Brabus 1300R – Ökyilevä Supernaku
Brabus 1300R on huikaisevan kallis tuning-prätkä, joka perustuu KTM SuperDukeen.
Brabus on ensisijaisesti tunnettu autoihin keskittyneenä custom-pajana, joka on vuodesta 1977 ahkeroinut erityisesti Mercedes-Benz –mallien parissa. Brabusin ajatuksena on tehdä Mersu-malleista entistä eksklusiivisempia niin ulkokuoren kuin suorituskyvyn puolesta.
1300R on Brabusin on ensimmäinen tuote moottoripyörämaailmaan. Pyörä perustuu KTM SuperDukeen ja muutokset keskittyvät pelkkään ulkonäköön. Brabus on veistelty uusiksi muodoiltaan, mutta oikeastaan jo pelkän etuvalon vaihtaminen saa pyörän näyttämään aivan toiselta.
Brabusin tekemät muutokset SuperDukeen ovat listaa katsellessa aika marginaalisia. Uusiksi ovat menneet vanteet, sliparit, penkki, ilmanottomuovit, etuvalo, yläkolmiot, kahvat, jalkatapit, bellyban ja WP:n valmistama semi-aktiivinen alusta. Kyseinen alusta muuten löytyy myös tänä vuonna julkaistusta SuperDuke R Evosta.
Samaan aikaan hintalapussa on tapahtunut niin roisi korotus, että köyhää saattaa hieman kirpaista. Brabus 1300R maksaa muhkeat 51 466 euroa, kun KTM SuperDuke R Evon hintalapussa lukee 28 850 euroa. Brabus-brändin alla pyörä maksaa melkein tuplat normaalimalliin verrattuna.
Edellä mainittujen lisäpalikoiden lisäksi mittaristo on saanut päivitetyn ilmeen ja starttianimaation. Potentiaalisia ostajia siis houkutellaan pienillä yksityiskohdilla.
Mustaa ja vielä mustempaa

Pyörää on saatavilla kahdella eri väriteemalla: signature black ja magma red. Signature black on penkkiä vaille musta ja magma redin tankki hehkuu komean punaisena. Myös runko ja moottori ovat kokonaan mustia, mikä on kieltämättä tyylikäs ratkaisu.
Inspiraatio Brabus 1300R:n ulkonäköön on haettu selvästi Mercedes-Benz G-wagonista, joka näkyy Brabusista julkaistuissa kuvissakin. Prätkän etuvalo muistuttaa erehdyttävästi Mersun valonheittimiä.
Samalla KTM:n muotokieli ottaa askeleen kohti Ducati Diavelin vastaavaa. Tankin alle tuodut ilmanottoscoopit näyttävät siltä, että ne on napattu italialaistehtaan mörköpyörästä. Toisaalta inspiraation lähteeksi valikoitunut pyörä ei ole huono vaihtoehto.
Yleensä Brabusin viimeistelemät automallit ovat saaneet ulkoisen käsittelyn lisäksi myös lisää voimaa, mutta tässä tapauksessa teholukemat ovat ennallaan.
Toki on sanottava, että ei KTM ole SuperDuken kohdalla kärsinyt varsinaisesta tehovajeesta, sillä 180 hevosvoimaa ja 140 Nm ovat nakupyörässä varsin riittävät. Toisaalta kaukana ollaan luokan tehokuninkuudesta, sillä Ducati Streetfighter V4 kellottaa 208 hevosvoimaa ja 123 Nm.
Tätä taustaa vasten ja Brabuksen brändin tuntien olisi voinut olettaa pientä piristystä myös tehopuolelle. Etenkin kun Brabus 1300R:n hinta on suorastaan törkeä.


Kaksi KTM:ää vai yksi Brabus?


