Suzuki Hayabusa: Matkasporttien valtiaan ujo päivitys
Suzukin klassikkomalli Hayabusa on kiistämättä tehokkaiden matkasporttien aatelia, mutta viiden vuoden ikäisen pyörän soisi silti uudistuvan laajemmin.
Lukuisa joukko nopeiden matkapyörien rakastajia pettyi pahasti, kun Suzuki ilmoitti viime vuoden lopulla pidetyillä Intermot-messuilla julkaisevansa kokonaan uuden Hayabusa-mallin sijaan facelift-version.
Vuoden 2013 Suzuki Hayabusa pitää sisällään yhden ainoan muutoksen, mikä löytyy jarruvarustuksesta. Pyörä on vihdoin saanut modernin ABS-järjestelmän, joka onkin ollut pyörän merkittävin muutos kilpailijoihinsa nähden.
ABS:iä ja uutta väritystä lukuun ottamatta pyörä on käytännössä sama kuin vuonna 2008 lanseerattu toinen kehitysversio, joka kulkee harrastajien joukossa nimellä Gen2.
Aikansa nopein, tehokkain ja paras

Hayabusan menestystarina alkoi jo vuonna 1999, jolloin Suzuki toi markkinoille planeetan hienoimman, moderneimman, tehokkaimman ja nopeimman moottoripyörän. Japaninkielinen nimi Hayabusa juontuu haukkalinnusta, joka saavuttaa syöksyessään jopa 325 km/h:n nopeuden.
Toinen syy Hayabusaksi nimeämiselle oli huhujen mukaan se, että kyseinen haukkalaji saalistaa pääasiassa mustarastaita. 90-luvun loppupuolella Hondalla oli CBR1100XX, jonka lisänimi oli Blackbird. Suzuki suunnitteli mallinsa juuri XX Blackbirdin tappajaksi.
Suzukin ultranopean matkapyörän ensimmäinen kehitysversio ei nimestään huolimatta koskaan saavuttanut Hayabusa-haukan puhkaisemaa 200 mailin rajapyykkiä vakiona. Siitäkin huolimatta se oli äärimmäisen nopea pyörä, jonka huippunopeus ylitti sentään maagisen 300 km/h:n haamurajan.
1340-kuutioita juurevaa voimaa
Ensimmäisen kehitysversion Hayabusa pysyi lähes muuttumattomana vuoteen 2007 saakka, kunnes se korvattiin uudella kehitysversiolla kaudelle 2008. Tuolloin 1298-kuutioinen kone oli kasvanut 1340-kuutioon ja teholukema 198:aan hevosvoimaan.
Vuonna 2008 Hayabusa oli tanakasti kiinni tehokuninkuudessa, mutta nyttemmin kärkisijat ovat valuneet muille malleille. Siitäkin huolimatta Hayabusa on edelleen rouhea laite, jonka sarvissa ei ensimmäisenä tule kaivattua lisää tehoa.
Toisaalta teho on varsinkin moottoripyörän ratissa asia, johon on turhankin helppoa tottua. Hayabusan tapauksessa menohaluja hillitsee myös korkeahko paino. Busa painaa ilman nesteitä 220 kiloa, mikä on nykypäivän 1000-kuutioisiin superpyöriin verrattuna ronski lukema.
Suzuki ampaisee paikaltaan rivakasti ja ilman luistonestoa oleva pyörä intoutuu lyömään joutavaa kovissa kiihdytyksissä. Luistoneston puuttuminen onkin asia, joka erottaa Hayabusan monesta muusta.
Parhaillaan motarivauhdeissa
Massastaan huolimatta Hayabusa on nopea ja ketterä moottoripyörä. Se on akseliväliltään pitkähkö ja hieman kömpelö, mutta osaavissa käsissä se on nopea laite myös radalla. Parhaimmillaan se on kuitenkin vauhdikkaassa matka-ajossa.
Hayabusa alkaa toimimaan sitä paremmin mitä enemmän sen ohjaimissa otetaan vauhtia. Moottoritienopeuksissa ilmavirta alkaa keventämään käsiin kohdistuvaa massaa, mikä tekee ajamisesta mukavaa.
Toinen asia, joka tekee Suzukilla ajamisesta nautinnollista, on sen massiivinen vääntölukema. Vaihteita ei juuri tarvitse vaihtaa pienemmälle edes ohitustilanteissa, vaan 1340-kuutioisen moottorin väännön vauhdin nostaminen onnistuu vaivattomasti pykälää vaihtamatta.
Siinä missä useassa tuhatkuutioisessa supersportissa huipputehot saavutetaan 11 000 kierroksen jälkeen, on Hayabusan 196 hevosvoiman reservi käytössä jo 9500 kierroksen kohdalla. Ero kuulostaa pieneltä, mutta sillä on 155 Nm:n vääntöön yhdistettynä iso merkitys.
