Polaris 850 RMK Khaos – Äärimmäinen puuterinpöllyttäjä
Yksi vuoden tärkeimmistä Polaris-uutuuksista on RMK Khaos. 850-kuutioinen kone ja modattu alusta tarjoaa umpilumessa unohtumattomia hetkiä.
Moottorikelkan ostajalla on tänä päivänä tarjolla melkoinen kattaus, mitä markkinoilta löytyviin mallivaihtoehtoihin tulee. Tarjonta on kaikkinensa hengästyttävän laaja ja vaatii todellista asiaan paneutumista, jotta eri mallien erot ja ominaisuudet saa selville.
Kaikkien merkkien ja mallien eri variaatiot mukaan laskettuna vaihtoehdot nousevat helposti kymmeniin, ellei jopa satoihin, joten valinnanvaraa taatusti riittää. Runsaudenpulan vallitessa valintaa voi pähkäillä kiivaiden sporttikelkkojen, retkikelkkojen, rehtien työkelkkojen sekä vuorien rinteillä edukseen esiintyvien syvän lumen kelkkojen välillä.
Näiden lisäksi markkinat ovat pullollaan hyvinkin monipuolisesti eri käyttötarkoituksia sekoittavia crossovereita, joilla useampikin jobi sujuu ongelmitta, ainakin tiettyyn rajaan saakka. Olosuhteiden ääripäihin mennessä ajopelinkin vaatimukset kuitenkin kasvavat olennaisesti. Hyvänä esimerkkinä tästä vuoristokelkat, joiden tekniset ominaisuudet on hiottu vain ja ainoastaan vaativiin syvän lumen olosuhteisiin.
Kevyt ja kyvykäs kokonaisuus

Polariksen mallistossa tätä äärimmäisen pöllyttäjän viittaa kantaa Pro RMK 850. Markkinoiden keveimmäksikin syvän lumen kelkaksi mainostettu Pro RMK tunnetaan vakaana ja hyvän etenemiskyvyn omaavana kulkijana vaativissa olosuhteissa. Jämäkkä RMK etenee metsäisillä ja jyrkillä vuorenrinteillä osaavan kuskin käsissä suorastaan käsittämättömiin paikkoihin ja myös sieltä pois.
Tavallisen Pro RMK 850:n rinnalle esiteltiin täksi talveksi samaan perusrakenteeseen nojaava RMK Khaos 850, joka on ehdottomasti yksi tämän talven kiinnostavimmista uutuuskelkoista. Kyseessä on siis Pro RMK:sta kehitelty versio, jonka on määrä tarjota astetta hupaisampaa kyytiä syvässä lumessa viihtyvälle kelkkailijalle.
Paperilla katseltuna Pro RMK ja RMK Khaos eroavat toisistaan melko vähän. Kolmeen asentoon säädettävä raideleveys, terävän kääntyvyyden mahdollistava pysty ohjauskulma, sekä erittäin kevyt runkorakenne ovat ennallaan. Myös vastikään uudistunut räjähtävän tehokas 850-kuutioinen ja 167-heppainen 2-tahtikone on molemmissa malleissa sama.
Eroja löytyy mm. iskunvaimentimista, erilaisesta jousituksen geometriasta sekä telamaton jyrkemmästä etukulmasta. Kyse onkin lähinnä pienten yksityiskohtien säätämisestä ja hiomisesta, joilla Khaoksen käytös saadaan hyvin erilaiseksi kuin perus-RMK:ssa. Telamatolla on pituutta 155 tuumaa, eli 394 senttiä ja harjakorkeutta on tarjolla vaihtoehtoisesti 66 tai 76 milliä.
Ei sovellu yleiskelkaksi
Rakenteiden ratkaisut palvelevat hyvää etenemiskykyä, kevyttä käsiteltävyyttä, mutta ennen kaikkea sitä tärkeintä, eli hauskuutta. Khaoksen kuivapainoksi ilmoitetaan vain 191 kiloa, mikä on kelkaksi varsin vähän. Ylenpalttisella keveydellä on myös varjopuolensa.
Kivikovaan patikkoon ei Khaosta kannata viedä, kevyet rakenteet kun eivät loputonta pattien paukutusta välttämättä kestä. Myös moottorin jäähdytys jää kovalla pinnalla ajaessa vajavaiseksi, joten joka paikan yleiskelkaksi Khaoksesta ei ole, eikä sitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan.
Sen sijaan syvässä lumessa Khaos tarjoaa ultimaattisia elämyksiä. Khaokselle parahultaisia syvän lumen ajoreittejä on kotimaassamme tosin melko hankala löytää ainakin lain puitteissa. Naapurimaassa Ruotsissa tilanne on sen sijaan toinen. Kelkkailla saa periaatteessa missä tahansa, jos sitä ei erikseen ole kielletty. Tästä syystä monet syvän lumen kelkkailijat ympäri maailman hakeutuvat kuningaskuntaan temmeltämään jossain vaiheessa ajokautta.
