Suzuki GSX 750 F - perussportti
21.06.2005
Aurinkoisena tiistai-iltana otettiin tyypit Suzuki GSX 750 F:llä, joka on yksityishenkilön myynnissä Helsingissä. www.nettimoto.com/283705
Taustaa
Seiskapuolikas äffä on ollut markkinoilla pitkään, malli on pysynyt melko lailla muuttumattomana vuodesta -98 lähtien. Pieniä kosmeettisia muutoksia on tehty, mutta tekniikkaan ei juuri ole kajottu. Malli on tyypillinen esimerkki perinteisestä matkasportista, jonka ominaisuuksia ei ole viety äärimmilleen missään suhteessa. Kone on nelisylinterinen ilmajäähdytteinen kaasaripannu, joka on vuosien saatossa osoittautunut toimivaksi ja ennen kaikkea hyvin luotettavaksi peliksi. Hienoa ja herkkää elektroniikkaa ei tarvitse tämän Suzukin katteiden katveesta etsiä. Pyörä on huolellisesti verhottu muovilla, huoltoa tehtäessä on aina edessä katteiden purku. Toisaalta fillari on helppo pitää puhtaana ilman hammas- tai kynsiharjaa.
Ajan patinan huomaa positiivisessa mielessä myös hallintalaitteista, matkamittaria ja kelloa lukuun ottamatta kaikki näytetään analogisesti ja selkein asteikoin. Digi- ja LCD-mania eivät ole äffää tavoittaneet. Ryyppyvipu ääriasentoon, vähän hanaa ja kone herää tasaiseen hyrinään, minuutin lämmittelyn jälkeen tyhjäkäynnin voi asettaa normaalille kierrosluvulle.
Liikkeelle...
Pohjois-Helsingistä kehäteitä pitkin poistuessani matkanteon luonnetta kuvasi parhaiten sana leppoisa. Ajoasento on kaikin puolin ok, satula sopivan pehmeä, peileistä näkee muutakin kuin omat hauikset ja värinät loistavat poissaolollaan. Polvikulma on jyrkempi kuin monissa nakuissa, joten matkasportti-nimikken sportti-osalle löytyy ajoasennonkin osalta katetta. Melko nopeasti huomaa, ettei pidempikään siirtymä tuota vaikeuksia. Reilun puoli tuntia ajettuani mikään paikka ei osoita puutumisen merkkejä. Hyvin loivissa kaarteissa sekä pitkittäisissä asvalttihalkeamissa on havaittavissa lievää levottomuutta. Tähän ei tosin koeajon loppuvaiheessa tullut enää kiinnittäneeksi huomiota.
Kone on toimiva. Se ei tarjoa pään hartioilta sinkauttavaa raivoisaa kiihtyvyyttä vaan tasaista voimaa, noin kahdeksassa tonnissa on tarjolla vielä pieni piikki. Vääntö ei numeroiden valossa näytä kovin hurjalta, hengenahdistusta mylly ei silti pode millään kierrosalueella. Välitykset ovat koneen luonteeseen sopivat, kuutonen ei ole mikään ylivaihde. Näin ollen pyörä vastaa maantielläkin kaasuun teholukemat huomioon ottaen hyvin. Teho tulee kuten todettua tasaisesti, etupyörä pysyy kiltisti maassa, joten kokematonkin kuljettaja tuntenee kuljettavansa tätä prätkää, eikä päinvastoin.
Mutkateillä reilun 200 kg:n kuivapaino tekee menosta rauhallisen juohevaa. Suzuki tottelee käskyjä kiltisti ja pysyy kantilla nätisti, jarruissa on ihan mukiinmenevä tuntuma ja teho. Tämä kaikki ilman USD-haarukoita ja radiaalijarruja.
Jälkilöylyt…
Äffä osoittaa, että moottoripyöräilystä voi nauttia täysin siemauksin myös hyvinkin perinteisen pyörän sarvissa. Tämän pyörän voisi hyvin antaa uutta nuoruutta elävän keski-ikäisen miehen käsiin, toisaalta samainen pyörä kykenee tyydyttämään nuoruuden intoa puhkuvan kaverin tehontarpeen. Lastentaudit eivät miehen ikään päässyttä mallia vaivaa. GSX 750 F:ää ei ole laihdutettu äärimmilleen, se ei tarjoa viimeisimpiä teknisiä mullistuksia, ei valtavaa huipputehoa. Se ei houkuttele nostamaan etu- tai takapyörää. Se tarjoaa hyväksi havaitun perinteisen konseptin, joka toimii maanteillä ja kaupungissa. Lisäksi uskallan väittää, että osaavissa käsissä äffä jättää vanaveteensä useimmat nykysportit, joiden kuskit usein pystyvät nauttimaan pyöränsä tarjoamista ominaisuuksista vain mainosesitteitä lukiessaan. Vajaat 100 kaakkia ovat kaikki kotona, ja ne pystyy melko vaivattomasti siirtämään asvalttiin siten, että kumit osoittavat alaspäin eivätkä tangentin suuntaan. Lisätietoja saat Juhalta numerosta 040-7517514.