Vaikka Hayabusa-fanaatikot ovatkin odottaneet kolmannen kehitysversion pyörää jo vuosia, on kakkosversiota ajaessa todettava se tosiasia, ettei siinä ole mitään erityistä vikaa.
Laihdutuskuuri ja lisää tehoa?
Toki kymmenen hevosvoiman lisäteho, laihdutuskuuri, ajotietokone ja ulkonäön päivitys tekisivät pyörälle hyvää, mutta toisaalta niiden välttämättömyydestä voi olla montaa mieltä. Tällaisenaankin Suzuki Hayabusa on yksi parhaista moottoripyöristä, mitä markkinoilta löytyy.
Pientä vanhahtavuutta siinä on toki havaittavissa, sillä osa sen rakenteesta on peräisin vuonna 1999 julkaistusta mallista ja moderneimmatkin ratkaisut ovat jo viiden vuoden ikäisiä. Näihin heikkouksiin lukeutuu myös ajotietokoneen puute, mikä on nykypäivän pyörämaailmassa perusvaruste.
Nykyisen mallin hyvyydestä huolimatta uutta kehitysversiota odotetaan markkinoille kuin kuuta nousevaa. Muutamilla pienillä parannuksilla ja pienellä ulkonäön päivityksellä Hayabusa laittaisi paremmin hanttiin pahimmalle kilpailijalleen Kawasaki ZZR1400:lle.
Tuomas Rajala
Kehuja: moottorin luonne, persoonallinen ulkonäkö, matkaominaisuudet, tunnelma
Parantamisen varaa: ajotietokoneen puute, paino
Suzuki GSX Tekniset tiedot:
LUE MYÖS
-
Suzuki Hayabusa – Ikonin kolmas painos
Katso video Suzuki Hayabusa – Ikonin kolmas painos -
Onko uusi Suzuki Hayabusa maineensa veroinen?
Onko uusi Suzuki Hayabusa maineensa veroinen? -
Suzuki GSX-S1000 – Voima olkoon kanssanne
Suzuki GSX-S1000 – Voima olkoon kanssanne -
Suzuki V-Strom 800 DE – Ison tohtorin jalanjäljissä.
Suzuki V-Strom 800 DE – Ison tohtorin jalanjäljissä. -
Suzuki V-Strom 1050XT – Mukavuudenhaluisille asfalttiseikkailijoille
Suzuki V-Strom 1050XT – Mukavuudenhaluisille asfalttiseikkailijoille -
Suzuki Katana – Kaksiteräinen miekka
Katso video Suzuki Katana – Kaksiteräinen miekka
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Triumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailija
KoeajotTriumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailijaKoeajot -10.11.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025
-
Aprilia Atlantic 500
NokiaAprilia Atlantic 500
50 € -
Harley Davidson Softail
LahtiHarley Davidson Softail
210 € -
Ktm Superduke 1290
MikkeliKtm Superduke 1290
400 € -
Givi
OuluGivi
100 € -
Yamaha Tenere 700
HelsinkiYamaha Tenere 700
40 € -
Yamaha Tenere 700
HelsinkiYamaha Tenere 700
50 €
LUETUIMMAT
-
Saksalaislehti: Tämä ei ole enää hybridisotaa – Venäjä hyökkäsi
Saksalaislehti: Tämä ei ole enää hybridisotaa – Venäjä hyökkäsi -
Rikollinen Marius kantoi kuningas Haraldin arkkua – Asiantuntija: Tästä se kertoo
Rikollinen Marius kantoi kuningas Haraldin arkkua – Asiantuntija: Tästä se kertoo -
Salakavala kansantauti yleistyy – Jos kuulut tähän joukkoon, saat pian kutsun
Salakavala kansantauti yleistyy – Jos kuulut tähän joukkoon, saat pian kutsun -
Espoon rannalla täysi kaaos: 15-vuotias hakattiin joukolla
Espoon rannalla täysi kaaos: 15-vuotias hakattiin joukolla -
Wille Rydman repesi täysin eduskunnassa, tallentui videolle
Wille Rydman repesi täysin eduskunnassa, tallentui videolle -
Kuninkaalliset vannoivat valansa Norjassa – Kaarle Kustaalta koskettava viesti kummipojalleen Haakonille
Kuninkaalliset vannoivat valansa Norjassa – Kaarle Kustaalta koskettava viesti kummipojalleen Haakonille -
Mette-Maritin terveydentilasta huolestuttava ilmoitus – Asiantuntijat: Tätä se voi tarkoittaa
Mette-Maritin terveydentilasta huolestuttava ilmoitus – Asiantuntijat: Tätä se voi tarkoittaa -
Mies putosi traktorista – Kuoli
Mies putosi traktorista – Kuoli