Taustaa
Customien merkki- ja mallikirjo on valtava. Pienimmät löytyvät piikkiluokasta, isoimmat power-customit ”kätkevät” runkoonsa jopa 2,3 litraisen, käsittämättömän kokoisen myllyn. Streetit ja Sportit ovat kauttaaltaan melko tuttuja, mutta allekirjoittaneelle tuo customien maailma on ollut hiukan sumuinen. Yhtä kaikki, ajettu Marauder on käytännössä identtinen Kawasakin VN 1600 Mean Streak –mallin kanssa. Muotoilussa on pienehköjä eroja, mutta rungoltaan, koneeltaan ja alustaltaan mallit ovat identtiset. Vuonna 2004 VZ 1600 oli Suzukin cruiser-malliston kuningas, nykyään jättikokoinen M 1800 R majailee malliston huipulla.
Kylmät tyypit
Ensivaikutelma on jyhkeä. Virheetön metallinsininen maalipinta hohtaa eikä kromissa ole säästelty. Tarkastikin katsottaessa pyörä on kuin pakasta vedetty. Leveän tankin päältä löytyy virtalukon lisäksi muutama merkkivalo, perinteiset ja esimerkillisen selkeät mittarit majailevat lyhdyn päällä. Etuhaarukasta löytyy yllättävä määrä high-techiä, USD-keula päättyy kuusimäntäisiin jarrusatuloihin. Pakoputket ovat nätin näköiset, mutta ulostulo tuottaa pienen pettymyksen. Järeän oloisten putkien päässä näkyy sen verran pienet reiät, että ihmetellä täytyy, miten V2 jaksaa noista hormeista kaasujaan ulos puhaltaa. Pyörän satulassa tajuntaan iskee heti melkoisen macho olo, varsinkin kun 290 kilon kuivapainon omaavaa pyörää vääntää tuelta ylös. Samalla ymmärtää helposti sen, miksi jarruvarustukseen on panostettu. Onhan tässä pysäytettävää massaakin ihan kohtuullisesti. Hallintalaitteet löytyvät sieltä, mistä niitä ensimmäiseksi etsiikin, lukuun ottamatta tietysti jalkatappeja, joihin ensimmäisellä kerralla piti oikein katsoa ne löytääkseen.
Ajossa
Napin painallusta seuraa muutama harva isku, minkä jälkeen pata yllättää tasaisella käynnillään. Koneessa jylläävät reilut massat, ja varmasti kone tutiseekin. Tutina ei kuitenkaan välity kuskiin sen paremmin satulan, jalkatappien kuin stongankaan kautta. Ykkönen kevyesti kolahtaen sisään ja ryömien pihalta tielle. Loivan keulakulman takia customit pyrkivät aivan pienissä nopeuksissa ”kaatumaan” sisäkaarteen puolelle. Tätä tuli ehkä varottua tiedostamatta, koska moista tunnetta ei kertaakaan tullut. Ensi metreiltä lähtien käy ilmi koneen väkevä vääntö ja hyvinkin joustava luonne. Kone viihtyy aivan alakierroksilla selvästi paremmin kuin monen sporttisen twinin voimanlähde. Ero esimerkiksi alkukaudesta ajettuun MT-01:een on selvä. Muutaman kilometrin jälkeen pyörä pääsee sille ominaiseen ympäristöön - nielemään upeita maalaisteitä. Kone papattaa noin kahdessa tonnissa ja meno on uskomattoman rentoa. Reilussa kahdeksassakympissä Marauder istuu mutkissa vakaasti kuin juna, linja pysyy läpi mutkan helposti. Ajoasento on varsinkin yläruumiin osalta miehekkään hyvä, jalkatappeja siirtäisin hiukan enemmän eteenpäin. Fiilis on kaiken kaikkiaan mahtava. Mikäli mielikuva customeista on sellainen heijaavaan valtamerilaivaan verrannollinen ajopeli, on tätä mielikuvaa syytä muokata.
Tiukoissa, hitaammissa mutkissa kallistusvarat saa helpohkosti ulosmitattua. Raapaisevaa ääntä ei kovasti kannata hätkähtää, kulutuspalat siellä vain rahisevat. Jalkateriä kannattaa kanttailussa lepuuttaa tapeilla kantapäiden varassa, muutoin bootsien kantapalat ovat pian entiset. Alusta oikeastaan houkuttelee kovempaankin kanttailuun kuin fyysiset mitoitukset antavat myöten. Takavaimentimet ovat säädettävät, niihin olisi tehnyt mieli kajota. Laajoissa heitoissa tunne on hiukan lötkö, paluuvaimennukseen toivoisi lisäjämäkkyyttä. Jarrut ovat hyvät, tehoa on helppo annostella ja kahvan tuntuma sopii pyörän luonteeseen. Ei äärimmäistä herkkyyttä mutta tuntuma kohdillaan. Vaihteensiirto tyydyttää. Ykköseltä kakkoselle vaihdettaessa kuuluu joskus miehekäs rusahdus, voimaa vipu vaatii jonkin verran mutta laatikko toimii.
Kone on ihan pätevä paketti. Huipputeho ei häikäise, vääntöä piisaa senkin edestä. Niissä nopeuksissa, joissa tällä pyörällä ajetaan, puhtia on tyydyttävästi. Parasta padassa on kuitenkin se mainittu joustava luonne. Nelosella voi vaivatta tiputtaa vauhdin taajamanopeuksiin asti, edetä lähes tyhjäkäynnillä, ja yksinkertaisesti vain vääntää tuppia taas kun latu on vapaa. Osaltaan räjähtävyyden puutetta korvaa myös helppous – pyörän saa helposti liikkeelle, tämän jälkeen tupin voi huoletta heittää nurin ja iskeä silmään isompaa pykälää toisen perään.
Jälkilöylyt
Ennakkoasenteet saivat kyytiä. Intruderissa on julmettu määrä karvaista asennetta, joka kumpuaa ennen kaikkea ajoa siivittävästä tunnelmasta, jota on vaikea kuvailla. Päähän hiipi ajatus siitä, että ei muuta kuin viitonen silmään ja ns. samoilla persiillä vaikka Norjaan asti. Eikä edes tuntuisi missään. Pyörä sopii sikälikin meikäläisille teille, että ne nopeudet, jotka Sporteissa ja Sport Touring-pyörissä lähinnä turhauttavat, tuntuvat tämän pyörän satulassa nautittavilta. Toivelistalle jäi hiukan reilummat kanttausvarat sekä avarampien putkien ja ruiskupäivityksen aikaansaama lisäpotku. Olisi sitten vieläkin nautittavampaa…
Lisätietoja Ramilta numerosta 045-1374789
tommi@nettimoto.com
