Husqvarna Svartpilen 401 – Notkea nurkkapatriootti
Husqvarna Svartpilen 401 on uudenlainen näkemys urbaanista kaupunkipyörästä. Kompakti Scrambler on näyttävä ja ketterä peli.
BMW:ltä KTM:n omistukseen vuonna 2013 siirtynyt Husqvarna on hiljattain tuonut markkinoille pari kokonaan uudenlaista pyörämallia, Vitpilenin ja Svartpilenin. Jo useampana vuonna MP-näyttelyissä ympäri maailmaa esiintyneet konseptipyörät ovat herättäneet laajalti mielenkiintoa prätkäilevässä kansassa, eikä vähiten massasta poikkeavan olemuksensa ansiosta.
Pyörien ulkomuoto eroaa melko lailla totutusta, eikä suoraa kilpailijaa tämän hetken markkinoilta niille edes löydy. Tämä on ollut valmistajan vakaa tarkoituskin. Pyörien muotoilun ja tyylin on määrä vedota motoristien sydämiin riippumatta siitä, minkä genren pyörää aiemmin on suosinut. Tarkoituksena on myös houkutella lajin pariin sellaisia, jotka eivät aiemmin ole olleet moottoripyöräilystä edes kiinnostuneita.
Kummatkin mallit perustuvat miltei kokonaisuudessaan samaan tekniikkaan ja erot astuvat esiin erilaisen rengastuksen ja ajoasennon myötä. Vitpilen on sisaruksista enemmän pelkkään katuajoon orientoitunut ja huokuu korkeine satuloineen sekä mataline clip on-ohjaustankoineen hieman cafe racer-henkeä, mutta vahvalla modernilla twistillä höystettynä.
Svartpilen taas on enemmän scrambler-tyylinen pyörä korkeamman crossi-stongan ja rupulikumien ansiosta. Svartpilenin korkeampi ohjaustanko mahdollistaa Vitpileniä mukavamman ajoasennon ja myöskin hyvin erilaisen ajotuntuman.
Tällä hetkellä Vitpilen on saatavilla kahtena mallina, joista pienempi 401 on 375-kuutioinen ja 44-heppainen yksimukinen. 701 on 693 kuutioinen 75-heppainen ja markkinoiden tehokkain yksipyttyinen. Svartpilenin saa toistaiseksi vain pienemmällä koneella, mutta muutos tähän on luvassa piakkoin.
Moottorit ovat suoraa lainaa Husqvarnan omistajan, KTM:n mallistosta, josta Duket 390 sekä 690 ovat toimineet elimen luovuttajina ”Pilenin” sisaruksille. Myös jousitus on KTM:n omistuksessa olevan WP:n käsialaa, joten tekniikka koostuu koko lailla laadukkaista osista. KTM pyrkiikin markkinoimaan Husqvarnaa prätkämaailman premiumtuotteena, johon myös mm. Ducatin ja BMW:n voi laskea kuuluvan.
Avainsanana yksinkertaisuus

Koeajettu Svartpilen 401 on pienikokoinen ja simppeli pyörä, josta ei löydy mitään ylimääräistä. Kokonaisuus on pyritty tekemään mahdollisimman yksikertaiseksi ja helppokäyttöiseksi. Ylimääräistä elektroniikkaa ei ABS-jarruja lukuun ottamatta pyörästä löydy, eikä ole tarviskaan.
Svartpilen kuuluu niihin pyöriin, jolla on helppo lähteä piipahtamaan pikaisesti lähikaupassa sen unohtuneen saunaoluen haussa. Ei muuta kuin kypärä päähän ja baanalle. Tarvittaessa mukana kulkee nesteitä enemmänkin, sillä Svartpileniin on saatavilla mm. tankkilaukku, jolle matalan tankin päällä on kehikko jo valmiina.
835 millin istuinkorkeus on pyörän muuhun kokoon nähden melko suuri. Pehmeä jousitus antaa kuitenkin myöten selkään istuessa, joten lyhyemmältäkin kuskilta käsittely luonnistuu helposti. Kädet laskeutuvat luontevasti crossityyliselle stongalle ja asento on selvästi mukavampi kuin etukenoisessa Vitpilenissä. Penkki ei aivan sieltä mukavimmasta päästä ole, mutta menettelee nurkkapyörityksessä kuitenkin.
Isompiin pyöriin tottuneelle 401:n käynnistys saa hymyn huulille. Pienen koneen vakioputkisto ei päästä ilmoille ymmärrettävästi kovinkaan miehekästä murinaa, mutta helpotusta akuuttiin mölypulaan löytyy varustevalikoimasta Akrapovicin sliparin muodossa.