Taustaa
Seiskapuolikas äffä on ollut markkinoilla pitkään, malli on pysynyt melko lailla muuttumattomana vuodesta -98 lähtien. Pieniä kosmeettisia muutoksia on tehty, mutta tekniikkaan ei juuri ole kajottu.

LUE MYÖS
-
Suzuki V-Strom 800 DE – Ison tohtorin jalanjäljissä.
Suzuki V-Strom 800 DE – Ison tohtorin jalanjäljissä. -
Suzuki Hayabusa – Ikonin kolmas painos
Katso video Suzuki Hayabusa – Ikonin kolmas painos -
Onko uusi Suzuki Hayabusa maineensa veroinen?
Onko uusi Suzuki Hayabusa maineensa veroinen? -
Suzuki V-Strom 1050XT – Mukavuudenhaluisille asfalttiseikkailijoille
Suzuki V-Strom 1050XT – Mukavuudenhaluisille asfalttiseikkailijoille -
Suzuki Katana – Kaksiteräinen miekka
Katso video Suzuki Katana – Kaksiteräinen miekka -
Suzuki DL650 – Budjettiluokan seikkailija
Suzuki DL650 – Budjettiluokan seikkailija
Motoristit yhdistivät voimansa koulukiusaamista vastaan
Jutut
06.08.2026
Motoristit yhdistivät voimansa koulukiusaamista vastaan
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Triumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailija
KoeajotTriumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailijaKoeajot -10.11.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025
nettivaraosa
Varaosat, renkaat ja lisävarusteet
-
Triumph
PorvooTriumph
550 € -
Suzuki GSX-R 750
HyvinkääSuzuki GSX-R 750
90 € -
Kawasaki
VantaaKawasaki
470 € -
Hepco - Becker easyrack
VantaaHepco - Becker easyrack
100 € -
Honda 750k
PorvooHonda 750k
Ei hinnoiteltu -
Arai Pinlock
AsikkalaArai Pinlock
23 €
LUETUIMMAT
-
Kape Aihinen haukkui ruoat syömäkelvottomiksi – Näin tv:stä tutulla ravintolalla menee nykyään
Kape Aihinen haukkui ruoat syömäkelvottomiksi – Näin tv:stä tutulla ravintolalla menee nykyään -
Kelan tukia korotetaan – Näitä kaikkia koskee
Kelan tukia korotetaan – Näitä kaikkia koskee -
Heidät julistetaan kuolleiksi 22. tammikuuta – Toimi näin, jos löydät itsesi listalta
Heidät julistetaan kuolleiksi 22. tammikuuta – Toimi näin, jos löydät itsesi listalta -
Trumpilta uusi ilmoitus Grönlannista – Grönlanti tyrmää
Trumpilta uusi ilmoitus Grönlannista – Grönlanti tyrmää -
Martinlaakson epäilty murha: 24-vuotias mies pakeni maasta
Martinlaakson epäilty murha: 24-vuotias mies pakeni maasta -
Kollegalta kovaa arvostelua Jarno Limnellille: "Ei millään lailla järkevää"
Kollegalta kovaa arvostelua Jarno Limnellille: "Ei millään lailla järkevää" -
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten -
”Yhtäkkiä he olivatkin kiinni takapuolessani” – Simo ei enää halua vaieta seksuaalisesta ahdistelusta
”Yhtäkkiä he olivatkin kiinni takapuolessani” – Simo ei enää halua vaieta seksuaalisesta ahdistelusta
Autot ja liikenne
Julkistaako Tesla tällä viikolla rajun uutuusauton - "Hurjempi kuin Bond-autot yhteensä"
Iltalehti
21:15
Kia PV5 -pakettiauton saa pian myös alustana, josta on helppo rakentaa omaan käyttöön sopiva
Tekniikan Maailma
20:33
Suurin osa ulkomaalaisista jättävät parkkisakot maksamatta parkkisakot - suomalaiset joutuvat maksamaan!
Autotoday
20:21
Tesla pyyhki Y-mallilla muut tieltään syyskuussa
Maaseudun Tulevaisuus
20:01
Volkswagen ID. Tiguan sai hinnat - halvimman version hinta pudonnut ID.4:ään verrattuna
Tekniikan Maailma
19:10
Onko tässä tuleva Astra? Opelin futuristinen farmari keräsi ihailijoita Pariisin autonäyttelyssä
Kauppalehti
19:01
Rodoksella tulvii, ainakin yksi kuollut: "En ole nähnyt vastaavaa missään päin maailmaa"
Keskisuomalainen
18:03
Tyrmäys ruuhkamaksuille - "Uusi keino rahastaa"
Verkkouutiset
17:57
Ville, 20, oli matkalla töistä kotiin - pelti kolisi
Ilta-Sanomat
17:35