Polaris järjesti vuoden 2020 uutuuksien koeajon Pohjois-Ruotsin Riksgränsenissä, mitä pidetään freeride-kelkkailun mekkana. ”Riksu” houkuttaa kelkkailijoita vuoriensa rinteille etenkin keväisin nauttimaan kauden viimeisistä kunnon lumista. Puitteet Khaoksen testaamiseen olivatkin suorastaan muikeat.
Härän huikea sydän
Lajina syvän lumen kelkkailu on koko lailla erilaista kuin hoidetuilla reiteillä ajelu. Jos kovalla pinnalla ohjaamiseen riittää usein pelkkä ohjaustangon kääntö ja pieni painon siirto, joutuu pehmeässä lumessa kelkan kallistamaan reippaasti yhden suksen varaan, jotta haluttu suunta löytyy.
Vuoristokelkkojen tavallista kapeampi raideleveys palvelee juuri tässä tarkoituksessa. Normaalin reittikelkan raideväli on useimmiten 108 sentin tienoilla. Khaoksen suksien väli on säädettävissä kolmeen asentoon 91,4-96,5 sentin välillä. Pehmeällä alustalla kapea kelkka kallistuu kevyellä vastaohjauksella ja painonsiirrolla erittäin helposti.
RMK Khaos käynnistyy kevyesti narusta vetäisemällä. Sähköstarttia ei RMK:sta löydä, mm. painonsäästön takia. Kaksisylinterinen, 2-tahtinen ja 167-heppainen Patriot-moottori käyttäytyy hyvin sivistyneesti hissukseen ajaessa, eikä tehomäärää arvaa perstuntumalla.
Kaasua syvemmälle painaessa paukkujen määrästä ei jää enää epäselvyyttä. Tehoa tuntuu olevan tarjolla loputtomasti ja vauhti nousee hetkessä järjettömiin lukemiin. Kaasuvivun kanssa on syytä pitää pää kylmänä, hidastuvuus kun ei kelkassa ole läheskään samalla tasolla kuin kiihtyvyys.
Kevyt kelkka nostaa hanakasti etusukset kohti taivasta, jos alla on vähänkään pitävämpää pintaa. Reitillä ajaessa kapea kelkka tuntuu varsinkin kovemmassa vauhdissa hieman huteralta. Osansa ajotuntumaan tuo myös pysty ohjauskulma, mikä tekee kääntyilystä äkkinäistä ja nopeaa. Khaos vaatii kääntyessä päättäväisempää painonsiirtoa sisäkurvin puolelle kuin tavallisessa reittikelkassa.
Syvemmässä lumessa autuas ajettava
Pehmeälle lumelle siirtyessä Khaos alkaa näyttää osaamistaan. Korkealla harjalla varustettu matto nostaa Khaoksen kiivaaseen laukkaan pehmeässäkin hangessa ongelmitta. Koneen tuottamaa tehoa on helpompi käsitellä kuin kovalla pinnalla ajaessa. Voiman tunne on edelleen vahvasti läsnä, mutta kaasuvipua voi pumpata huolettomammin ja käyttää sitä kelkan ohjailuun.
Kapean keulan ja pystyn ohjauskulman hyödyt astuvat esiin, kun ajoympäristö on oikeanlainen. Syvässä lumessa Khaos kääntyy yhden suksen varaan äärimmäisen helposti. Kevyt vastaohjaus ja painonsiirto riittää. Tasapainoilu yhden suksen varassa on asiaan syvemmin vihkiytymättömällekin melko helppoa pienen harjoittelun jälkeen.
Khaoksen ohjastaminen upottavassa lumessa on hauskanpitoa parhaimmillaan. Kelkka kääntyilee terävästi ja kallistuu puolelta toiselle pakottamatta. Pieni pomppiminen onnistuu noviisiltakin ja kuskilla säilyy tunne tilanteen herruudesta. Khaoksen säädettävät Walker Evansin iskarit ja toimiva jousitus hoitavat työnsä erinomaisen hyvin.
EM-mitalistin johdolla
Oppaaksi Riksun rinteille saatiin mukaan snowcrossin EM-mitalisti Iisko-Matti Näkkäläjärvi, joka esitteli tottumattomille, kuinka Khaosta kuuluu oikeasti paiskoa pitkin vuoren seinämiä. Sivusta katsojallekin selvisi melko nopeasti, että Khaos antaa vahvaa vastinetta myös äärimmäisen osaavan kuskin tarpeisiin.
Testireissulla oli mukana Khaoksen lisäksi myös tavallinen Pro RMK, joten malleja pystyi vaihtelemaan lennossa ja toteamaan eroja selvemmin. Vaikka muutokset kelkkojen välillä ovat lopulta melkoisen pieniä, on Khaoksesta saatu hyvin toisenlaisen tuntuinen kampe kuin Pro:sta.