Välitykset ja niiden merkitys
Hieman yllättäen epäilys 44 hevosvoiman tarjoamien vauhtivarojen riittävyydestä alkaa hälvenemään melko pian liikkeellelähdön jälkeen. Kone tuntuu pienissä vauhdeissa jopa yllättävän pirteältä. Varsinaista käytännön vääntöä moottori ei tosin isommin tarjoa, vaan kierrokset on pidettävä ylärekisterissä, mikäli maiseman haluaa vaihtuvan vähänkään liukkaammin.
Voiman puutetta on kuitenkin kompensoitu onnistuneesti erittäin lyhyillä välityksillä, joiden turvin 401 pomppaa vauhtiin ripeän tuntuisesti. Painoa Svartpilenillä on tankattuna vain reilut 150 kiloa, mikä myös tuo oman vaikutuksensa hyvään kiihtyvyyteen.
Moottori kiertää iloisesti aina 11 000 kierrokseen asti, eli käytös on hyvin venyvää. Lyhyistä välityksistä huolimatta vetoalueesta muodostuu näin kohtalaisen laaja. Napakka vaihteisto ja tunnokas kytkin helpottavat pykälien poljentaa kiihkeämmässä ajossa.
Varsinkin liikkeelle lähdössä koneen ohut vääntö ilmenee selkeästi ja kierroksia saa tarjoilla reilusti, jotta laite ei nuupahda niille sijoilleen. Vauhdin kasvaessa toiselle sadalle myllyn voimavarat alkavat pikkuhiljaa ehtymään. Moottoritievauhdeissa Svartpilenin kuljettaminen onkin melkoista kärsimystä. Vauhtivarat kyllä riittävät arviolta 140–150 km/h:n nopeuksiin, mutta pieni massa ja avonainen ajoasento tekevät motariajosta varsin epämiellyttävää.
Muistettava tietysti on, että mihinkään matka-ajoon Svartpileniä ei ole missään määrin tarkoitettukaan. Urbaanissa ympäristössä sen ominaisuudet esiintyvät edukseen ja kevyen pyörän käsittely käy hyvästä viihteestä.
Autuas ajettava
Svartpilenin ehdottomasti parasta antia onkin sen erinomaisen helppo käsiteltävyys. Pyörä kääntyy miltei ajatuksen voimalla ja nopeat ajolinjan muutokset onnistuvat helposti, vaikka kesken kaarteen. Säädötön WP:n USD-keula järeillä 43-millisillä putkilla hoitaa hommansa hallitusti, tunnelma on perustaltaan pehmeänpuoleinen.
Tiukassa jarrutuksessa keula painuu syvään, mutta tuntuma säilyy silti hyvänä. WP:n monomallinen takajousi on myöskin mukavuuspainotteinen ja siitä löytyy esijännityksen säätö. Kaikkiaan alustan kapasiteetti riittää hyvin kevyen pyörän tarpeisiin.
Svartpilenin jarrut tekevät vaikutuksen jykevyydellään. Pysäytyksestä vastaa edessä yksi 320-millinen levy ByBre:n radiaalisatulalla ja takaa löytyy yksi 240- millinen levy. Jarruvoimaa löytyy miehekkäästi reilut 150 kiloa painavan pyörän pysäyttämiseen. Kaksi sormea kahvalla riittää mainiosti miltei tilanteessa kuin tilanteessa. Aluksi jarrut tuntuvat jopa liian äkäisiltä, mutta totuttelun jälkeen tuntuma on mainio.
Svartpilen 401 on vakiona varustettu melko rosoisen kuvion omaavilla, Pirelli Scorpion Rally STR -renkailla, eli tarvittaessa sillä onnistuu myös soratiepöllyttely. Tätä varten pyörän ABS-jarrut ovat poiskytkettävissä. Soraisasta ulkonäöstä huolimatta rengas toimii myös asfaltilla.
Aivan ryömintänopeuksilla ajaessa renkaan rallatus tuntuu ja kuuluu, mutta vauhdin kasvaessa ääni häviää. Ensi alkuun asfalttikaarteessa kallistaessa renkaassa tuntuu selvä pykälä, jonka yli pyörä lähtee ”kaatumaan”. Kyseessä on rengastyypille ominainen, sinänsä vaaraton taipumus, johon tottuu nopeasti. Hetken ajelun jälkeen mutkaan uskaltaa painaa luottavaisin mielin, eikä kynnystä enää huomaa.