Hinnoittelu onkin asia, joka on herättänyt Brabusin kohdalla moottoripyöräilevässä kansassa huvitusta. 51 000 euron hinnan perusteleminen kaksipyöräisessä on vaikeaa, oli sitten kyseessä erikoismalli tai ei.
Hinnalla on hankala löytää perusteita etenkin siksi, että yhden Brabusin hinnalla saa melkein kaksi perusmallin SuperDukea. Ovatko hiilikuituiset palikat, etuvalo ja muut sipistelyt todella tuplahinnan perusteita.
Ilmeisesti ovat, sillä rajoitettu painos varattiin loppuun kahdessa minuutissa. Molempia värivaihtoehtoja oli myytävänä 77 kappaletta, eli yhteensä 154 Brabus 1300R:ää on jo “matkalla” uusille omistajille. Tehdas on kuitenkin sanonut, että odotuslistalla olevat ja sinne menevät saattavat hyvällä onnella saada omansa, joten jos pyörä kiinnostaa, niin ei kun tilausta sisään.
Brabus 1300R myytiin loppuun nopealla aikataululla, mikä on pieni yllätys. 51 000 euroa moottoripyörästä on paljon, mutta toisaalta Brabusin brändi on vahva ja saattaa olla, että pyöriä löytyy samoilta omistajilta kuin merkin autojakin. Silloin raha ei tietenkään ole rajoitteena.
On kuitenkin hienoa, että ammattimainen tuning-kulttuuri on vihdoin rantautumassa myös kaksipyöräisten puolelle. Kun Brabusin menekki on näin kovaa, voisi kuvitella, että muut seuraavat perässä. Hyviä aihioita on prätkämaailma täynnä.
Tuomas Rajala
Brabus 1300R:
Also read
-
Can-Am Outlander PRO XU HD7 T ABS - Uusin eväin luokkansa kärkeen
Can-Am Outlander PRO XU HD7 T ABS - Uusin eväin luokkansa kärkeen -
MP 25 Moottoripyörämessut – Uutuuksia, elämyksiä ja kevään tunnelmaa.
MP 25 Moottoripyörämessut – Uutuuksia, elämyksiä ja kevään tunnelmaa. -
Vähän fiksumpaa motokauppaa - uudella palvelulla ajoneuvo vaihtaa omistajaa turvallisesti ja sujuvasti
Vähän fiksumpaa motokauppaa - uudella palvelulla ajoneuvo vaihtaa omistajaa turvallisesti ja sujuvasti -
Uutta Nettimotossa: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
Uutta Nettimotossa: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin -
Baana on uusi luotettava tapa myydä käytetty moottoripyörä tai mopo
Baana on uusi luotettava tapa myydä käytetty moottoripyörä tai mopo -
Nettimoto on mukana MP 25 -messuilla
Nettimoto on mukana MP 25 -messuilla
-
Nyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaan
UutisetNyt on ostajan markkinat – motoliikkeistä voi tehdä löytöjä todella hyvään hintaanUutiset -01.12.2025 -
Triumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailija
KoeajotTriumph Tiger Sport 800 – Sporttinen matkaseikkailijaKoeajot -10.11.2025 -
Kawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausi
KoeajotKawasaki Z900 – Nakuklassikon uusi aikakausiKoeajot -28.10.2025
-
Kawasaki Zx6r
OuluKawasaki Zx6r
1 000 € -
Suzuki GSX-R 600
HyvinkääSuzuki GSX-R 600
130 € -
Suzuki GSX-R
HyvinkääSuzuki GSX-R
60 € -
Harley Davidson VRSC
RaaseporiHarley Davidson VRSC
123 € -
Kawasaki Kx
SomeroKawasaki Kx
Not priced -
Kawasaki KX
SomeroKawasaki KX
Not priced
MOST POPULAR
-
Trumpilta tyly kuitti tulitauosta: ”Koska minä sanon niin”
Trumpilta tyly kuitti tulitauosta: ”Koska minä sanon niin” -
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten -
Paavi Leolla todettiin keuhkosyöpä
Paavi Leolla todettiin keuhkosyöpä -
Pertti näki limsapullon Lidlissä ja pöyristyi: ”Ei kiinnosta asioida enää koko kauppaketjussa”
Pertti näki limsapullon Lidlissä ja pöyristyi: ”Ei kiinnosta asioida enää koko kauppaketjussa” -
Tallinkille valtava lisälasku – Kuka maksaa?
Tallinkille valtava lisälasku – Kuka maksaa? -
Lähde: Maailman suurimman öljy-yhtiön pääkonttoriin osui ohjus – IL seuraa
Lähde: Maailman suurimman öljy-yhtiön pääkonttoriin osui ohjus – IL seuraa -
Kuningatar Sonja poistettiin Norjan kuningashuoneesta
Kuningatar Sonja poistettiin Norjan kuningashuoneesta -
Uutta tietoa Ellinooran voinnista
Uutta tietoa Ellinooran voinnista