Painoeroa malleilla ei juuri ole, mutta Khaos on selvästi kevyemmän tuntuinen käännellä ajossa. Khaos on helpompi kallistaa sukselleen ja se nostaa keulaa ilmaan sähäkämmin. Pro-malli taas on kaikin puolin vakaampi kulkija niin hyvässä kuin pahassakin. Pro etenee härkämäisesti syvemmässäkin lumessa ja on epävarmoissa tilanteissa ja kallistuksissa tukevamman tuntuinen. Tylsä ei Pro missään tapauksessa ole, mutta Khaos on sitä parin piirun verran herkempi kulkine.
Ja se on Polariksella ollut tarkoituskin, tarjota samasta mallista kaksi eri lailla käyttäytyvää versiota. Toinen sopii paremmin ”sikailuun” ja hupihommiin, toinen pykälän verran vakavampaan etenemiseen vaikeissa olosuhteissa. Hintaeroa malleilla ei ole, molemmat maksavat saman 16 490 euroa. Ostajan päätettäväksi jää haluaako kelkastaan hauskan vai vieläkin hauskemman.
Teksti ja kuvat: Sami Puskala
Avustus: Iisko-Matti Näkkäläjärvi, Joni Kemppainen / www.miukinkone.fi
Lisätietoja: www.polaris.fi
Polaris Pro RMK Polaris 850 RMK Khaos:
Also read
-
Polaris Ranger Crew 1000 EPS – Kuusipaikkainen monitoimityökalu
Polaris Ranger Crew 1000 EPS – Kuusipaikkainen monitoimityökalu -
Polaris Ranger XP 1000 – Työn raskaan raataja
Polaris Ranger XP 1000 – Työn raskaan raataja -
Mönkijällä pääsee paikkoihin minne muille vehkeillä ei ole asiaa - katso kuinka traktorimönkijä hyppää!
Jutut MAINOSPlay video Mönkijällä pääsee paikkoihin minne muille vehkeillä ei ole asiaa - katso kuinka traktorimönkijä hyppää! -
Polaris General XP 1000 – Huligaani ja herrasmies
Polaris General XP 1000 – Huligaani ja herrasmies -
Polaris Sportsman 570 6x6 Big Boss – Kuusipyöräinen tuhatjalkainen
Polaris Sportsman 570 6x6 Big Boss – Kuusipyöräinen tuhatjalkainen -
Polaris XP 1000 EPS Super ATV Edition – Isojalkainen suomonsteri
Polaris XP 1000 EPS Super ATV Edition – Isojalkainen suomonsteri
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025 -
Can-Am Outlander PRO XU HD7 T ABS - Uusin eväin luokkansa kärkeen
KoeajotCan-Am Outlander PRO XU HD7 T ABS - Uusin eväin luokkansa kärkeenKoeajot -26.05.2025
-
Kawasaki ZX10R
JoensuuKawasaki ZX10R
30 € -
Kawasaki Ke 125 Kawasaki Ke 125
NurmesKawasaki Ke 125 Kawasaki Ke 125
250 € -
Keeway RY6
ParainenKeeway RY6
Not priced -
Suzuki RM
TyrnäväSuzuki RM
700 € -
hornet 600 Hornet 600
Turkuhornet 600 Hornet 600
80 € -
honda gl
Lapuahonda gl
520 €
MOST POPULAR
-
Poliisi: Koiran purema nainen löytyi kuolleena
Poliisi: Koiran purema nainen löytyi kuolleena -
Mitä tiedetään vaarallisesta tilanteesta Suomenlahdella? Alexander Stubb median eteen – Suora lähetys noin kello 11.45
Mitä tiedetään vaarallisesta tilanteesta Suomenlahdella? Alexander Stubb median eteen – Suora lähetys noin kello 11.45 -
Valkoinen talo löysi uuden syyllisen Trumpin salamurhayritykseen
Valkoinen talo löysi uuden syyllisen Trumpin salamurhayritykseen -
Todella härski tuote ilmestyi urheilukauppojen hyllyille – Kiellettiin heti
Todella härski tuote ilmestyi urheilukauppojen hyllyille – Kiellettiin heti -
Fazerin suvun monimiljonääriä syytetään törkeästä veropetoksesta – Vältteli toimittajia oikeudessa
Fazerin suvun monimiljonääriä syytetään törkeästä veropetoksesta – Vältteli toimittajia oikeudessa -
Trump ja Charles poseerasivat kameroille – Sitten tapahtui etikettimoka
Trump ja Charles poseerasivat kameroille – Sitten tapahtui etikettimoka -
Ilmiriita A-studion suorassa lähetyksessä – Riikka Purra: ”Sanattomaksi vetää”
Ilmiriita A-studion suorassa lähetyksessä – Riikka Purra: ”Sanattomaksi vetää” -
Saatat syyllistyä rikokseen 1.7. alkaen, jos sinulla on tällainen laite
Saatat syyllistyä rikokseen 1.7. alkaen, jos sinulla on tällainen laite