Husqvarna Svartpilen 401 on vaatimattomasta koostaan huolimatta vinkeä paketti. Se on miltei optimaalinen kaupunkipyörä, jonka vahvuudet löytyvät äärimmäisen helposta käsiteltävyydestä sekä tunteisiin vetoavasta ulkomuodosta. Joka paikan yleispyöräksi siitä ei välttämättä ole, jo pelkästään rajallisen tehoreservinsä ja juurikin pienen fyysisen kokonsa takia.
Tehojensa puolesta se soveltuu hyvin vaikka ensipyöräksi A2-ajokorttiluokkaan ihan sellaisenaan. Hintaa Svartpilenillä on 8099 euroa, mikä tuntuu hieman tyyriiltä. Samalla tekniikalla varustettu KTM Duke 390 kun irtoaa reilun tonnin verran halvemmalla. Mutta toisaalta, ainahan premiumista joutuu himpun verran enemmän maksamaankin.
Sami Puskala
Kehuja: ketterä ajettavuus, jarrut, ulkonäkö, persoonallisuus
Parantamisen varaa: mittariston luettavuus, väännön puute kovemmissa vauhdeissa
Husqvarna Svartpilen Husqvarna Svartpilen 401:
LUE MYÖS
-
Husqvarna Norden 901 – Seikkailupyörien aatelinen
Husqvarna Norden 901 – Seikkailupyörien aatelinen -
Husqvarna Vitpilen 701 – Mukillinen raakaa voimaa
Husqvarna Vitpilen 701 – Mukillinen raakaa voimaa -
Triumph Daytona 660 – Uuden ajan Daytona
Triumph Daytona 660 – Uuden ajan Daytona -
Indian Sport Chief – Pykälää sporttisempi päällikkö
Indian Sport Chief – Pykälää sporttisempi päällikkö -
Honda CL 500 Scrambler – Näppärä pikku-Scrambler
Honda CL 500 Scrambler – Näppärä pikku-Scrambler -
Moto Guzzi V100 Mandello S – Sadan vuoden kunniaksi.
Moto Guzzi V100 Mandello S – Sadan vuoden kunniaksi.
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025 -
Can-Am Outlander PRO XU HD7 T ABS - Uusin eväin luokkansa kärkeen
KoeajotCan-Am Outlander PRO XU HD7 T ABS - Uusin eväin luokkansa kärkeenKoeajot -26.05.2025
-
Kawasaki ZX10R
JoensuuKawasaki ZX10R
30 € -
Kawasaki Ke 125 Kawasaki Ke 125
NurmesKawasaki Ke 125 Kawasaki Ke 125
250 € -
Keeway RY6
ParainenKeeway RY6
Ei hinnoiteltu -
Suzuki RM
TyrnäväSuzuki RM
700 € -
hornet 600 Hornet 600
Turkuhornet 600 Hornet 600
80 € -
honda gl
Lapuahonda gl
520 €
LUETUIMMAT
-
Poliisi: Koiran purema nainen löytyi kuolleena
Poliisi: Koiran purema nainen löytyi kuolleena -
Mitä tiedetään vaarallisesta tilanteesta Suomenlahdella? Alexander Stubb median eteen – Suora lähetys noin kello 11.45
Mitä tiedetään vaarallisesta tilanteesta Suomenlahdella? Alexander Stubb median eteen – Suora lähetys noin kello 11.45 -
Valkoinen talo löysi uuden syyllisen Trumpin salamurhayritykseen
Valkoinen talo löysi uuden syyllisen Trumpin salamurhayritykseen -
Todella härski tuote ilmestyi urheilukauppojen hyllyille – Kiellettiin heti
Todella härski tuote ilmestyi urheilukauppojen hyllyille – Kiellettiin heti -
Fazerin suvun monimiljonääriä syytetään törkeästä veropetoksesta – Vältteli toimittajia oikeudessa
Fazerin suvun monimiljonääriä syytetään törkeästä veropetoksesta – Vältteli toimittajia oikeudessa -
Trump ja Charles poseerasivat kameroille – Sitten tapahtui etikettimoka
Trump ja Charles poseerasivat kameroille – Sitten tapahtui etikettimoka -
Ilmiriita A-studion suorassa lähetyksessä – Riikka Purra: ”Sanattomaksi vetää”
Ilmiriita A-studion suorassa lähetyksessä – Riikka Purra: ”Sanattomaksi vetää” -
Saatat syyllistyä rikokseen 1.7. alkaen, jos sinulla on tällainen laite
Saatat syyllistyä rikokseen 1.7. alkaen, jos sinulla on tällainen laite

