suoritusarvoilla ja jytinällä, jotka eivät jätä kylmäksi.
Lisätietoja Jannelta numerosta 0400-609802.
tommi@nettimoto.com
